Viisivuotissuunnitelma
17
Valtiot, taloyhtiöt, yritykset ynnä muut yhteisöt, joissa on jonkinlainen hallitus tekevät usein viisivuotissuunnitelmia. Niin tekee myös moni yksityinen henkilökin. Itseäni se on aina jotenkin ahdistanut, eikä ole ollenkaan tuntunut omalta.
Olen aina elänyt hyvin paljon tunteellaa ja ”go with the flow” -tyyppisesti ajatellen. Olen uskonut kohtaloon ja siihen, että asiat menevät tiettyihin suuntiin omalla painollaan ja siksi, että niin vain niiden kuuluu mennä. Toki olen tehnyt unelmieni eteen töitä ja pyrkinyt tiettyihin päämääriin ja tavoitteisiin elämässäni, mutta en ikinä ole osannut ajatella, että missä näen itseni viiden vuoden kuluttua.
Tähän on varmasti myös vaikuttanut se, että olen joutunut kokemaan ikäni aikana monia isojakin vastoinkäymisiä ja menetyksiä. Olen ehkä alitajuisesti alkanut ajattelemaan, että turhaa se on miettiä suunnitelmia kovin pitkälle eteenpäin, koska aina voi tapahtua jotain ennalta odottamatonta ja kamalaa, joka pistää suunnitelmat kokonaan romukoppaan.
Ehkä olinkin nuorempana miettinyt viisi vuotta eteenpäin, että isäni on se joka saattaa minut alttarille. Tai että rakkaat isovanhempani ovat juhlistamassa lakkiaspäivääni. Mutta kumpikaan esimerkiksi näistä asioista ei käynyt toteen. Tuonpuoleinen kutsui heitä kaikkia aiemmin.
Tähän viisivuotissuunnitelman oudoksumiseen varmasti vaikuttaa myös se, että oikeasti elän niin tunteella. Haluan jättää osan asioista avoimeksi, koska haluan kuunnella sitä mitä sydän sanoo. Ja odottaa mitä kaikkea elämä tuo tullessaan. Siksi se tuntuu jotenkin kamalan sidotulta, että pitäisi tehdä viisivuotissuunnitelmia ELÄMÄSTÄ, kuten taloyhtiön hallitus tekee talosta.
Nyt ihan viime viikkojen aikana olen kuitenkin alkanut miettimään, että mitenköhän tämä elämä kuljettaa tästä eteenpäin. Että pitäisikö minun kuitenkin miettiä missä näen itseni vaikka edes kolmen vuoden kuluttua. Olenko edelleen personal trainer ja asun Töölössä? Onko meillä edelleen kaksi koiralasta ja auto? Vai onko meillä ihmislapsiakin? Tai ehkä lisää koiria? Olenko tehnyt alanvaihdon? Kyllästyttääkö minua tämän alan pinnallisuus? Vai voisinko kenties vielä enemmän painottaa siihen, että minä teen pt:n työtä terveyden kannalta, en sixpackien.
Onko teillä tulevaisuudensuunnitelmia? Pidättekö te viisivuotissuunitelmista palavereita kotona kumppaninne kanssa? Mielenkiintoista olisi kuulla miten te lukijani suhtaudutte tähän asiaan. <3
***
Mukavaa sunnuntaipäivää! <3
17 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mun viisivuotis suunnitelmiin kuuluu häät ja lapsi, mutta niin ne kuulu jo 18vuotiaanakin ja tänään mittariin napsahtaa ”jo” 27v. Eli suunnitelmia on mutta kaikkia ei tarvitse välttämättä toteuttaa 😉
Se on ihan hyvä ajattelutapa. 🙂 Kyllä mäkin muistan, että oon aina miettinyt tiettyjä asioita elämässä tapahtuvan. Ja sitten jossain välissä ne joko on tapahtunut tai tulee vielä joskus tapahtumaan. Vaikkei juuri sen viiden vuoden sisällä. 🙂
Sun ala on mielestäni paljon enemmän kaikkea muuta kuin pinnallista, alassa on vaikka kuinka monta eri puolta, ainakin sata =D. On niin paljon ihmisiä jotka oikeasti tarvitsevat apua ja ohjausta päästäkseen terveellisempään elämään kiinni sieltä jostain syövereistä ja tätä kautta elävät paremmin ja ehkä pidempään. Iäkkäät tarvitsevat apua selviytyäkseen mahdollisimman pitkään arjessa omin voimin. Pinnallisuus on mun mielestä vain pieni osa sun alaa. Toki se on se osa mikä ensimmäisenä siitä nähdään koska se on se osa josta toitotetaan. =) Pysy sun alalla koska oot hyvä siinä.
