”Sun persees näyttää hirveeltä noissa housissa.”
”Sä oot lihonnu.”
”Sä näytät mieheltä.”
”Sulla on liian isot reidet.”
”Sulla ei oo persettä.”

Tässä vain muutama mainitakseni.

Kun aloitin bloggaamisen pari vuotta sitten, en arvannut mikä negatiivinen puoli tässä hommassa on.
En arvannut, että tuntemattomat ihmiset arvostelevat mua niin kovilla sanoilla. Tarkkailevat onko mulla jossain kuussa maha vähän turvonnut ja syönkö mä karkkia vaikka oon personal trainer.

En arvannut, että mä tulen itkemään joku kerta kun saan niin ilkeän kommentin.

En arvannut, että mä joudun kovettamaan itseäni sen vuoksi, että halusin alkaa omaksi ilokseni kirjoittamaan treenaamisesta ja hyvinvoinnista.

Kun sain ensimmäiset negatiiviset kommentit, ihan säikähdin. Olin monta päivää ihan tolaltani.
Pikkuhiljaa olen oppinut suodattamaan niitä. Osa menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Osa jää kuitenkin kaivertamaan mieltä.

Mietin aina, että miten ne bloggaajat jotka sanoo ”vain nauravansa” ilkeille kommenteille pystyy siihen. Oikeastiko niitä ei hetkauta? Vai eivätkö vain näytä sitä, että huorittelu, läskiksi haukkuminen ja muut viisaat neuvot sittenkin vähän kirpaisee.

Viisastahan se olisi jos ei näyttäisi. Negatiivisten kommenttien kirjoittajat haluavat vain saada pahan olon bloggaajalle. Edes hetkeksi.

Jotkut sanovat, että negatiiviset kommentit ovat kateellisten panettelua. Osa ehkä on, osa ei. Mutta mitä sen on väliä? Jos joku kateuksissaan haukkuu mua miehen näköiseksi, pitäisikö sen tuntua vähemmän pahalta?

Lihava? Perseetön? Miehen näköinen?

Kuka niitä negatiivisia kommentteja sitten kirjoittaa?
Joskus muistan kuinka joku sanoi mulle, että yleensä ne katkerimmat ja negatiivisimmat kommentoijat on jostain siitä yllättävän läheltä.
Muistan myös kuinka joku negakommentti oli blogin alkutaipaleella sisällöltään sellainen, että kukaan tuntematon ei ois voinut tietää niitä juttuja. En ollut kertonut niistä asioista blogissa.

Myönnän, että mä rupesin epäilemään mun kavereita ja tuttuja. Kuka on mulle niin katkera, että haluaa pahoittaa mun mielen? Poistin kavereita facebookista ja olin ihan varma, että toi ja toi on kommenttien takana. En tiedä osuinko oikeaan vai en. En tule sitä koskaan tietämään.

Oon jutellut bloggaajakollegoiden kanssa näistä negakommenteista. Jotkut saavat osakseen oikeasti aika kauheita ja mun mielestä jopa vähän pelottavia kommentteja.
Missä välissä on aika ilmoittaa nettipoliisille? Eikö huorittelu ja samasta ip-osoitteesta tulevat alituiset kovasanaiset neuvot ja uhkailu tai haukkuminen ole syy ilmoitukseen?
Miten paljon pitää kestää vain sen takia, että ”itsehän olet tämän tien valinnut kun kirjoitat julkista blogia”? Tai sen takia, että ”älä välitä, se on vain kateutta”! Kuinka kovaksi tässä pitää itsensä yrittää kovettaa, ettei haukku pure ja pistä? Onko ihan ok, että jotkut sairaat miehet lähettää kaluistaan kuvia bloggaajille? Onko ihan ok, että joku lukija tietää missä ja monelta joku bloggaaja liikkuu, treenaa, käy kahvilla, asuu?

