Tajusin tällä viikolla treeniä aloittaessani erään asian.

Treenatessani luotan itseeni 100%

Kun pistän kuulokkeet korville ja musiikki alkaa soimaan ja lähden ottamaan ensimmäiset hölkkäaskeleet lämmittelläkseni kroppaani, mut valtaa ihan kuin hyökyaaltona itsevarmuus –  tän homman mä osaan.
Musta tuntuu silloin, että mä pystyn mihin vaan. Mä uskon itseeni ja siihen, että onnistun kaikissa liikkeissä mitä yritän.
Se tunne kun pistän itseni ja koko kroppani täysillä likoon ja joudun ponnistelemaan, että jaksan vielä sen viimeisen toiston – se on jotain maagista.

Se on uskomatonta. Että sieltä epävarmasta liikkujasta on kasvanut itsevarma treenaaja, joka pystyy mihin vain. Jos vain uskoo siihen.
Ajatuksen voima jotain uutta lajia tai liikettä kokeillessa on valtava. Saatan katsoa instagramista jonkin akrobaattisen tai kehonpainotreeni-liikkeen ja ajattelen, että mä haluan kokeilla tuota. Kun kokeilen, en ajattele etten pysty. Katson kuvaa tarkasti ja mietin missä asennossa mikäkin kohta kropasta on. Mietin mikä lihas tekee eniten työtä. Ja sitten yritän.

Uskon vahvasti siihen, että jo liikkeeseen lähtiessäni uskoni onnistua on niin vahva, että lopulta saan liikkeen tehtyä. Jos epäröisin, ei liike onnistuisi. Sama pätee painoharjoittelussa, jos uskon pystyväni tekmään jonkun liikkeen isommalla painolla tällä kertaa – pystyn. Jos epäröin, paino tuntuu liian isolta eikä nouse.

Vajaa puoli vuotta sitten halusin keskittyä enemmän mun heikkoon kohtaan: peppuun.
Uskoin, että mä pystyn kehittämään pakaroistani pyöreämmät ja saavan niihin lihasta kunhan vaan treenaisin säännöllisesti niitä, aktivoisin isoa pakaralihasta sekä keskimmäistä pakaralihasta ennen jalkatreeniä ja tekisin pääsääntöisesti jalkatreenit aina vain takapainotteisesti.

Uskoin 100% onnistuvani. Miksen olisi onnistunut jos joku toinenkin on voinut onnistua?
Tarpeeksi ravintoa ja tarpeeksi treeniä. Tulosta tulee ja itsevarmuus kasvaa. Tunnen itseni voittajaksi.
Kyse ei todellakaan ole vain pyllystä, vaan siitä että olen onnistunut.

Kun sitten tämän viikon keskiviikkona olin tehnyt pakarapainotteisen treenin, jonka aikana olin tajunnut tämän itsevarmuuden ja pistänyt takaketjuni ääriräjöille – otin belfien, eli peppukuvan.

Peppukuvani sai 463 tykkäystä instagramissa. Kirjoitin kuvan saatteeksi, että jotkut voivat taas huuli pyöreänä miettiä miksi joku laittaa kuvaa pakaroistaan ihmisten ilmoille.. Mutta perustelin tämän kuvani kuitenkin sillä, että olen tyytyväinen treenieni tulokseen, tykkään takamuksestani ja mua itseäni motivoi muiden pakarakuvat. 🙂

Mut jopa yllätti positiivinen palaute belfietä kohtaan. Sain monia kommentteja mm. näin:

Mun idolipylly!

Voi jee miten ihana pylly!

Mä tykkään sun pyllystä ja terveellisestä ja järkevästä otteesta elämään ja liikuntaan. Olet todella inspiroiva!

Mikä pylly! Sehän vaan paranee vanhetessaan.

Tämmöisiä muidenkin belfiet sais olla. Normaalissa asennossa seisten, eikä selkä notkolla pyllistäen. Tuosta näkee, että olet oikiasti treenannut. You rock!

***

100% varma.

Suljen silmät, kuvittelen et lennän.
Mun täytyy luottaa ja antaa vaan mennä.

Halusin järkätä tänä vuonna Tuukalle synttäripäivän kunniaksi jotain erilaista.
Pyysin häntä varaamaan kalenteristaan tyhjäksi perjantain 17.huhtikuuta.

***

Aamu alkoi rauhallisesti kotona. Herättiin koirien herätykseen jo ennen seiskaa, joten aikaa jäi ihan rauhassa vaan möllöttelyyn.
Klo 9.15 startattiin kohti ensimmäistä juttua. Tuukalle sanoin, että pakkaa mukaan treenikamppeet ja suihkukamppeet. Matkalla kohti ekaa ylläriä oli Tuukka kyllä aika hiljaista poikaa.. 😀 Jännityskäyrä oli ylhäällä. Vähän pelottelin Tuukkaa kertomalla Märskyn kohdalla, että mennään nyt sinne ja siellä on varattu hänelle yksityisuintitunti Jani Sievisen opetuksessa.. 😉 Tuukka ei siis ole mikään Suomen suurin vesipeto.

