Hae
Monna Pursiainen

Rautainfuusio alkaa vaikuttamaan?

Nyt on vajaa pari kuukautta siitä, kun mulle tehtiin rautainfuusio. Koko joulukuun ihmettelin ja odottelin, kun mitään apua ei tuntunut infuusiosta tällä kertaa olevan. Jopa vähän pelotti, että menikö mulla A) melkein tuhat euroa hukkaan, jos tästä ei olekaan apua ja B) mikä mua sitten vaivaa, jos olo ei johtunutkaan tällä kertaa alhaisesta ferritiiniarvosta?

Mutta, kuten ekallakin kerralla, kun mulle tehtiin rautainfuusio, mun keholla kesti aikaa alkaa reagoimaan siihen. Jostain luin joskus, että monilla menee jopa 6 viikkoa siihen, että tuloksia alkaa tulemaan. Joillain enemmän, joillain vähemmän. Sen tiesin, että infuusio ei oo mikään ihmelääke, joka samalla sekunnilla suoneen tiputtamisen jälkeen parantaa olon ja kaikki oireet.

rautainfuusio

Mun ferritiini-historia

Jos et ole aiemmin lukenut mun kohdalla tästä asiasta, niin kertaan! 🙂

2018 marraskuussa koin jotain niin suurta väsymystä ja monia muita oireita, kuten muistin heikentymistä, keskittymiskyvyn puutetta, palantunnetta kurkussa jne.. että aloin jo epäilemään omaa mielenterveyttäni. Tein jonkinlaisen masennustestinkin netissä.

Onneksi menin verikokeisiin (Synlabiin ilman lähetettä) ja sieltä selvisi se, mistä olin jo alkanut vähän lukemaan tietoa: mun ferritiiniarvo oli alhainen. Se oli silloin 21. Viitearvojen mukaan naisella pitäisi olla vähintään 30 ja monien lääkärien mukaan mielellään yli 50, jopa 100.

Varasin ajan Terveystaloon. Valitettavasti varasin ajan yleislääkärille, joka ei tiennyt asiasta mitään, sanoi vain ”voi kuule, tämä on vähän sellainen uskon asia”. Vaikka yleensä olen suht kiltti ihminen, kimpaannuin lääkärin väheksyvästä asenteesta, nousin tuolista ylös ja sanoin, että jos tuo on sun vastauksesi asiaan, minä en tästä vastaanotosta maksa penniäkään. Enkä maksanut.

Asiantunteva lääkäri

Tästä oppineena aloin tutkimaan asiaa lisää. Liityin Facebookissa Raudanpuute -ryhmään, jossa oli jo tuolloin lähes 20 000 jäsentä. Sieltä löysin listan lääkäreistä, jotka ymmärtävät asian. Moni heistä oli gynekologeja, hematologeja, sisätautilääkäreitä jne.. Varasin aja Esa Sopille. Sen verran suosittu lääkäri, että ajan sain vasta tammikuulle, mutta jaksoin odottaa.

Soppi totesi mulla saman tien vakavan raudanpuutteen ilman anemiaa. Sovittiin hänen kanssaan, että kokeilen erilaisia rautavalmisteita tietyn ajan. Jos vatsani ei kestä niistä mitään, hän antaa lähetteen rautainfuusioon. Söin niin apteekin valmisteita, kun luontaistuotevalmisteita. Mikään ei sopinut herkälle mahalleni. Sain lähetteen infuusioon.

vuosi infuusion jälkeen

Pari kuukautta ensimmäisen rautainfuusion jälkeen oloni alkoi kohentua. Olin jälleen ”se Monna”, jonka tunsin. Iloinen, jaksava, energinen. Palantunne oli hävinnyt kurkusta, muisti toimi paremmin, en ollut enää niin jumalattoman väsynyt, enkä kiukkuinen. 😉 Vuosi infuusion jälkeen kuitenkin aloin tuntemaan samoja oireita ja väsymys kasvoi. Oli pakko mennä uudestaan verikokeisiin.

Ferritiiniarvo oli tipahtanut jälleen alas. Tiesin, että nyt täytyy tehdä se, mitä lääkäri Esa Soppi oli ehdottanut: hormonikierukka, jotta saadaan kuukautisvuoto vähenemään. Mulla alhaisiin ferritiiniarvoihin syy on ollut siis synnytyksessä menetetty veri (leikkaus), runsaat kuukautiset, sekä herkkä suolisto, jonka kautta rauta ei imeydy hyvin.

