Hae
Monna Pursiainen

Neljän naisen välipalakirja.

Vuosi sitten julkaistiin kirjamme Välipalat – Virtaa Superfoodeista. Muutama kuukausi sitten, vähän ennen joulua 2015 siitä ilmestyi toinen painos. Eilen mietimme yhdessä näiden ihanien naisten kanssa, että onko siitä tosiaan VAIN vuosi. Me kaikki neljä naista elämme aika hektistä elämää ja olemme monessa mukana, vuoteen mahtuu paljon ja siksi aika juoksee niin kovaa.

Silti, vuosi sitten tammikuussa löytyi kirjakauppojen hyllyiltä meidän neljän naisen yhteinen välipalakirja. Minun, Maijun, Hannan ja Ainon.
me2014 teimme reseptejä kirjaan. Kaikki kirjan 60 reseptiä on meidän omien kätöstemme kautta suunniteltu ja tehty. Jokainen meistä teki 15 reseptiä kirjaa varten ja sitten kuvauspäivät oli erikseen. Moni kuvauspäivistä oli ihanan aurinkoinen ja mehiläiset pörräsivät, jopa talossa sisällä. <3 Tunnelma oli aurinkoinen ja eipä ihme, tällaisella porukalla. 🙂

20140628_110949 Desktop5

Superfoodeja löytyy jo melkein jokaisen ruokakaupan ja kodin hyllyltä, mutta kaakaonibsien, macajauheiden ja chiasiemenien maailma aukeaa kuluttajalle kuitenkin hitaasti. Me halusimme tehdä kirjan, jossa ne olisivat helposti ja monipuolisesti lähestyttäviä. Resepteissä käytettiin myös tutumpia raaka-aineita, kuten kananmunia, avocadoa, lohta, marjoja, ruista ja kauraa.

IMG_1764 IMG_1766 IMG_1786 (1) IMG_1791

Ja voi että sitä ilon päivää, kun saimme valmiit kirjat käteemme kustantomossa! Kyllä siinä vähän täytyi silmiä hieraista kun oma nimi koreili ihan oikean kirjan kannessa. 🙂 Sen fiiliksen tulen kyllä muistamaan aina. Kolmen ihanan naisen kanssa siinä sain pitää yhteistä kirjaamme kädessäni. <3

Pidimme myös lehdistölle ja läheisille ystävillemme / perheellemme kirjan julkistamistilaisuuden. Se päivä on jäänyt myös mieleeni vahvasti ja pysyy siellä ihan varmasti ikuisesti. <3

me2 Desktop11

***

Aurinkoa ja energiaa alkavaan viikkoon! <3

On ihana muistella tällaisia hymyilyttäviä asioita, kun meinaa väsymys pukata yli ihan todenteolla. Onneksi ihanista muistoista saa virtaa. <3

ps. Pus Aino, Hanna ja Maiju!! <3 <3 <3

Antamalla muille, saat myös itse.

Tiedättekö kun on sellaisia ihmisiä, joilla olisi varaa antaa mutta eivät anna?
Ja sitten taas on niitä ihmisiä, jotka antaa siitä vähästäkin määrästä myös muille. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen sitä mieltä, että ihmiset jotka jakavat ja antavat muille, saavat myös itse enemmän. Ajattelen niin, että se ei ole koskaan itseltä pois. Nyt en puhu mistään konkreettisesta, rahasta tai tavarasta. Kyllähän kaikki tietävät sen sanonnan, että ”Kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.” Puhun käytöksestä.

En tiedä miksi, mutta lähi aikoina olen törmännyt valitettavan usein ihmisiin, jotka ajattelevat vain omaa napaansa. Ovat töykeitä kanssaihmisille, leuhkoja ja tympeitä. Eivät katso silmiin, ajattelevat olevansa muiden yläpuolella. Tai niinhän sitä luulisi. Tarkemmin kun asiaa alan miettimään, huomaankin olevani tyyni näiden ihmisten seurassa. Huomaan pohtivani, että miksi tuokin on noin kamalan töykeä, ilkeä ja leuka pystyssä? Että onko hänellä siihen aihetta, vai pelkääkö hän vain oman tilansa puolesta?

Mitä luulette? Käyttäytyykö itsevarma ihminen kohteliaasti, katsomalla silmiin, avaamalla oven, antamalla itsestään ja tarjoamalla apua? Vai käyttäytyykö itsevarma ihminen koppavasti, sulkien muita ulkopuolelle, väheksyen ja tympeästi?

Niin, niin minäkin luulen. On olemassa itsevarmoja ihmisiä, sitten on olemassa itseriittoisia ja sitten on olemassa epävarmoja, siellä kiiltävän kuoren alla.

Olen myös tavannut lähi aikoina sellaisia ihania ihmisiä, jotka seisovat jalat maan kamaralla, hymyilevät, ovat ystävällisiä ja kohteliaita. Antavat siitä vähästäkin ja ovat valmiita auttamaan asiassa kuin asiassa apua tarvitsevia. Tällaisia ihmisiä minä kunnioitan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Loppujen lopuksi kaikki me ollaan samanarvoisia. Jokainen meistä sammuttaa sen yölampun sängyn vieressä iltaisin ja käpertyy peiton suojiin. Jokainen meistä tuntee surua, pelkoa ja ahdistusta. Jokainen meistä on kokenut ihastumisen tunnetta, iloa ja hysteeristä riemua. Kaikki me tunnemme nälkää ja janoa. Kaikilla meillä on tarpeet. Me kaikki ollaan samanarvoisia ikään, kokoon tai ammattiin katsomatta. Se on mielestäni asia, mikä kaikkien pitäisi oppia.

Vaikka kuinka menestyisi tekemässään asiassa, se ei koskaan saisi olla syy ajatella olevansa toisten yläpuolella. Saavutuksista saa olla ylpeä, mutta ei ylpistyä. Antamalla itsestään muille, saa ihan varmasti joku päivä takaisin. Ketään ei saa jättää ulkopuolelle tai ajatella, että tuo ei ole minun arvoistani seuraa. Sellainen ajattelu ja käytös kolahtaa vielä joskus vasten omia kasvoja.

Jos meidät kaikki laitettaisiin autiolle saarelle, jossa olisi vain tietty määrä ruokaa ja juomaa, ei sillä olisi mitään merkitystä kuinka monta seuraajaa kelläkin on instagramissa tai lukijoita blogissa. Ei se merkitsisi kenellä on korkein koulutus tai kenen tilillä olisi eniten rahaa.
Miksi siis joku toinen olisi toista parempi täällä tavallisessa elämässäkään?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

***

Mukavaa viikon starttia! <3
Kohdelkaa muita, niin kuin toivoisitte itseänne kohdeltavan.

<3 Monna

Ps. Kiitos kuvista Nana! <3