Se on se aika kun Monna treenaa-blogi on ollut pystyssä! Ajatelkaapas sitä!

Tuo kuva on ensimmäisistä postauksistani kesältä 2012. Juuri kun olin valmistunut personal traineriksi. Kun mietin tuota aikaa, siitä tuntuu olevan tosi kauan.

Kun selailin vanhoja postauksia, jotenkin ihan vähän hävetti. 😀 Tai tuli sellainen olo, että olisi tehnyt mieli paijata silloista Monnaa päähän ja sanoa jotain kannustavaa. Voi ettien että. Kyllä sitä tuli laitettua itsensä likoon ihan satasella. Nyt kun mietin, oikein puskin itseni alttiiksi sille p**kapuheelle, jota silloin sain kuulla niin tuntemattomilta kuin tutuiltakin. Otin kuvia edestä ja takaa ja olin niin jumalattoman innoissani tästä kaikesta uudesta. Uusi työ, uusi ammatti, uusi blogi, uudet elämäntavat, jnejne.. Pursusin sitä fiilistä niin kovaa, että en osannut sensuroida edes henkisen hyvinvointini vuoksi.

Yksi ensimmäisistä bannereistani. <3

Olin niin korvia huumaavassa endorfiinryöpyissä koko ajan, että hyvä kun housuissani pysyin. Enkä ihan koko ajan pysynytkään. 😀 Ehkä pari vatsakuvaa vähemmän tai pari belfietä vähemmän olisi riittänyt. Mutta toisaalta, hittoakos sitä mitään katumaan tai häpeämään. Enpä ole ennenkään mitään tekemääni katunut. Se endorfiini ja riemu tätä kaikkea kohtaan on päivä päivältä vienyt eteenpäin.

No jos nyt vähän voi olla silleen, että OMG!! 😀

Siinä se on. Mun maha 30.4.2013

Yhden ystäväni kanssa meni jopa välit poikki, koska hän ei enää jaksanut katsoa vatsakuviani. No ehkä se ystävyys ei ihan vaan sitten siihen kaatunut. Tai varmasti siellä taustalla oli jotain muutakin kaihertamassa.

Muistan myös kuinka eräs miespuolinen entinen ”kollega” haukkui minua ystävälleni. Naureskeli, että miten hitossa se Monna kehtaa laittaa tollasta matskua nettiin. Vielä muka ammattilainen liikunassa..

Jotenkin kuitenkin tuo mikään ei saanut mua pysähtymään. Samalla tavalla mä pistin vatsakuvia nettiin ja kirjoitin siitä, että en tykkää syödä aamupalaa ja kuinka kävin bilettämässä. Niin. Kerroin ihan kaikesta mitä tein, enkä sensuroinut.

Ja jotenkin sitä sitten kuukausien rullatessa eteenpäin se vatsakin sieltä kapeni ja kroppa alkoi olemaan enemmän treenatun, kuin sohvaperunan näköinen. Sitten alkoikin reisieni haukkuminen. Näytin mieheltä, eikä ollut enää kuulemma mitään järkeä treenata jalkoja, jollen halunnut muuttua kokonaan miehen näköiseksi.

No jatkoinpa kumminkin. 😉
Se on hassua, sillä blogin kirjoittamisen myötä olen oppinut itsestäni kokonaan uuden puolen – periksiantamattomuuden. Olin pitänyt itseäni luovuttajana, sellaisena etten varmasti ainakaan toistamiseen tekisi jotain josta saattaisin saada haukkuja niskaan. Etten varmana haluaisi asettaa itseäni oikein tarjottimelle, että tässä nyt olen – kiusatkaa!

Treenaaminen omalla tyylilläni oli jotain sellaista, mikä loi uskoa itseeni ihan mielettömästi. Kun onnistuin, tunsin itseni ihan voittajaksi. Yksinäni siellä Mäkelänrinteen katsomossa. Hihkuin. Kirjoitin taas blogiin, sain innostavia ja iloisia kommentteja – joku kertoi motivoituneensa blogistani niin, että uusi liikuntaharrastus oli alkanut. Joku toinen pisti yksityisviestiä ja kertoi saavansa uskomattoman paljon tsemppiä ja uskoa itseensä lukemalla kirjoituksiani.

Ja kirjoitin lisää. Kohta olen kirjoittanut neljä vuotta. Välillä itsestäni tuntuu siltä, että mikään ei ole muuttunut. Että kirjoitan niistä samoista jutuista edelleen, miten ihmiset jaksaa niitä vieläkin lukea?! Välillä taas huomaan, että olen kirjoittajanakin muuttunut. Vuosien myötä.

