Miten olen voinut ensimmäiset kolme kuukautta? No ihan pirun huonosti. Mutta nyt kun ollaan jo viikolla 13+ on olon kanssa tapahtunut keinahdus parempaan. On jopa päiviä, että ei ole hetkeäkään huono olo. 😀

Varmasti ensimmäinen raskausoireeni oli rintojen kova kipu ja aristus. Sen jälkeen alkoi kova pahoinvointi. Olin vuoteen omana koko raskausviikon 7. Eikä se olo sittenkään helpottanut, mutta oli pakko palata töihin, kun ei tässä mitkään sairaslomat pyöri yrittäjällä.

Alkuraskaus ei siis ole ollut ihan vain ruusuilla tanssimista tässä osoitteessa. Iltaisin maha on ollut todella turvonnut, moni ruoka etoo ja väsymys on ollut ihan järjetön. Oma treenaaminen on jäänyt todella todella vähäiseksi, mutta olen antanut sen itselleni anteeksi. Sillä jos oksettaa ja väsyttää, ei voi mennä salille. 😀

Painoa ei treenamattomuudesta huolimatta ole kertynyt tämän ensimmäisen kolmanneksen aikana kuin 1,5kg. Ja olen siihen tottakai hyvin tyytyväinen, sillä treenamattomuudella ja vähän eri tavoin syömisellä olisi voinut jo raskauden alkuun kerätä useamman rasvakilon.

Paino ei kuitenkaan ole ollut mulla ensimmäisenä mielessä. Vaan se, että pystyn syömään tarpeeksi, että vauva saa energiaa. Ja se, että lepään tarpeeksi, kun keho nyt sitä vaatii. Herkkuja en ole syönyt enempää kuin ennen raskautta, oikeastaan ehkä jopa hieman vähemmän. Pahoinvointini vuoksi karkit ei ole houkuttanut. Hedelmät ja tomaatti on ollut sellainen mitä on mennyt paljon. 😀

Niinä pahimpina oloina tosiaan mandariini, omena ja tomaatti maistui. Ostin mehukeittoja (ihan sokerillisia) ja yritin saada jotain edes alas. Punainen liha ällötti, kana ällötti, lohi oli oikeastaan ainoa mitä pystyin syömään. Oli pakko ottaa rautatabletit käyttöön, koska vähäisen lihansyönnin vuoksi raudansaanti oli tiukilla. Pahoinvointia helpottamaan join aamuisin ison lasin vettä, johon puristin sitruunan. Koska se puhdistaa kehoa.

Kävin ystäväni luona osteopatiahoidossa silloin kun pahoinvointi oli kovinta ja sen jälkeen olo helpottui. Sen hoidon jälkeen pääsin takaisin töihin. Hoidon jälkeen pahoinvointi ei tullut enää niin kovana takaisin, mutta iltapäivisin ja iltaisin silti olin aikalailla poissa pelistä. Pala kurkussa ja turvonnut maha, niin väsynyt olo että nukkumaan menin klo 20.30 monena iltana.

Nyt olo on helpottanut ja sitä myötä myös mieli virkistynyt. On ollut ihana taas päästä ohjaamaan tunteja ja vetämään treenejä omille asiakkaille. On hullua huomata miten paljon fyysinen olo vaikuttaa myös mielialaan. Kun olo on hyvä ja energinen, tuntuu mielialakin olevan sata kertaa korkeammalla. Kun taas olo on kamala ja väsyttää niin paljon, että tekisi mieli vaan nukkua päivät ja yöt läpeensä, mielialakin painuu alas.

Varsinkin ne ololtaan pahimmat viikot oli myös henkisesti raskaimpia. Mietin, että voi kamala mitähän nyt on tullut tehtyä ja onko musta äidiksi ja miten rahatkin riittää ja miksi yrittäjän äitiyspäivärahat on niin p**seestä ja voi ei jos tälle vauvalle tapahtuu jotain ja mitä jos se ei olekaan terve jne jne…

Pelot taitaa seurata monilla koko raskauden läpi. Ensin pelätään sitä, että onko sikiö siellä kohdun sisällä, tuleeko keskenmeno tai onko niskapoimuturvotusta. Kun ne kriittisimmät 12 viikkoa on takana ja pieni vauva näkyy ultrassa, eikä niskapoimukaan ole turvonnut voi huokaista hetkeksi. Mutta sitten alkaakin pelottamaan, että mitä jos tuleekin myöhäinen keskenmeno tai entä jos yhtäkkiä sydänäänet vain lakkaavat ja mitä jos rakenneultrassa näkyykin jotain poikkeavaa.

Olen kuitenkin yrittänyt hillitä näitä pelkoja ja nauttia nyt kun olo on parempi. Ja toisaalta, kun sen muistaisin aina ettei ne pelot auta mitään. Nyt koitan elää päivä kerrallaan ja olla vain onnellinen, enkä pelätä.