Varasin ajan gynekologille Eiran sairaalaan ja mulle laitettiin hormonikierukka. Lisäksi varasin ajan Vilho Aholalle Terveystaloon, koska olin kuullut hänestä hyvää palautetta ferritiiniasioissa ja Esa Sopille ei saanut aikoja.

toinen infuusio

Lääkäri Vilho Ahola laittoi mulle lähetteen rautainfuusioon ja tällä kertaa ”tupla-annoksen”. Marraskuun puolivälissä 2020 mulle pistettiin suoraan suoneen 20 ml Ferinject-valmistetta, joka vastaa 1 000 mg rautaa. Nyt aika lailla 2kk infuusion jälkeen alan taas huomata eron olossa.

Enää ei väsytä ihan niin jumalattoman paljon joka päivä. Muisti pelaa paremmin, oon energisempi, olo on pirteämpi, närästys ja palantunne kurkussa on hävinnyt, katse on kirkas eikä sumea jne..

Nyt, kun mulla on kierukka, joka vähentää vuotoja, pysyy tämän infuusion tuotos sisällä, eikä valu kuukausi kerrallaan ulos. Toivottavasti tää oli viimeinen infuusio, johon joudun satasiani laittamaan. Ja toivottavasti tää asia joskus tulee myös julkiselle puolelle asiakasi, jonka lääkärit siellä ymmärtää, eikä väheksy.

– Monna <3

Lue myös tämä juttu tästä aiheesta, johon mua haastateltiin Yle Akuutin sivuille.

Ja tässä mun aiempia postauksia asiasta:

Ps. Mä usutin myös mun rakkaan ystäväni Lauran verikokeisiin ja ostin hänelle joululahjaksi lahjakortin Puhdin verikokeeseen. 😉 Lauran tulokset voit käydä tsekkaamassa täältä. Ja jos toi verikoe-paketti kiinnostaa, niin tässä tällainen MT Personal Trainingin tarjous: 3 verikoetta

Mikä on mun ferritiiniarvo tällä hetkellä?

*Sisältää mainoslinkkejä

Saan säännöllisesti viestejä instagramin directiin, että mikä mun ferritiiniarvo on tällä hetkellä. Ja miten sitä asiaa hoidan ja miksi mulla se tippuu jne… Päätinpä nyt siis tehdä teille pienen koosteen. 🙂

Pst! Laitan tähän postaukseen myös linkit näihin vaatteisiin, mitä mulla on kuvissa. Koodilla MONNA20 saa -20% ostoksista, jos ostoksen hinta on yli 50€. <3

NIKE AIR MAX KENGÄT – TÄÄLTÄ


Viime vuoden tammikuussa (2019) sain ensimmäisen lähetteen rauta-infuusioon. Lääkäri (Esa Soppi) oli diagnosoinut mulla vakavan raudanpuutteen ilman anemiaa. Infuusio oli maaliskuussa ja sain yhden annoksen tiputettuna suoneen. (500mg ferinject).

Toukokuussa oli tuolloin kontrolli, jotta saatiin tieto miten infuusio oli toiminut. Ferritiiniarvo oli noussut 21:sta 108:een. Eli oli toiminut. Olo oli aivan kuin uudesti syntynyt! Muisti oli palannut, keskittymiskyky parantunut, mieli oli virkeämpi, olo energisempi, palan tunne kurkusta hävinnyt jne….

Uusi kontrolli

Lokakuussa (tai marraskuussa 2019, en muista enää) oli uusi kontrolli. Ferritiiniarvo oli tipahtanut 60:een. Eli roimasti vain muutamassa kuukaudessa. Tuntui tyhmältä. Olin vain muutama kuukausi aiemmin maksanut lähes 600€ yhteensä lääkärikäynneistä ja infuusiosta.

Miksi mulla se sitten tipahtaa?

No, syitä on varmasti monia, mutta kaksi isointa syytä mulla on ollut runsaat kuukautiset ja ”huono suolisto”. Joka kuukausi, kun kuukautiset on päällä, valuu kuin kraanasta avaten verta hukkaan. Tämä on nyt siis hyvin konkretisoitu ja hieman ylilyöty vertauskuva, mutta tätä vertauskuvaa käytti sekä lääkäri Esa Soppi, että gynekologini Eiran Sairaalasta.

Toinen syy on tosiaan mun maha. Mulla ei ole diagnosoitu ärtyneen suolen oireyhtymää, mutta oon itse tutkinut hyvin paljon asiaa ja lukenut tietoa siitä, plus tunnen mahani, että jotenkin ”huono” tää mun suolisto on. Joten rauta ei imeydy ravinnosta ja toiseksi en pysty syömään mitään rautavalmistetta purkista. Ja uskokaa, KAIKKIA mahdollisia muotoja ja merkkejä on kokeiltu!