Koko seinän kokonen minä.. 😉

Välissä kirjoitin blogia Fit-lehden alla. Mutta tulin reilun puolen vuoden päästä maitojunalla takaisin FitFashionille. Täällä minun on ollut aina hyvä olla. 🙂

Vielä ajattelin kirjoittaa blogia paljon. Vieläkö teitä kiinnostaa lukea? 😉
Postausideoita saa antaa kommenttiboksiin!! <3
Kiitos rakkaat lukijat! Ilman teitä tätä ei olisi! <3

Tukipilarini <3

Kaikenlaisia ystäväjuttuja. ♥ Eilen puhuttiin ystäväni Annan kanssa erilaisista ystävyyksistä. Tai ainakin siitä, että ihmiset ”hoitavat” ystävyyssuhteitaan eri tavalla. Toiset on sellaisia, että näkee viikottain ystäviä ja touhuaa paljonkin ystävien kanssa ja taas toiset on sellaisia, että nähdään kerran parissa kuukaudessa ja silti se on yhtä arvokasta. ♥

Meillä on Annan kanssa hyvin erilaiset tavat olla ystäviä. Jotenkin kuulostaa kauhean vakavalta, kun sen kirjoittaa noin. 😀 Mutta joka tapauksessa, näin se on. Anna tykkää siitä, että on omaa aikaa enempi ja sitten silloin tällöin vietetään laatuaikaa ystävien kanssa. Minä taas touhotan menemään joka viikko jonkun kanssa lounaalla, kahvilla tai treenaamassa. Kai se on vain tärkeää löytää tässäkin asiassa se oma tapa toimia. ♥

Eilen illalla mentiin Annan kanssa yhteisen ystävämme Natan WTD-blogin 5v-synttäreille Treffipubiin. Ajateltiin, että siinähän saadaan samalla mekin Annan kanssa vaihdettua kuulumisia pitkästä aikaa. No ei ihan saatu. 😀 Oli niin hauska meininki ja paljon porukkaa pubissa, että varsinainen kuulumisten vaihto jäi seuraavaan kertaan. Syötyäni hampurilaisen ja juotuani lasillisen kuohuvaa lähdinkin jo suunnistamaan autolle.

Mietittiin muuten Annan kanssa, että hitto vie meillä ei kummallakaan ole koskaan ollut mitään blogitapaamisia lukijoillemme ja suunniteltiin, että ensi vuonna kun meidän molempien blogit täyttää viisi vuotta – pidetään sen luokan kinkerit notta! 😉 Muistin kuitenkin, että onhan minulla ollut yksi lukijtapaaminen. Viime kesänä nimittäin järkättiin Etnofitneksen kanssa tämä tanssitunti, johon sai osallistua lukijani.

Eilen päivällä kävin Rosannan kanssa taas tekemässä ”tempputreenejä” , eli akrobatiaa. Treenattiin taas käsilläseisontoja ja päälläseisontoja. Myös siltoja tehtiin ja kaikenlaista. Tunti temppuillessa hyvässä seurassa meni taas älyttömän nopeasti.

Tänään aamusta taasen kävin tekemässä selkätreenin Saran kanssa Sporttikujalla. Nyt on selkälihakset kauttaaltaan niin juntturassa, että huh.
Tehtiin lämmittelyn lisäksi vaan kolme liikettä. Mutta nostettiin painoja koko ajan ja yritettiin tehdä mahdollisimman isoilla painoilla.
Kulmasoutua käksipainoilla tehtiin vika ”puhdas” sarja 21,2kg:n painolla ja sitten vielä yritettiin muutama toisto 29,1kg:n painolla. Menihän niitä kolme per käsi, mutta siinä alkoi olla jo kroppa aika paljon mukana työssä. 😉
KUITENKIN oon niin fiiliksissä siitä, että voima on kasvanut noiden nimenomaisten tempputreenien ansioista yläkroppaan niin paljon, että nyt teen kulmasoutua helposti sillä reilulla 20kg:lla kun vielä viime vuonna meni hikiseen 12,5kg:lla.

Tuossa kulmasoudusta pätkä ja sitten tosi hyvä selkäliikevinkki taljassa. 🙂

***

Näin sitä on tullut taas nähtyä monta ystävää 24h sisällä. 😉 Kaikkien kanssa on tehty vähän eri juttuja, silti yhtä arvokkaita hetkiä jokainen. ♥

Pus ja kivaa torstain jatkoa! ♥