Kurvattiin kuitenkin Märskyn uintihommien sijaan Crossfit Vantaan pihaan. Siellä alkoi synttärisankarin naamalle kohota jo vähän helpottuneempi hymy.

Olin varannut meille yksityisen crossfit-treenin.
Ihana Anni oli suunnitellut meille Tuukan synttäritreenin ja päästiin oikein kunnon hikihommiin. Lämmittelystä asti tahti oli kova ja meininki aivan huippu. Juuri sitä mitä odotinkin, että Anni meille järkkää. Odotukset Anni lunasti kyllä niin täysillä. <3

Kolme AMRAP:ia ja koko kroppa hommissa. Vitsit oli kyllä siistiä!!
Myös synttärisankari oli mielissään, hiki virtasi ja sai pistää kroppaa eri tavalla peliin kun normaalisti omissa treeneissä.

Kiitos vielä Anni!! Olit huikea! <3 <3

Treenin jälkeen lähdettiin seuraavaan pisteeseen, joka oli tietysti ruokaa.
Koko päivä oli suunniteltu niin, että vaikka asiat mitä tehtiin oli ylläreitä – ne oli sellaisia juttuja mistä tiesin, että Tuukka pitäisi.
Syömään mentiin siis Factoryyn, se on yksi meidän molempien suosikeista lounaspaikoissa. Eilen käytiin Vallilassa sijaitsevassa, mutta myös Aleksilla oleva on huippu.

Mahat täynnä lähdettiin käymään kotona.
Seuraava ylläri oli sellainen mihin tulisi koirat mukaan. 🙂 Koirat on Tuukalle tärkeitä, siispä halusin suunnitella päivään jotain missä nekin hulivilit on mukana. Joten haettiin kotoa koirat. Tässä välissä pyysin Tuukkaa pakkaamaan laukkuun myös iltaa varten ”vähän siistimmät” vaatteet.

Koirat kyydissä ajeltiin sitten kohti Kivenlahtea.

Olin varannut meille Koirauimala Sippurasta 30min pituisen yksityisuinnin. 😀
Gere, joka on tosi kova uimaan luonnonvesissä ei meinannut millään uskaltautua altaaseen. Ja Pimu oli niin kauhuissaan, että ei uskaltautunut kuin kahlauskorkeudelle nopeasti käymään. Mutta vitsit mikä energianpurkaus tämä juttu oli. Viedään tonne koirat kyllä uudestaan ihan varmasti. Koirat joutui ihan tosissaan käyttämään älliä, että miten tonne altaaseen oikein pääsee. Kun uima-altaan pohja näkyi ja ne pohjan syvyyserot, se pelotti. On kuulemma yleistä uimataitoisillekin koirille.

Koirauimalasta napattiin takakonttiin litimärät ja läkähdyksissä olevat koirat kyytiin ja kurvattiin seuraavaksi synttärikakulle Tuukan vanhempien luokse. 🙂

Siellä meitä odotti herkullinen synttärikakku ja pientä välipalaa. <3
Super maittavat kakkukaffet siis Tuukan vanhempien kanssa ja sitten lähdettiin kohti seuraavaa juttua. Salmisaaren liikuntakeskusta.

Siellä meitä odotti ystävämme Antti ja Hanna. Sekä kiipeilyseinät. 🙂
Puolitoista tuntia kiipeiltiin pitkin korkeita seiniä ja oli kyllä siistiä. Me ei Tuukan kanssa oltu käyty koskaan kiipeilemässä ja tykättiin kyllä ihan tosi paljon. Hanna ja Antti olivat käyneet kiipeilemässä jo useamman kerran ja saatiin sitten hyviä ohjeita heiltä. Oli kyllä ihan tosi kivaa, mutta myös todella raskasta. Ja kyllä mulla pari kertaa tuli vähän korkeanpaikankammoa kun tajusin olevani jo aika ylhäällä. Haha. 😀

Kiipeilyn jälkeen käytiin suihkut ja systeemit ja pistettiin sitä vähän siistimpää ylle ja lähdettiin nelistään päivän vikaa actionia kohti.
Olin varannut meille pöydän Pastor-ravintolasta. Olin käynyt kahden ystäväni kanssa siellä aiemminkin syömässä ja tykästyin silloin kovasti sekä ruokaan, että tunnelmaan ravintolassa.

Kolmisen tuntia istuttiin ja syötiin ja höpötettiin ja naurettiin. 🙂 Sitten mahat täynnä ja kroppa väsyneenä päivän aktiviteeteista lähdettiin kotiin.
Päivän kruunasi vielä se, että koirat jäi yökylään Tuukan vanhemmille. Saatiin siis nukkua rauhassa ja sikeästi yksi yö pitkästä aikaa. <3

***

Kiitos isosti kaikille päivään osallistuneille ja sen mahdollistamisesta! <3

ps. Tulkaa huomenna sunnuntaina klo 11 alkaen meidän vanhaan kotiimme Haagaan kotikirppikselle!!
”One man’s trash is another man’s treasure.”
Myyntiin tulossa paljon vaatteita, huonekaluja, astioita, pelejä ja urheiluvälineitä!