Mitä sitten kävikään?
Aloitetaan perjantaista.
Aamulla kotona läppäri auki, kahvia viereen ja meilejä läpikäymään.
Normaali aamu. Mutta ei normaali päivä.
Klo 12 matka kohti keskustaa.
Olin menossa tapaamaan erästä lukijaani Helsingin keskustaan.
Hän oli tulossa Helsinkiin tapaamaan minua.
Tapasin hänet muutama kuukausi sitten ensimmäistä kertaa. Olin silloin Lahden Zip Jeansissa stailaamassa päivän ajan.
Hän tuli minua sinne moikkaamaan ja kertoi, että on lukenut blogiani jo kauan.
Meni tovi tapaamisestamme Lahdessa ja hän lähestyi minua meilillä.
Voisinko toimia hänelle stailaajana sitten syksyllä kun hän on saavuttanut tietyn etapin painonpudotuksessa. Hän kysyi myös, että paljonko tällainen palvelu tulisi kustantamaan.
Hän kertoi, että haluaisi omaan tavanomaiseen tyyliinsä ripauksen minun styleäni.
Hän kertoi myös, että olen kirjoituksillani motivoinut häntä elämäntapamuutoksessaan hänen oman pt:nsä ohella.
Kun luin meilin, olin otettu.
Ensimmäisenä ajatuksena oli etten missään tapauksessa pyydä tällaisesta rahaa ja tottakai enemmän kuin mielelläni autan stailaushommissa jos joku sellaista minulta haluaa.
Perjantaina sitten tavattiin. Kello 12.30 Forumin pääovien edessä.
Oli tietysti hyvin hassua ja jotenkin absurdia ajatella, että joku on lähtenyt Helsinkiin asti vartavasten mua tapaamaan.
Mutta samalla ajattelin, että jos minä hölmöillä jutuillani ja ehkä vähän erikoisemmalla tyylilläni olen saanut jonkun inspiroitumaan ja motivoitumaan, niin sehän on aivan super hienoa.
Päätin viedä hänet ensin kahville ja raakakakulle. 🙂
Kahvit juotiin BulletProofina ja kakku syötyiin raakakakkuna.

Sen jälkeen lähdettiin kiertelemään kauppoja.
Hän kertoi mulle kahvinjuonnin lomassa, että ei varmaankaan löydetä vaatteita sitten mistään normaalikoon kaupoista.
Minäpä en ajatellut samoin.
Vein hänet kiertelemään kauppoihin kuten Vero Moda, Gina Tricot ja H&M. Myös Monkissa käytiin, sieltä taisin minä löytää enemmän shopattavaa itselleni. 😉
Pari tuntia kierrettyämme seistiin Stockmannin kulmalla ja halattiin.
Hän lähti takaisin kotiinsa kädet täynnä vaatekasseja ja iso hymy huulillaan.
Hän kirjoitti illalla instagramiinsa näin: En olisi uskout, että meikäläisen päälle löytyy Vero Modasta tai Gina Tricotista jotain, mutta onneksi joku uskoi. Kiitos vielä kerran Monna, seurasta, piristyksestä ja asuvalinnoista.
Parhain palkka tästä päivästä mulle oli hänen tyytyväisyytensä. Ja se, että nyt hän myös itse uskoo ja tietää olevansa normaalikokoinen ihana nainen. <3
Sain häneltä vielä kotiinviemisinä hänen itse kutomansa kaulahuivin, käsintehdyt korvikset ja kaulakorun, sekä hänen itse virkkaamansa patalaput.
Kiitos vielä isosti!! Patalaput ovat jo käytössä ja kaulakoru sujahti kaulaan jo ennen kuin pääsin kotiin. <3 🙂
Perjantaina töiden jälkeen vietin myös pitkästä aikaa ihanan illan kahden hyvän ystäväni kanssa.
Ja treenikassistakin löytyi jotain muuta kuin vesipullo ja treenikengät. 😉

