Lomaherkuttelu..
..on kivaa. 😀 Mä oon sellanen, että mä en osaa ottaa kovin tiukasti ruokavalion suhteen lomalla. Toki syön päivittäin terveellisen aamupalan ja lounaan jne.. Mutta lomalla on niin paljon helpompi iltaisin vähän napostella herkkuja. Loman jälkeen ehtii sitten taas skarpata ja palata ruotuun. 😉
Päätin, että tällä kertaa mä en ota huonoa omatuntoa siitä jos söisin vaikka joka päivä karkkia lomalla. Päivittäinen aktiivisuustaso on kuitenkin korkea, kävelyä ympäri uusia paikkoja, koirien kanssa lenkkeilyä, Emman perässä juoksemista jne.. 🙂 Ja niitä ihan kunnon treenejäkin. Joten jos loman aikana iltaisin tekee mieli vähän herkutella, sallin sen itselleni.

Mutta samalla myös odotan jo sitä, että syksyn tullen arki palaa ja rutiinit jatkuu. Karkit ja muut herkut pysyy pois arkipäivisin ja lauantaisin herkutellaan jos mieli tekee. Mä oon sopinut mun ystävän kanssa, että meillä alkaa elokuun alusta myös jokaviikoiset yhteistreenit salilla. Sen lisäksi mulla on tulossa pari muutakin kivaa treenijuttua elokuun alusta alkaen, joten treenimotivaatio on jo nyt iso.
Monesti terveellinen ruokavalio ja treeni kulkee käsikädessä. Jos treenaa säännöllisesti, herkuttelu pysyy myös ruodussa. Ainakin mulla se menee just näin. On helpompi ajatella jotenkin kokonaisuutta.
Onko teillä alkamassa syksyllä jokin uusi harrastus tai palaako normitreenit takaisin arkeen kesäloman jälkeen? Vai onko ees mitään lomataukoa ollut? Mulla ei tänä kesänä tullut niin selkeää treenitaukoa lomalla. Kerroinkin siitä, että jos ennen teki työkseen päivittäin treeniä ja urheilua asiakkaiden kanssa, oli lomalla sellanen fiilis, että halus taukoa liikunnasta kaiken kaikkiaan. 😀

Mutta herkuttelusta en oo pitänyt taukoa. 😀 Haha! Nyt on kyllä jo sellainen olo, että herkut saa jäädä pian kaupan hyllylle. Se on mun mielestä tavallaan aika hyvä, on tullut mitta täyteen herkkuja. Ja siis en oo mättänyt mitenkään kaksin käsin joka päivä aamusta iltaan, mutta melkein päivittäin on tullut jotain herkkua syötyä.
Miten teillä? Onko herkut maistunut enemmän lomalla?

Kaikki postauksen kuvat: Petri Mast
MUAH: Satu Arvo
Vaatteet: Yvette
Ps. Muistakaahan, että koodilla MONNA20 saatte alennusta kaikista Yveten normihintaisista tuotteista! 😉
Niin herkkua, että oksat pois!
Kaupallinen yhteistö: Lohilo

Vaikka kesällä (ja muutenkin) oon sitä mieltä, että pieni herkuttelu ei oo pahaksi kellekään, niin silti mua vetää puoleensa ajatus, että joku herkku on ns. ”sallittu” ja se parempi vaihtoehto. Vaikka välillä menee herkuttelun suhteen vähän ”överiks”, niin mielummin herkuista tulis hyvä mieli eikä ähky ja pahaolo. Jos vertaa Lohilon jäätelöitä normaaliin jäätelöön, on Lohiloissa vähemmän sokeria, vähemmän rasvaa ja myös enemmän proteiinia ja sen huomaa myös olossa jäätelöhetken jälkeen.
Meillä on ollut Tuukan kanssa varmaan nyt viitisen vuotta yks herkkupäivä viikossa. Se on toiminut meillä hyvin. Toki on viikkoja, kun saattaa herkutella arkenakin. Mutta me molemmat myös helposti aletaan voimaan pahoin, jos syödään vaikka irtokarkkeja paljon kerralla tai ns. ”perusjätskiä” liikaa. Nyt kun ollaan löydetty siihen normiherkkujen rinnalle Lohilot, niin ei tuu sellaista ähkyä.
Mä voin käsi sydämellä sanoa, että nää on ihan h**metin hyviä!! Meillähän kävi suoraan sanottuna niin, että kun Lohilon toimitus tuli kotiin, n.10kpl uutuus jääteötikkua Salted Caramel Almondia hävisi meiän pakastimesta siihen tahtiin, että en ehtinyt napata kuin kaksi kuvaa! 😀

Tän uutuus-tuotteen lisäksi me ollaan koko perhe (myös Emma 😉 ) syöty näitä muitakin makuja ihan kuola valuen! Mun suosikiksi on varmasti noussut näistä ns. pakettijäätelöistä Cinnamon Bun ja sitten juurikin tuo Salted Caramel Almond-tikkujätski ja Rasberry Dark Chocolate-patukka (josta en ehtinyt ottamaan yhtään kuvaa, ennen kun jätskit oli loppu meiän pakkasesta). Tän kesän uutuus pakettijäätelöistä on Strawberry White, se oli makuna vähän raikkaampi kuin vaikkapa tuo Double Chocolate.
Lohilo-jäätelöitä on siis kaiken kaikkiaan 9 eri makua. Tuon Cinnamon Bunin lisäksi suosikkeihin näistä pakettijäätelöistä meillä kyllä nousi Double Chocolate! 🙂 Vaikka me ei ihan koko ajan tarkkaillakaan sitä kuinka paljon mikäkin tuote sisältää sokeria, rasvaa jne.. Niin kyllä sekä mun, että Tuukan mielestä on kiva syödä hyvää jäätelöä, joka ei oo herkullisuuden lisäks älytön kaloripommi.
Mä voisin melkeinpä sanoa, että nää Lohilot maistuu yhtä hyvältä kuin ns. ”perusjätski”. Ihan rehellisestihän monesti sellaiset ”terveystuotteet” ei oo niin herkullisia ja hyviä, kuin sitten ne kaloripommit. 😉 Mutta Lohilot kyllä maistuu siltä, kun niissä olis kilokaupalla sokeria ja kermaa ja kaikenlaista herkkua. Haha! 😀

Lohilon jäätelöitä saa tosi laajasti K-ryhmän ja S-ryhmän kaupoista, joiden lisäksi Stockmann Herkusta ja Fitnesstukku Storesta sekä Aminopörssistä. Tarkempaa tietoa vielä saatavuudesta löytyy Lohilon Facebook-sivuilta.
Tän kesän uutuudet Salted Caramel Almond -jäätelötikku ja Strawberry White pakettijäätelö on jo K-kauppiaiden tilattavissa, eli varmasti löytyy pian siis monien kauppojen valikoimista. Rasberry Dark Chocolate -patukka on tulossa myyntiin tässä kesän aikana. Caramel Peanut-patukka on jo saatavilla hyvin laajasti S-ja K-kaupoista. Sekin on muuten tosi hvyää! 😉

Meillä menee kieltämättä tollanen yks paketti ihan helposti yhdeltä istumalta, niin mulla kuin Tuukallakin! 😉
Ootteko te jo maistaneet Lohiloita ja onko löytynyt omaa suosikkimakua?



15