Joo en tee mitään satavuotissuunnitelmia, korkeintaan jotain toiveita heitän, että haluaisin jonkun vuoden päästä asua siellä tai täällä. Ja toki tulevaisuudensuunnitelmia on muitakin, mutta ei mitään tommosta virallista viisivuotissuunnitelmaa ei ei. Mietin omaa tulevaisuuttani kyllä todella paljon ja elämän merkitystä ja merkityksettömyyttä, niitä mietin jatkuvasti. Sitä missä olen vanhana, olenko yksin vai en, terve vai sairas ja niin edelleen. =)
Se on ihan totta! Ehkä siitä vaan tosiaan on mediassa ja muualla eniten vaan se pinnallinen kuva, mutta sitähän se tosiaan ihan oikeasti ei ole.
Suurin osa omista asiakkaistanikin on tosiaan terveemmän elämän ja energisemmän olon perässä, ei pyöreämmän pyllyn tai sixpackin. 😀
Toi toivejuttu on ihana! Noin mäkin haluan ajatella, että haluaisin parin vuoden päästä näin tai noin. 🙂 <3
Mä tein 2v suunnitelman ku hain opiskelemaan media-assistentiksi. Muuten olen yrittänyt suunnitella vähän eteenpäin. Kun 2 pientä lasta toki vaikeuttaa asioita. Olet ihana esikuva mulle.
Joo lasten kanssa ihan varmasti asia on erilainen. <3 Ja pari vuotta eteenpäin on munkin mielestä helpompi ajatella kuin viisi. 😀
Kiitos! <3
sydämeni pohjasta toivon että teillä olis se ihmislapsi. Mutta Monna,vuodet sen suhteen teillä loppuu kohta kesken,kun olet lähemmäs40v.huhut silti milloin missäkin palstalla velloo ettette voi saada lapsia ja jos näin on,olis hienoo kuulla se sulta itseltäsi.Sun äiti olis mitä parhain isoäiti<3
Ai mitä?! Huhut? 😀 No just.
Sitä paitsi olen 35-vuotias, eli yhtä lähellä kolmeakymppiä kuin neljää.
Niin ja nämä ovat niin henkilökohtaisia asioita, että ne ei kuulu blogiini.
Mä olen aika samoilla fiiliksillä. En osaa jotenkin kuvitella että laatisin tarkkoja suunnitelmia tulevaisuudesta, koska vaikken ole isoja menetyksiä vielä kokenutkaan, on tullut kuitenkin koettua pienempiä juttuja, joiden ansiosta asiat ovatkin menneet päinvastoin kuin ehkä ensin ajattelinkin. Esimerkiksi jo pelkästään töiden yhtäkkinen loppuminen oli jotain, mikä olisi sotkenut aika tehokkaasti tarkat suunnitelmat. 😀 Itsekin elän niin tunteella ja sydäntäni kuunnellen, että en vain halua suunnitella asioita ainakaan vuosiksi eteenpäin. Elämästä ei koskaan tiedä.
Tietysti tässä kohtaa toivoisin että viiden vuoden päästä olisin tavannut elämäni miehen, olisin työssä, josta pidän ja että olen terve. Muuten en edes halua suunnitella. Se tapahtuu mikä tapahtuu, teen mikä hyvältä tuntuu ja toki tavoitteita voi silti asettaa, vaikkei niitä tekisikään sen viisivuotissuunnitelman muotoon. 🙂
Pakko myös sanoa että tykkään niin paljon näistä sun pohdiskelevammista postauksista! 🙂
Elämästä ei tosiaan koskaan tiedä. Ja kokemukset ne kasvattaa, on ne sitten huonoja tai hyviä. Kyllä niiden kautta usein joutuu miettimään asioita uudelta kantilta.
Se mikä tapahtuu, tapahtuu. <3 Näinhän se on. Tunteella ja sydäntä kuunnellen on hyvä elää. <3 Ja silti voi toivoa ja miettiä asioita, mitä haluaisi tulevaisuudessa tapahtuvan.
Kiitos kovasti! 🙂 <3 Näitä siis lisää! 😉
Mä elän aika lailla samoilla fiiliksillä kuin säkin. En tiedä haluanko edes naimisiinkaan. Ollaan miehen kanssa oltu yli 10v yhdessä eikä se mitään muuttaisi. Eikä ole enää isääkään saattamassa alttarille 🙁
Olen ammatissa jota rakastan ja kaikki on muutenkin hyvin. Lähinnä on joitakin asioita, joita elämältä toivon: toinen lapsi (ehkä), terveys, toimeentulo ja se rivarikolmio 🙂 Toki aina voi jotain sattua eikä nämä toteudu, mutta sitten menköön niin.