Toivottavasti sinä, joka kommentoit mun blogiin tai jonkun muun blogiin jotain typeryyksiä ja ilkeyksiä, tunnet edes pienen piston sydämessäsi. Tuliko sulle oikeasti parempi mieli sillä hetkellä kun haukuit jotain bloggaajaa rumaksi? Tai huorittelit? Tuliko itsellesi kaunis olo?

Mä oon päättänyt, että en julkaise enää negatiivisia kommentteja. Mulla on siihen oikeus. Mielipiteitä saa kirjoittaa, eri mieltä asioista saa olla, mutta haukkuminen on niin turhaa, että en halua lisätä negatiivisuutta julkaisemalla niitä kommentteja. Sinä joka niitä jaksat silti kirjoittaa, saat ehkä hetkeksi mieleni harmistumaan. Mutta sitten painan nappia -> siirrä roskakoriin. Ja asia pyyhkiytyy pois verkkokalvoiltani ja pian myös päästäni.

Aurinkoista syysviikkoa!
Minä lepään vielä tämän päivän peiton alla, jotta pääsen sitten huomenna jo treenaamaan. Etten ihan muodottomaksi läskiksi kasva, johon erään lukijani mielestä pelko on..

Eilinen päivä alkoi vähän kurjissa fiiliksissä. Mä olen nyt kipeänä ja pää on ihan tukossa. Tuntuu ettei korvat toimi kunnolla ja yskä on niin kuiva ja kova, että meinaa keuhkot räjähtää.
Mulla oli silti eilen pari työjuttua ja yks ihana kakkujuttu mihin olin sopinut meneväni, etten voinut jäädä kotiin makaamaan. (vaikka ois ehkä pitänyt)

Joka tapauksessa aamun töiden jälkeen hyppäsin Märskyltä ratikkaan ja suuntasin keskustaan.
Tuukka nappasi mut matkaan Töölöstä ja kurvattiin Kalevankadulle.
Kalevankatu 39:ssä, ihanassa vanhassa puutalossa oli alkamassa GreenStreetin järjestämä raakakakkuworkshop.

Ilmoittauduttiin Tuukan kanssa mukaan ja kun sain toivoa, että kuka workshopin vetää, niin toivoin tietysti ihanaa Ainoa! <3

Paikalle meitä saapui 9 henkilöä. Myös Anna ehti mukaan kakkuilemaan. 🙂
Meidät jaettiin kolmeen ryhmään ja jokainen ryhmä teki yhden kakun.
Meidän ryhmä sai tehtäväkseen puolukkakinuskikakun.

Ohjeiden kera alettiin sitten keräämään aineksia ja valmistamaan ensin pohja kakulle.
Meidän kakkupohjamme koostui kookosjauheesta, kookosöljystä, palmusokerista ja ripauksesta suolaa. Siis täysin maidoton, pähkinätön ja viljaton pohja. Mahtavaa!!
Mulla nimittäin menee esim. cashew-pähkinöistä ja manteleista maha vähän huonoksi. Niitä käytetään usein raakakakkujen pohjissa, niin oli ihana oppia ettei ne ole välttämättömiä aineksia. 🙂

Kun saatiin kakut pakkaseen jähmettymään, oli 45min aikaa puuhata jotain muuta. Ja Aino opasti meitä raakasuklaan tekemiseen.
Me ollaan kotona tehty jo jonkin verran raakasuklaita, mutta oli kiva oppia myös uusi tekniikka. Nimittäin jättää kookosöljy pois. Se sopii ehdottomasti suklaan sekaan, mutta oli kiva kokeilla myös ilman.
Uusi raaka-aine mitä tuli käytettyä oli toco (riisilesejauhe). Se teki suklaan koostumuksesta vähän maitosuklaamaisemman. 🙂

