Höpöttelin eilen Instagramin MyStoryyn kiitollisuuden aiheista. Joskus aiemmin puhuin kiitollisuudesta paljonkin blogissani, edelleen mietin samoja asioita. Mutta en ehkä ihan päivittäin tai edes viikottain. Se on hölmöä, koska kun pysähtyy pariksi minuutiksi miettimään, huomaa taas kuinka ihanasti moni (suurin osa) asioista on!

Tällä hetkellä parhaita asioita, kiitollisuuden aiheita on:

1. Leikkikehä! Ostin meidän riehurollelle älyttömän ison leikkikehän Tori.fi:stä. Se on ollut ihan huippu! Se on niin iso, että Emma mahtuu siellä konttaamaan edes takaisin ja nousemaan ylös ja alas ja vaikka mitä. Parasta on, että Emma viihtyy siellä ja näkee koirat ja meidät kehästään. Ja parasta on, että itse ei tarvi olla ihan joka sekunti silmät selässä katsomassa tyllerön perään, kun hän on milloin vetämässä Gereä korvasta, lähestymässä Pimua liian nopeasti, nousemassa tv-tasolle ja vetämässä tv:tä alaspäin, repimässä roskapussia eteisessä, konttaamassa kylpyhuoneeseen jne..
2. CitySurvivors! On ihan älyttömän hyvä fiilis siitä, kun sähköpostiin kilahtelee päivittäin uusia osallistumisia. Se, että me (90% Tuukka) on onnistuttu kehittelemään näin kiinnostava kilpailu! Odotan ihan innolla syyskuuta, kun kilpailut käydään! Helsingissä jo toistamiseen, mutta aiempaa vielä siistimpänä! Odotan niin sitä, kun kilpailijat tulevat näkemään mitä kaikkea huikeeta heidän päänmenokseen on tiedossa. 😉
3. Hormonihirviön katoaminen! Lopetin minipillerit vajaa pari kuukautta sitten. Ei, älkää nyt innostuko siellä. En sen vuoksi, että nyt Emmalle heti perään pikkusisar. Vaan sen vuoksi, että huomasin olevani ihan eri ihminen niiden vuoksi. Naama oli turvonnut, koko kroppa oli. Mutta pahimpana oli omat mielialavaihtelut. Kun luin, että minipillerit aiheuttavat monille suuriakin mielialavaihteluita, jätin ne pois. Nyt huomaan, että pahimmat hormonihirviön höyryt alkaa olla takanapäin! 🙂 Ihanaa!!
4. Emman syöminen! Tuskailin ja ihan oikeasti stressasin jo kovasti, kun itsepäinen tyttömme päätti ettei enää syö mitään kiinteää. Ainoa mikä kelpasi oli maito ja maissinaksut. Olin kuullut ja lukenut, että hampaat saattavat tehdä tämän, mutta silti jotenkin ahdisti. Emmalla puhkesi neljä ylähammasta kuukauden sisällä ja vielä tässä pari päivää sitten huomattiin kolmannen alahampaankin puhjenneen. Ei ihme, että suussa on tuntunut pahalta. MUTTA NYT!! Vajaan viikon ajan hän on syönyt taas suurella ruokahalulla soseita, sormiruokaa, puuroa ja melkeinpä kaikkea mitä ollaan hänelle tarjottu. Ihan kuin olisi suuri kivi tipahtanut sydämeltä.
5. Oma kroppa – oma minä! Se, että vihdoin oma kroppa alkaa pikkuhiljaa tuntumaan omalta. Se, että keskivartalon hallinta alkaa paranemaan ja ryhti suoristumaan. Se, että pääsee treenaamaan säännöllisesti ja liikuttamaan sitä kroppaa! Se, että minä olen minä – en ”vain” äiti.

Tietysti yksi isoin ja joka päivä tärkein kiitollisuuden aihe on Emma. Enkä sano tätä vain jotenkin nostaakseni äitiyttäni ja rakkauttani Emmaa kohtaan korokkeelle, vaan siksi koska tunnen niin. Joka päivä haluan ottaa hänet monta kertaa syliin ja pussata sata pusua pitkin pehmeitä poskia ja niskaa ja vatsaa. Haluaisin jotenkin kertoa hänelle sen, että kuinka paljon rakastan. Luin jostain jokin aika sitten, että n.10kk synnytyksestä äidit alkavat tuntemaan jonkinlaista eroahdistusta vauvasta. Että silloin nousee vahvasti pintaan haikeat tunteet siitä, että pieni vauva onkin jo kohta vuoden. Monet lopettavat tässä kohden imetyksen ja se on iso askel. Vauva ei ole enää riippuvainen äidistä ravinnon vuoksi. Muutenkin vauvat itsenäistyvät ja alkavat koko ajan tutkimaan elämää ja maailmaa avarammin ja rohkeammin. Ihan koko ajan ei tarvitse äidin olla vieressä, siis vauvan – pian taaperon mielestä. 😉