Toi lapsijuttu tossa yläpuolella oli aika törkeä! Lapsiasia on jokaisen henkilökohtainen juttu eikä se muille kuulu vaikka kuinka olisi bloggaaja tai joku julkisuuden henkilö.
Niin, meillä on isät lähteneet jo muille maille. 🙁 <3 Mutta onneksi ne katselee meidän elämää sieltä jostain. <3
Ihana, että rakastat työtäsi ja muutenkin kaikki on hyvin. Siinä päällä voi todellakin olla tuollaisia ihania unelmia ja toiveita. Ja ne vielä saattaa toteutuakin! 😉 Rivarikolmio kuulostaa ihanalta. <3
Toi lapsikommentti todella oli ali riman, mutta tuollaisia rimanalittajia valitettavasti tästä ihmiskunnasta löytyy.. 😀
Musta elämää ei voi noin tarkasti suunnitella. Aina voi haaveilla ja toivoa, mutta kun usein asiat ovat kiinni muistakin kuin itsestään. Joo, viiden vuoden sisällä olisi kiva esim. päästä naimisiin tai saada lapsia, mutta kun se ei ole yksin mun päätös, ja ikinä ei tiedä mitä elämä eteen heittää. Enkä mä halua kokea jonkunlaista epäonnistumisen tunnetta sitten sen takia, että nyt ei tavoitteet tullut täyteen. Musta ajatus on tosi karu. Elämää eletään, pitäis elää just siinä hetkessä ja päivässä, eikä liikaa murehtia tulevaa.
Joo, näin mäkin olen aina ajatellut. Ja tosiaan kun se elämä on heittänyt kaikenlaista eteen, eikä niistä ikinä voi tietää.
Elämää todellakin eletään. <3 Toki voi olla jotain haaveita ja unelmia, mutta ei ehkä viisivuotissuunnitelmia. 😉
Kyllä aina elämässä ollut jonkunlainen suunnitelma, tietenki ei aina asiat ole mennyt niin kuin suunnittellut ja se on hyvä asiakin. Silti 25v. mennessä saavutin tavoiteet jotka ajattelin ja niin taitaa käydä tässäkin viiden vuoden suunnitelmassa, eli valmistuminen ammattikorkeakoulusta, vauva perheeseen ja sitten se haave juosta puoli maraton. Tosin puoli maraton saattaa siirtyä seuraavalle viidelle vuodelle jos ja kun haluaisin juosta sen ulkomailla.
Kyllä elämässä pitää olla jonkunlainen suunnitelma, muuten sitä voisi löytyy itsensä vaikka keskeltä intiaa repun kanssa. Tosin eihän sekään huono vaihtoehto olisi jos, se olisi se mitä haluaa.
Kuitenkin tavoitteessa ja suunnitelmassa pitää olla varaa muokata ja antaa tilaa elämälle <3
Joo juuri näin, jos tykkää pistää tarkempia suunnitelmia niin se on hyvä se. Mutta toisaalta just pitää antaa sitä tilaa elämällekin ja sitten ehkä muokata niitä omia suunnitelmia sen mukaan. 🙂
Mä ainakin haaveilen tulevaisuuden suhteen joistain asioista eläen kuitenkin tätä hetkeä. Isoja suunnitelmia en siis tee tuolla ajatuksella. Jos esim. itsensä näkee 5 vuoden päästä eri työssä, niin silloinhan sen fiiiliksen pitäisi jo olla uudesta työstä. En mä osaa ainakaan nähdä itseäni jossain mistä en jo haaveile…
Tuokin on niin totta ja nähty omassakin elämässä että eihän se elämä mene aina niinkuin suunnittelisi. Mun piti opiskelujen loppuun nuorena asua isän kanssa, mutta isä joutuikin onnettomuuteen ja pitkän saairalassaolon jälkeen hoitokotiin. Joskus oli ajatuksena että 25 olis ensimmäinen lapsi ja kolmekymppisenä viimeistään kolmas tulossa. Noh, 25 ei kuitenkaan tuntunut siltä ja nyt en tuosta lapsimäärästäkään tiedä, jos nyt edes yhden joskus saisi… Ei ne suunnitelmat ole ikinä myöskään vain itsestä kiinni.
Haaveilu ja unelmointi on mun mielestä tärkeää ja joskus niistä voi kasvaa polkukin jota lähteä kulkemaan, pitää kuitenkin muistaa että elämä on tässä ja nyt <3
Tulipa pitkä kommentti 🙂