Kehonpainotreeni. Se on edelleen in. Varmasti vielä lisääntyvissä määrin. Se on hieno juttu. Ihmiset saa treenattua kotona, ulkona, mökillä, missä vain. Ei tarvitse välineitä. Mutta! Sanoisin, että kehityksen avain on kuitenkin monipuollisessa treenissä.

Monesti saattaa käydä niin, että kehonpainotreeni jää liian ”kevyeksi”. Halutaan kasvattaa lihasmassaa ja polttaa rasvaa. Saada kroppa voimaan paremmin ja lisätä samalla energiatasoja ihan jokapäiväiseen elämään. Kuitenkin saattaa käydä niin, että kyykkääminen ja vatsarutistukset omalla painolla ei riitä. Toistot ei meinaa tuntua, hiki ei irtoa, junttaa toistoa toiston perään ja vihdoin viidennenkymmenen kyykyn kohdalla kolmannessa sarjassa alkaa hieman etureisissä polttamaan. Kuinka se pakara ei kuitenkaan sitten kasva, eikä läski pala keskivartalosta?

Kehonpainotreeni on mielestäni erittäin hyvä ja monipuolinen treenimuoto. Mutta jos toiveissa on kropan muokkaaminen rasvattomampaan suuntaan ja lihaksiston kasvattaminen, suosittelen kehopainotreenin ohelle ottamaan pari kertaa viikossa ihan rehellistä kuntosaliharjoittelua. Isompia painoja, pienempiä toistomääriä.

Ylipäätään treenien monipuolisuus olisi hyvästä. Usein viikon urheilusuoritukset rakennetaan sinne maksimitehoille. Kova salitreeni, raskas spinningtunti, pitkä juoksulenkki, kovasykkeinen potkunyrkkeilytunti jnejne.. Näitä tehdän neljästä viiteen kertaan viikossa ja sitten ihmetellään kun kroppa ei palaudu, eikä kehitystä tapahdu.

Harva meistä jaksaa huoltaa kehoa tarpeeksi, harva meistä muistaa, että matalatehoiset treenit ovat tärkeä osa kehitystä. Kuinka moni käy viikon aikana esimerkiksi pitkällä rauhallisella kävelylenkillä? Kuinka moni ajattelee treeniksi venyttelyä? Kuinka moni ajattelee, että kunnon treeni on vain se treeni, jossa hiki lentää ja maitohapot jyllää?

Viikkoliikuntasuunnitelma ihan tällaisella peruspirkolla- tai petterillä olisi hyvä rakentaa niin, että viikon sisällä on sekä kovatehoisia suorituksia, että niitä matalatehoisia. Sekä sen lisäksi kehonhuoltoa. Pelkkää lihasvoimaa ei myöskään kannata harjoitella, vaan myös kestävyyttä ja aerobista kuntoa, sekä liikkuvuutta. Viikon sisällä pitäisi myös muistaa antaa kropan levätä. Olisi hyvä jos viikon sisään mahtuisi 1-2 lepopäivää, tällöin ei tulisi tehdä mitään. Ei edes lyhyttä aamuaerobista tai vain pikkusettiä salilla. Levossa tapahtuu kehitys – varmasti tuttu lause monille.

Kun aloitetaan liikunta pitkän tauon jälkeen, aloitetaan usein täysillä. Että nyt sitten jumankauta treenataan. Sitä tahtia kroppa ja pää kestää noin kaksi viikkoa. Onko se hyvä aika kehityksen kannalta? Tai entäs se, että siitä piti tulla elämäntapa?
Jos jo monta kuukautta on harrastanut kehonpainotreeniä tai kuntosalia, eikä mitään muutoksia näy kropassa tai energiatasoissa, on luultavasti harjoittelussa, rytmityksessä tai ravintopuolella jotain pielessä. Niistä kannattaa ottaa selvää ja olla rehellinen itselleen, että onko tässä nyt junnattu paikallaan jo vuosi ja ne ainaiset askelkyykytkin alkaa jo tulemaan korvista. Vai onko kehitystä tapahtunut jossain? Onko energiatasot lisääntyneet ja vireystila parantunut? Onko mieli kirkas ja positiivisempi, onko painot kasvaneet kuntosalilla ja onko se oma peilikuva muokkaantunut johonkin suuntaan?

***

Sellaisia ajatuksia tähän alkavaan viikkoon! 🙂

Energistä ja huippua viikkoa kaikille! <3

Valtiot, taloyhtiöt, yritykset ynnä muut yhteisöt, joissa on jonkinlainen hallitus tekevät usein viisivuotissuunnitelmia. Niin tekee myös moni yksityinen henkilökin. Itseäni se on aina jotenkin ahdistanut, eikä ole ollenkaan tuntunut omalta.

Olen aina elänyt hyvin paljon tunteellaa ja ”go with the flow” -tyyppisesti ajatellen. Olen uskonut kohtaloon ja siihen, että asiat menevät tiettyihin suuntiin omalla painollaan ja siksi, että niin vain niiden kuuluu mennä. Toki olen tehnyt unelmieni eteen töitä ja pyrkinyt tiettyihin päämääriin ja tavoitteisiin elämässäni, mutta en ikinä ole osannut ajatella, että missä näen itseni viiden vuoden kuluttua.

Tähän on varmasti myös vaikuttanut se, että olen joutunut kokemaan ikäni aikana monia isojakin vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Olen ehkä alitajuisesti alkanut ajattelemaan, että turhaa se on miettiä suunnitelmia kovin pitkälle eteenpäin, koska aina voi tapahtua jotain ennalta odottamatonta ja kamalaa, joka pistää suunnitelmat kokonaan romukoppaan.

Ehkä olinkin nuorempana miettinyt viisi vuotta eteenpäin, että isäni on se joka saattaa minut alttarille. Tai että rakkaat isovanhempani ovat juhlistamassa lakkiaspäivääni. Mutta kumpikaan esimerkiksi näistä asioista ei käynyt toteen. Tuonpuoleinen kutsui heitä kaikkia aiemmin.

Tähän viisivuotissuunnitelman oudoksumiseen varmasti vaikuttaa myös se, että oikeasti elän niin tunteella. Haluan jättää osan asioista avoimeksi, koska haluan kuunnella sitä mitä sydän sanoo. Ja odottaa mitä kaikkea elämä tuo tullessaan. Siksi se tuntuu jotenkin kamalan sidotulta, että pitäisi tehdä viisivuotissuunnitelmia ELÄMÄSTÄ, kuten taloyhtiön hallitus tekee talosta.

Nyt ihan viime viikkojen aikana olen kuitenkin alkanut miettimään, että mitenköhän tämä elämä kuljettaa tästä eteenpäin. Että pitäisikö minun kuitenkin miettiä missä näen itseni vaikka edes kolmen vuoden kuluttua. Olenko edelleen personal trainer ja asun Töölössä? Onko meillä edelleen kaksi koiralasta ja auto? Vai onko meillä ihmislapsiakin? Tai ehkä lisää koiria? Olenko tehnyt alanvaihdon? Kyllästyttääkö minua tämän alan pinnallisuus? Vai voisinko kenties vielä enemmän painottaa siihen, että minä teen pt:n työtä terveyden kannalta, en sixpackien.

Onko teillä tulevaisuudensuunnitelmia? Pidättekö te viisivuotissuunitelmista palavereita kotona kumppaninne kanssa? Mielenkiintoista olisi kuulla miten te lukijani suhtaudutte tähän asiaan. <3

***

Mukavaa sunnuntaipäivää! <3