Eilen illalla ennen nukahtamista mietin sitä, että miten ikinä voin suojella Emmaa kaikelta pahalta. Enhän tietysti pysty siihen, eihän kukaan vanhempi niin voi. Mutta varmasti suurin osa haluaisi. Suojella omaa lastaan kaikelta maailman pahuudelta. Olla koko ajan vieressä turvaamassa jokainen askel. Ettei kukaan satuttaisi omaa pientä rakasta, ei henkisesti eikä fyysisesti. En oikein pystynyt edes ajattelemaan tätä asiaa loppuun, koska rintaa alkoi puristamaan. Tuli sellainen olo, että miksi en pysty olemaan oman tyttäreni turvana ihan koko ajan, aina! Huh. En nytkään pysty ajattelemaan tai kirjoittamaan, koska se tuntuu niin pahalta. Vaikka tiedän, että sehän on fakta. Eihän kukaan äiti kulje tuolla pitkin kyliä oman lapsensa kanssa siihen asti kun hän on 18-vuotias. Tai 35-vuotias.

***

Mistä sinä olet kiitollinen juuri tänään? Tai tällä viikolla?

Pst. Lue myös: Tämä mamma kuntoon!

Hahaa! 😀 Emmahan ei vielä ole lähellekään taapero. Tai no, itse asiassa en tiedä onko sille jotain ”ikämääritystä”. MUTTA on ihan super kivaa, kun nyt lähiaikoina on voinut alkaa tekemään kaikkia taaperojuttuja Emman kanssa. Tarkoitan siis sitä, että voi ihan tekemällä tehdä jotain yhdessä – ei vain katsella ja juosta perässä kun toinen touhuaa omiaan.

Sunnuntaina käytiin ystäväni Annan luona lasten synttärikesteillä. Annan poika Amos juhli 3-vuotispäiväänsä ja Annan tytär Linnea juhli 6-vuotispäiväänsä. Paikalla oli Annan sukulaisia ja muutamia läheisimpiä ystäviä lapsineen. Nämä taisivat olla Emman ensimmäiset kaverisynttärit. 😉 Oli ihana seurata, kuinka Emma katseli ja kuunteli innoissaan muiden lasten tohinoita ja touhuja. Hän kovasti olisi halunnut itsekin jo mennä mukaan ja muiden lasten luo, vaikkei vielä tietysti mitään osaa mukana tehdä.

Emma hihkui Annan terassilla, heilutteli kättään muille lapsille ja koiralle. 😉 Vaikka Emmalta jäi päikkärit välistä sunnuntaina, oli hän ihan todella iloinen kun sai kutsuilla kontata pihalla, nähdä muita lapsia ja soittaa pianoa. 😉

Tuleekohan Emmasta pianonsoittaja, kuten äidistä? 🙂

Maanantaina käytiin ystäväni Lauran kanssa HopLopissa! Lauran poika Emil on Emmaa pari kuukautta vanhempi ja ollaan paljon vaunuteltu yhdessä pitkin kevättä. Nyt Laura ehdotti jos lähdettäisiin heidän kanssaan joku päivä HopLoppiin!

Ja siis täytyy kehua kyllä paikkaa ihan vilpittömästi, eikä oo mikään maksettu mainos! 😉 Käytiin Ruoholahden HopLopissa ja siellä oli iso alue ihan tällaisille pienille taaperoille. Kaikki pehmustettua ja joka paikkaan pääsee ryömimällä, konttaamalla tai tukea vasten nousemalla. Myös kiipeily oli kivaa, koska vaikka muksahti – muksahti pehmeästi.

Kaiken lisäksi tuonne pääsi alle 1-vuotiaat ilmaiseksi! Ihan huippua! Emil ja Emma on jotenkin ihan samasta puusta veistettyjä, Emil toki Emmaa kehitykseltä vähän edellä ikänsä vuoksi. Mutta hyvin Emma pysyi perässä. Ihana oli katsoa, kun he oikeasti seurasivat toistensa tekemisiä ja välillä piti käydä ihan kosketus-etäisyydelläkin morjenstamassa.

***

Kyllä vaan on niin ihanaa puuhata yhdessä Emman kanssa ja samalla nähdä hyviä ystäviä. <3

Ihanaa tiistaita kaikille!