Keskiviikkona  06.30 kaarrettiin Tuukan kanssa Töölön kaduilta kohti sateista ja pimeää Tuusulunväylää. 06.58 heilutin heipat Tuukalle ja Pimulle. 07.10 seisoin Helsinki-Vantaalla baggagedropin edessä viivakoodilukija kädessäni ihmetellen kun kaikesta on tullut itsepalvelua ja niin kovin nopeaa ja tehokasta.
Reilu tunti ja olin kuin toisessa maailmassa, hiljaisessa ja kiireettömässä lumimaailmassa.

Pöllämystyneenä seisoin Kittilän lentoaseman laukkuhihnan luona kun tunsin lämpimän hymyn vieressäni. Ihana Emmi oli vastassa. ♡ Ajeltiin lumisia maisemia pitkin Emmin Levin ”kotiin”, hulppeaan huvilaan. Yhdestä huvilan ikkunasta kun katsoo ulos, näkee Levin monista laskettelurinteistä yhden.
Heitettiin kassit sisään ja jatkettiin samantien syömään lounasta Ämmilään.

Emmi majoitti minut huvilaan, jossa asuu nyt Levillä työskennellessään. Koska olin vierailevana Levi Wellness Clubin ohjaajana torstaina, oli se mahdollista. Taloon kun ei voi kaikkia kavereita tuoda hillumaan.. 😉 Sain siis nauttia upean Karhunkiepin majoituksesta muutaman päivän. Näitä huviloita kyllä muuten vuokrataan, jos joskus haluaa tällaisessa majoittua Levin matkallaan.

Ämmilän super ihanan ja idyllisen lounaan jälkeen lähdettiin käymään Levin huipulla. Lunta pyrytti sakeasti ja mitä ylemmäs päästiin, sen huonompi oli näkyvyys. Jossain vaiheessa tie katosi, eikä tunturin huippua pilvien ja lumipyryn alta enää erottanut.
Silti oli niin super kaunista ja valkoista. Niin ja rauhallista. Täysin äänetöntä.
Siellä lumipyryssä otettiin muutamat kuvat ja ihasteltiin sitä valkoisuutta. Sitten kipinkapin autoon takaisin ja kohti lämpimiä sisätiloja.
Minä nukuin hulppean talon kolmannessa kerroksessa, jossa oli minullla oli myös oma vessa ja suihkutilat. <3

Kun Emmi lähti töihin sitten keskiviikkona illalla muutamaksi tunniksi, jäin sinne isoon kolmikerroksiseen huvilaan yksin. Keskellä metsää. Tai no oikeastaan keskelle tunturia. Katselin näistä jumalattoman isoista ikkunoista ulos pimeään ja mietin, että kyllä se Emmi on aikamoinen sissi kun täällä yksinään asustaa.

Itsehän kuuntelin jokaista pientä ääntä ja rapinaa ja olin varma, että jos ei rosvo tai ryöväri ole juurikin nyt hiippaillut pesuhuoneen ovesta sisään, niin se on karhu tai poro.

Oliko se poro vai rosvo?!

Nopeasti sitä kuitenkin tottui siihen hiljaisuuteen mitä myös talossa sisällä oli ja siitä alkoi nauttia oikein olan takaa. Hiljaista ja jotenkin ajatonta. Täysin kiireetöntä. Ihanaa.
Me Emmin kanssa ollaan tutustuttu ihan vasta vuoden sisällä, mutta ystävyys kliksahti samantien yhteen. <3 Emmin luona oli kotoisa olo aamusta iltaan. Välillä oltiin vain hiljaa ja katseltiin telkkaria tai käytiin koneella. Ja välillä juttu ja nauru raikasi. Se onkin parasta, kun ei koko ajan tarvi yrittämällä yrittää keksiä jutun juurta. Kun olo on kotoisa ja rento, voi vaan ihan vaan olla. Ja sekin riittää. <3

Parin päivän aikana me ehdittiin tehdä kuitenkin aika paljon kaikenlaista, vaikka molemmat vähän puolikuntoisia ollaankin. Käytiin syömässä parissa eri rarvintolassa, käytiin ajelemassa tunturilla, saunottiin, tehtiin ruokaa, katsottiin telkkaria, kuunneltiin joululauluja, soitettiin pianoa, käytiin Tonttulassa ja ohjattiinhan me pari jumppatuntiakin.