Muutama lasi luomuglögiä tuli nautittua ja pipareita syötyä. 🙂
Lauantaina sitten olikin jo toiset hommat mielessä.
Kutsuimme tänä vuonna appivanhempani meille syömään Isänpäivän päivällistä. Isänpäivää vietettiin meillä siis jo päivä etuajassa.
Haluttiin kerrankin kattaa pöytä koreaksi heille, kun yleensä me menemme heille ja istutaan valmiiseen pöytään.
Padat ja kattilat kävi kuumana; uunissa valmistui Tuukan leipomia sämpylöitä, yhdessä kattilassa kiehui tomaatit tomaattikeittoa varten, yhdessä kattilassa kiehui vesi raakasuklaan tekoa varten, minä väänsin jauhelihapihvejä uuniin ja Tuukka leikkasi bataatista ”ranskalaisia”.
Juomat pöytään, lautaset ja muu kattaus. Hiukset kuntoon ja huulipunaa huuliin ja sitten soikin jo ovikello. 🙂
Alkuruuaksi meillä oli tomaattikeittoa vuohenjuustosilmällä. 🙂
Ja pääruuaksi homemadehamburgers sekä bataattiranskikset. 🙂
Mahat täynnä keitettiin kaffet ja jälkkäriksi tarjottiin tekemiäni raakasuklaita, sekä ihan Pirkan mudcakea kermavaahdolla ja mansikoilla. Hihi.
Syödessä ja höpötellessä mm. susista, jotka liikkuvat mökin lähellä (kääk!) vierähti monta tuntia.
Mahat entistä enemmän täynnä jäätiin pötköttelemään sohvalle kun appivanhemmat kaarsivat kotiin.
Osa porukasta väsähti jo aiemmin.
Nyt on vierähtänyt löysin rantein jo muutama kuukausi ja tekee mieli vähän kiristää ennen kuin ihan oikeasti löysäily alkaa näkymään kropassa.
Päätettiinkin tänään Tuukan kanssa, että meillä alkaa huomenna kuukauden kiristely.
Huomenna on aamupunnitus ja me otetaan pieni kisa siitä kumman paino tippuu prosentuaalisesti enemmän Itsenäisyyspäivään mennessä.
Samaiseen kiristelyyn kuuluu päivittäisten raakasuklaiden ja muiden herkkujen poisjättäminen. Ainoastaan lauantaisin saa syödä yhden valitsemansa herkun. (eikä tässä nyt sitten puhuta mistään kilon irtokarkkipussista tai kokonaisesta kakusta)
Me ajateltiin, että voitaisiin heittää tähän pieni instagram-kisa:
1. Punnitse itsesi huomenna aamulla (10.11). Laita painosi ylös itsellesi. Kilpailu alkaa.
2. Itsenäisyyspäivän (6.12) aamuna viimeinen punnitus.
3. Laita painoluvut instagramiin (10.11 paino sekä 6.12 paino) Käytä hashtagia #kuukaudenkiristely
4. Lisää tämän kuukauden ajan motivointikuvia instagramiin hashtagilla: #kuukaudenkiristely ja merkitse kuvaan @mtpersonaltraining
(merkkaa kuvaan, älä kirjoita kuvatekstiin).
Motivointikuvat voivat olla ruokakuvia, treenikuvia, vaakalukemakuvia jnejne…
7.joulukuuta palkitaan paras motivointikuva SEKÄ prosentuaalisesti eniten painoaan pudottanut.
Eli kilpailussa on kaksi voittajaa.
Kuinka moni on mukana kuukauden kiristelyssä?!
Mä ainakin!! 🙂
Iloista Isänpäivää kaikille! Niin isille, lapsille, äidileille kuin niillekin joilla ei ole lapsia! 😉 🙂
puspus <3
Ja omalleni sinne pilven reunalle. <3
Äiti-tytär-päivä
Pari kuukautta sitten mä päätin, että haluan viedä mun äitini johonkin.
Viettämään yhteistä aikaa ja tekemään jotain mukavaa, ihan vaan kaksistaan.
Mun äiti on ehkä maailman kovin huolehtija ja ”pelkätyttö”, halusin tarjota hänelle hetken rauhoittumista ja olemista vaan.
Ilman huolia ja pelkoa mistään. 🙂
Tiesin, että Lara Fabian on tulossa Suomeen. Tiesin, että Finlandia-talon konsertti oli jo loppuunmyyty. Mutta Turun Logomoon oli vielä tilaa.
Ajattelin, että siinäpä tilaisuus. Vien äidin konserttiin ja jäädään Turkuun yöksi. Syödään ja makoillaan hotelilla.
Ostin liput ja postitin ne äidille ylläriksi.
Varasin huoneen Scandic Juliasta.
Saavuttiin Turkuun iltapäivällä.
Tuotiin laukut huoneeseen ja lähdettiin syömään.
Ruuan jälkeen tultiin takaisin hotellille ja vaihdettiin konserttivaatteet päälle. 🙂

Logomo sijaitsi hotellilta vajaan parin kilometrin päässä, joten jätettiin auto hotellin parkkihalliin ja lähdettiin kipittelemään kohti Logomoa.
Me ei oltu kumpikaan käyty ennen konsertissa Logomossa.
Ihmisiä valui paikalle kävellen ja autoilla, porukkaa oli todella paljon. Taisi siis olla Logomokin loppuunmyyty.

Konsertti oli aivan ihana.
Me äidin kanssa tykättiin molemmat eniten ranskankielisistä lauluista. Aivan huikean kaunis ääni Lara Fabianilla.
Uskomaton voima äänessä.
Konsertista käveltiin takaisin hotellille ja löysäiltiin loppuilta siellä telkkaria katsoen ja höpötellen.
Aamupalaa odotettiin molemmat innolla. 🙂
Me tykätään molemmat hitaista aamuista, siitä että voi oikein kunnolla ajan kanssa vaan istua ja vaikka tuijottaa eteenpäin. 😀
Tiesin jo etukäteen, että Scandiceissa on aina ollut todella runsas ja hyvä aamiainen.
Siispä odotukset oli korkealla.
Tälläkään kertaa ei tarvinnut pettyä!!
Aamiainen oli runsas. Se oli monipuolinen. Sieltä pystyi kokoamaan ihan minkälaisen aamiaisen tahansa.
Parasta oli se, että aamiaisella oli otettu huomioon erityisruokavaliot, kuten gluteiiniton. Ihan huikeata!!
Tarjontaa oli paljon hedelmistä, leivistä, mysleistä, kinkuista, juustoista ja vaikka mistä!!
Kuten jo instagramiin ehdin kehua, oli aivan super helppoa koota aamiainen mullekin fodmap-ruokavaliota noudattavasta.
Fodmap-ruokavalio on ruokavalio ärtyneen suolen oireyhtymästä kärsiville.
Ilo oli huomata myös maitolaarissa erilainen maitovalikoima. Ei ollut vain tavallinen kevyt maito ja sitten ”spessuvaihtoehtona” laktoositon. 😉
Vaan oli kolmea eri vaihtoehtoa ns. normimaidon tilalle.
Mahat täynnä ja erittäin tyytyväisinä minilomaan ja äiti-tytär-laatuaikaan lähdettiin kohti kotia. <3
Yhteistyössä: Scandic Suomi


24













