TAKKI – TÄÄLTÄ

PAITA – TÄÄLTÄ

HOUSUT – TÄÄLTÄ


Seuraava steppi

Heinäkuussa 2020 kävin taas verikokeissa, koska tunsin selvästi, että arvo on tipahtanut alas. Oireet, joita mulla oli silloin alkuvuodesta 2019 oli palanneet. Vahvasti. Suurimmat oireet mulla on ollut muistin kanssa. Siispä kävin verikokeissa ja niinhän siinä oli käynyt, että arvo oli taas tipahtanut alle 30:een.

Varasin lääkäriajan, tällä kertaa Vilho Aholalle, koska Esa Sopille oli vaikeampi saada aikoja. Olin kuullut parilta ystävältäni, jotka on kärsineet samasta asiasta, että Vilho ymmärtää tämän asian päälle. (koska valitettavasti edelleenkään tätä asiaa ei jokainen lääkäri ota tosissaan)

Aholan vastaanotolla Terveystalossa kävin pari viikkoa sitten ja nyt odottelen soittoaikaa hänelle. Hän on kirjoittamassa mulle lähetteen infuusioon. Tällä kertaa ehkä jopa tupla-annokselle. (1000mg)

Hormoonikierukka mulle asennettiin elokuussa, koska gynekologini Pauliina Tuomikoski (Eiran Sairaala) sitä mulle suositteli runsaiden kuukautisten ”torjumiseen”. Sen olisi siis tarkoitus toimia niin, että kuukautiset niukkenevat tai jopa jäävät pois. <3


Kallista puuhaa

Tähän mennessä mulla on nyt mennyt rahaa tähän hommaan jo yli 1000€. Silloin viime keväänä se n.600€ ja nyt tänä syksynä gynekologi + kierukka + Aholan vastaanotto n.700€ yhteensä. Sitten vielä infuusio, riippuen onko yksi vai kaksi annosta 450- 800€.

Oon säästänyt rahaa tähän ja pyysin myös 40v-synttärilahjaksi rahaa tätä varten. En tarvitse mitään tavaraa, vaan tarvitsen tämän infuusion, jotta jaksan ja pystyn toimimaan normaalisti.

Sitten, kun joku kysyy miksi en mene kunnalliselle puolelle tätä hoitamaan, koska siellähän se ei olis näin kallista. Niin, en mene, koska siellä mut käännytettäisiin pois hyvän hemoglobiinini vuoksi (145).


Laitan tähän vielä mitä oireita alhaisesta varastoraudasta voi tulla:

  • masennusta
  • painon nousua
  • keskittymisvaikeuksia
  • sydämentykätystä
  • iho-ongelmia
  • kovaa väsymystä, johon ei lepo auta
  • muistin pätkimistä
  • huimausta
  • hermostuneisuutta
  • palan tunnetta kurkussa
  • nopeutunutta leposykettä

Monet ravitsemushoitoihin perehtyneet lääkärit on siis sitä mieltä, että viralliset ferritiinin alaviitearvot on liian matalat. On olemassa tieto, jonka mukaan ferritiiniarvojen tulisi olla vähintään 50, jotta immuunijärjestelmä toimii normaalisti. Mua hoitaneiden lääkäreiden mukaan naisella ferritiinin optimi on vähintään n.70 ja mielellään yli 100. Viitearvojen mukaan naisella ferritiiniarvo 150 on se ”maksimi”.  Mulla tämä arvo on nyt siis 29.

Tässä vielä tällainen pieni faktapläjäys:

Raudanpuutteen on tutkittu lisäävän myös todennäköisyyttä kilpirauhasen vajaatoiminnalle. Kilpirauhasen vajaatoiminta aiheuttaa aineenvaihdunnan hidastumista, jonka voi huomata väsymyksenä, ummetuksena, ihon kuivumisena ja painon nousuna. Kilpirauhasen optimaaliseen toimintaan tarvitaan myös mm. nimeenomaan rautaa. Jos rautavarastot on tyhjät, vaikuttaa se myös kilpirauhasen toimintaan. Tämä on yksi syy sille, miksi raudanpuute-anemian ja kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet on niin samankaltaiset.

Lähteet postaukseen: www.raudanpuute.fi, www.ruohonjuuri.fi, www.kaleva.fi Toi Kalevan juttu kannattaa lukea!! <3


Tällaisia juttuja siis tähän aiheeseen!

– Monna <3

Kaikki kuvat: Laura Enroth

Lue lisää mm. tästä Alhainen ferritiiniarvo – mikä tilanne nyt?


Käy kurkkaamassa myös meiän uusi valmennus, joka on suunniteltu etätyöntekijöille!! <3

WORK – Energiaa etätyöhön