Tonttula on ihana paikka!! Jos Levillä on käymässä, niin siellä kannattaa ihan ehdottomasti käydä vaikka kahvilla. Tai ihan vaan palloilemassa ja ihastelemassa. <3

Käytiin myös kuvaamassa meille molemmille vähän ”blogimatskua” ja mulle kuvattiin myös uuden bannerin kuvat. 🙂 Kiitos vaan Emmi-rakas kuvaamisesta! <3
Torstaina me päästiin myös ihastelemaan tunturilta käsin sinisen hetken kauneutta. Voi että. Jos ei olisi ollut niin kylmä, siinä olisi voinut seistä vaikka kuinka kauan ihastelemassa sitä näkymää. Kuviin ei välity se värimaailma mikä siellä paikalla oli. Kun katsoi alas laaksoon taivas muutti väriä purppuraisemmaksi. Aivan super <3 <3

Torstaina iltana me tosiaan myös vedimme sitten yhdessä kaksi kehonpainotreeniä Levi Wellness Clubilla. Ja oli muuten ekalla tunnilla yksi ihana naistreenaaja, joka tuli kertomaan mulle lukeneensa mun blogia jo ihan alkumetreiltä asti. 🙂 Ja että työvuorokin olis ehkä mennyt vaihtoon, jos olis osunut iltavuoro näiden meidän treenien päälle. Super ihana! <3

Jumppien jälkeen sitten mentiinkin talolle takaisin, pistettiin sauna lämpiämään, tehtiin hyvää ruokaa, laitettiin takkaan tuli ja juotiin vielä kupposet glögiä. <3

Kyllä oli ihanat pari päivää Lapin lumoissa. <3 Ja helposti olisi mennyt vielä pari lisää.  Mutta työt kutsuivat Helsingissä ja paluukone lähti perjantaina aamupäivällä kohti Helsinkiä.
Onneksi pääsen jo tammikuussa uudemman kerran Leville. <3

Kiitos rakas Emmi! Olet ihana ystävä! <3

Lämpöisää ja ihanaa viikonloppua kaikille!

Elämä kuljettaa ja välillä mennään kovaakin, mutta on ihana tietää ystävien olevan siellä jossain. Aito ja syvä ystävyys ei katoa mihinkään, vaikka ei joka viikko näkisikään. Sen tietää, että toinen on siellä olemassa.

Mulla on muutama tällainen ystävä. Että jos pitäisi lähteä autiolle saarelle ja ottaa kymmenen ihmistä mukaan, niin nää ystävät olisi ehdottomasti siinä kymmennessä mukana. Nämä muutamat ystävät on mulle todella rakkaita ja haluan heidän tietävän mun olevan aina täällä olemassa.

Näistä ystävistä yksi pitkäaikaisimmista ja erittäin rakkaista mulle on Anna.
Tänään kurvasin puolen päivän aikoihin Annan luokse viettämään aikaa yhdessä. Pari tuntia hurahti liian nopeasti. Juttua olisi ollut vaikka kuinka. Taas kerran. Mutta on ihanaa, kun ei tarvitse aloittaa alusta vaikka olisi vierähtänytkin tovi edellisestä tapaamisesta. Voi olla vain ja kuin edellisestä kerrasta ei olisi kuin päivä tai pari. On ihanaa, kun voi olla toisen kanssa kuin kotonaan.

Tehtiin yhdessä lounassalaatit, Anna lämmitti takan, juotiin kahvit, syötiin suklaata ja puhuttiin.
Anna kysyy aina multa, että miten mulla menee. Ja jos aikaa vaan olisi enemmän, mä avautuisin Annalle mielen syövereihin asti. Annaan luotan. Se on tärkeää ystävyydessä.  Myös minä kysyn tietysti Annalta, mitä hänelle kuuluu. Ja kuuntelen kun hän vastaa.
Me ollaan itketty monet itkut yhdessä, me ollaan myös molemmat oltu toisillemme olkapäänä kun toinen on sitä tarvinnut.

Kun sitten ajelin muutaman tunnin myöhemmin kohti Mäkelänrinnettä, hymyilin koko matkan. Tuli niin älyttömän hyvä olo ja mieli Annan tapaamisesta. Märskyssä sainkin nauttia vielä toisen hyvän ystäväni seurasta, sillä meillä oli Jennin kanssa venyttelytreenit.

Kyllä mulla tänään oli hymy herkässä kun astelin työpäivän jälkeen kotiin.
Onneksi on ihania ihmisiä elämässä. <3 Se on rikkaus. Se on suuri kunnia. 
Ystävät on äärimmäisen tärkeitä. Ja kuten joskus olen aiemminkin sanonut, ei se määrä vaan se laatu. <3