Onko siellä muita odottavia pelkääjiä? 😉 <3

Oletteko kuulleet sanasta laihaläski? Se on ihan käytössä oleva termi, vaikka onkin mielestäni aika ruma sellainen. Kuitenkin totuus sen takana on merkittävä. Kehonkoostumus versus painokilot, se mistä minäkin täällä niin usein vouhotan. Kiloiltaan laiha ihminen voi olla usein paljon huonommassa kunnossa kehonkoostumukseltaan, kuin häntä vaikka kymmenen kiloa painavampi ihminen. Ja se on se asia mihin kaikkien pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

Jos ajatellaan kehon hyvinvointia, ei painokilot yksinään kerro mitään. Toki runsaasti ylipainoisella ihmisellä usein on tiputettavaa painokiloissa, mutta kuitenkin hänenkin kohdallaan olisi tärkeä katsoa kehonkoostumuksessa tapahtuvaa muutosta painonpudotuksen aikana. Ei pelkästään vaakaa.

Tänään kirjoitan kuitenkin kehonpainoltaan ns. normaalipainoisista ihmisistä.
Työni kautta kuulen paljon sitä, että halutaan painaa alle 65kg tai alle 60kg. Kysyn aina, että miksi. Kerron myös aina asiakkailleni, että kun me teemme yhdessä töitä, tulee vartalosi muuttumaan treenin ja ruokavalion yhdistelmällä ja silloin painokilotavoite saattaakin muuttua tarpeettomaksi myös asiakkaan silmissä.

Käytän vanhaa kuvakollaasia kertomaan hieman painokiloista ja kehonkoostumuksesta esimerkkiä.

Ensimmäisessä kuvassa olen painanut n.78-79kg. Toisessa n.70kg ja kolmannessa 69kg. Paino ei ole tippunut ”kuin” kymmenen kiloa, mutta muutos kehossa on huomattava. Toisen ja kolmannen kuvan välillä huomaa eron vielä konkreettisemmin. Painomuutos on vain YHDEN kilon, mutta omaan silmään viimesyksyinen kuntoni on huikeasti erilainen kuin vuonna 2012. Muutos on tapahtunut kehonkoostumuksessa.

Kerron esimerkin. On kaksi naista. Neiti C, joka on 165cm pituinen ja painaa 69kg, josta 30kg on lihasmassaa ja 14kg rasvamassaa. Hänen rasvaprosenttinsa on jossain 20% tienoilla. Neiti C treenaa paljon salilla ja hänellä on lihasmassaa hyvin.
On Neiti X, joka on saman pituinen ja painoinen nainen, hänellä on lihasmassaa 18kg ja rasvamassaa 26kg ja hänen rasvaprosenttinsa on yli 30%. Neiti X ei ehdi käymään salilla ja hänen rasvamassa on reilusti suurempi verrattuna Neiti C:hen. Kun heidän molempien pituuden ja painon laittaa BMI-laskukaavaan saadaan silti sama painoindeksi: 25,3 – lievästi ylipainoinen.

Silti tämä Neiti X luultavasti haluaisi vain painonsa tippuvan. Hän ei mieti mitään kehonkoostumusjuttuja, hän miettii vaan vaa’an lukemaa. Mutta miten se keho voi siellä sisällä? Luultavasti viskeraalirasva-arvo heittelee yläkanteissaan, rasvamassan suht korkean määrän  ja lihasmassan suht pienen määrän vuoksi esim. aineenvaihdunta ei toimi kunnolla. Silti ainoa mikä pyörii mielessä on painokilot.

Laihaläski saattaa painaa alle sen kriittisen 60kg:n, mutta hänen rasvaprosenttinsa saattaa huidella reilusti yli 30%:ssa ja viskeraalirasva-arvot on korkeat. Hän kärsii ummetuksesta, päänsärystä, vatsavaivoista ja vetämättömästä olosta. Mutta hän näkee peilistä suht kivan hoikan figuurin, hänelle mahtuvat koon 36 housut ja S-koon paita. Eihän siinä sitten mitää vaaraa ole.

Mutta kun on.
Viskeraalirasva, eli sisäelinten ympärillä oleva rasva on erittäin haitallista elimistölle silloin kun sitä on liikaa. Tämä koskee tietysti myös reilusti ylipainoisia ihmisiä. Korkea viskeraalirasva-arvo kohottaa riskiä sairastua mm. aikuisiän diabetekseen, sydän- ja verisuonitauteihin ja rasvamaksaan. Viskeraalirasvan määrää kasvattaa mm. kovat rasvat, vähäinen aerobinen liikunta, tupakointi, alkoholi, sokeri, stressi ja vähäinen uni.

Tämä on yksi syy, minkä vuoksi olisi elintärkeää miettiä mitä sinne vatsaansa mättää päivittäin. Ja miettiä sitä mistä se oma keho koostuu. Ei ne painokilot yksinään, vaan myös se kehonkoostumus! Eikä vain se ulkonäkö edellä, vaan myös se oikea kokonaisvaltainen hyvinvointi!

***

Hieman pisti muuten hymyilyttämään neuvolassa ensimmäisellä käynnillä, kun neuvolan täti otti minusta painon (ensimmäisellä käynnillä 70kg, eli +1kg raskauden aikana tähän asti) ja kertoi sitten sen olevan hyvin lähellä BMI:n normaalipainon ylärajaa. En viitsinyt hänelle lähteä kertomaan kehonkoostumuskesta. Ja tiedän, heillä on säännöt minkä kanssa pitää asiakkaita käsitellä. Mutta silti, mielestäni olisi vaan niin äärettömän tärkeää, että myös terveydenhuollon parissa alettaisiin enemmän kiinnittämään huomiota ihmisten kehonkoostumukseen, kuin siihen pirun BMI:hin.