Kun saatiin suklaat pakkaseen oli aika ottaa kakut pois ja vielä viimeistelyksi koristella ne.
Oi vitsit että oli hyvää toi meiän kakku!! 🙂
Mä meinaan tehdä tota lokakuussa kotona, kun mulla on synttärikahvit perheelle. <3
Jääkaapissa pohjan koostumus ois tullut vielä paremmaks. Se olis saanut tavallaan koko kakku ”jähmettyä” tasaisemmin kuin pakkasessa. Jääkaapissa n.2-3h niin kakku on valmis.
Ja ihanaa kun ei tarvi käyttää liivatetta!! 😀 Mua on juustokakuissa aina jotenkin ällöttänyt se liivate. Siis kun tietää mistä se on tehty. Yäk! 😉

Muutenkin raakakakkujen periaate on siis se, että mikään ainesosa ei oo prosessoitu. Eikä kakkujen mitään osaa paisteta/kuumenneta kakun tekovaiheessa.
Siksipä raakakakkuja on myös tosi helppo tehdä. Ei tarvita muuta kuin kakkumuotti ja jääkaappi.
Raakakakkujen ravintosisältö on aina siis parempi kuin missään muussa kakussa. Raakakakuissa kun ei oo mitään teollisesti käsiteltyä. (esim. valkoinen sokeri, lisäaineet, väriaineet jne)
Voi siis sanoa, että raakakakku on terveellistä. AJatelkaa, kakkua voi ajatella vaihtoehtoisena ateraiana/välipalana eikä herkkuna!
Raakakakuissa kun on mm. proteiinia, kuitua, vitamiineja ja hyviä rasvoja.
Tietystikään kokonaista kakkua ei kannata lounaaksi vetää, mutta jos vaikka välipalaksi syö palan kakkua, niin se on erittäin ravintorikas ja hyvä energianlähde.

Sitten päästiin maistelemaan kakkuja. Meidän tiimin kakun lisäksi valmistui siis kaksi muutakin herkullista kakkua: mustikkasuklaa ja minttusuklaa.
Kaikki nää kolme kakkua oli ihan super hyviä!!
Tosta mustikkasuklaasta tykkäsin kanssa tosi paljon, pohjasta pitäisi vaan tehdä pähkinätön versio. Samoin minttusuklaa oli ihana. Minttusuklaa oli varmaan kaikkein ”mehevin”, sellainen oikein kermakakkumainen. 😉 Hyvällä tavalla. 😀

Kun oli kakkupalat nassussa niin saatiin vielä maistella suklaita.

Kyllä täytyy sanoa, että oli maha aika täynnä kun tuolta lähdettiin. 🙂
Mutta silti oli ihana fiilis. Ei sellanen raskas olo mahassa, mitä olis tullut jos olis vetänyt ensin kolme palaa normaalikakkua ja sitten päälle vielä suklaata.
Ja vaikka mulla onkin menossa herkuton syyskuu, niin eipä rikkoontunut. Mä en nimittäin lue näitä raakaherkkuja ”herkuiksi”.
Mulla on myös pienenä haaveena, että joskus oppisin irti siitä irtokarkkihimosta ja tyytyisin vain näihin.
Se on ihmeellistä miten sitä vieläkin haluaa välillä irtokarkkeja tai muuta sokerihöttöä vaikka tietää jo valmiiksi, että tulee pahaolo!! Näistä raakakakuista ja raakasuklaista ei tuu koskaan pahaolo. Ja kyllähän se jotain kertoo. Vai mitä? 😉
Kyllä ne kaikki väriaineet, lisäaineet ja teollisesti puhdistettu valkoinen sokeri on todella huonoksi kropalle.

Jos teitä kiinnostaa oppia raakakakkujen tekoa tai raakasuklaiden tekoa, niin GreenStreet järkkää säännöllisesti näitä workshoppeja! Suosittelen lämpimästi osallistumista!!
Workshoppien aikatauluja ja ilmoittautumista voi katsella TÄMÄN LINKIN alta! 🙂

Nyt mä painun pehkuihin muutamaks tunniks, että jaksan mennä käymään Annan nuorimmaisen ristiäisissä iltapäivällä.
Mukavaa sunnuntain jatkoa! 😉 Ja käykäähän lukemassa koirien onnellisuus-ohjeet TÄÄLTÄ jos ette vielä eilen käyneet! <3