Voi luoja.. kyllä alkaa olemaan tällä mammalla jonkun verran hermo pinnassa ja väsymys painaa vähän liiaksikin. Hulinat.. Sillä sanalla on ollut joskus nuormepana ehkä eri merkitys. Nyt hulinat ei olekaan ehkä ihan niin kiva juttu.. 😀

Meillä nukuttiin yöt jo suhteellisen hyvin, 3-4h pätkissä ja vain kaksi syöttöä yössä. Nyt pari viikkoa on menty sellaista 1,5-2h kerrallaan ja sitten taas herätään. ?

Tukkoisuus ei yhtään ainakaan helpota tätä tilannetta. Vaikka kuinka on sängynpääty koholla ja sipulia pilkottuna sukassa ja ilmankostuttimet sun muut konstit käytössä. Tuntuu, että nyt Emma ei jaksa öisin syödä kerralla niin paljon kuin ennen ja siksi heräilee sitten taas useammin. Myös ennen niin helposti takaisin nukahtaminen on nyt vaikeampaa. Kädet ja jalat vispaa tuhatta ja sataa, eikä meinaa rauhoittua. Tämä sama vispaus on toki myös iltaisin nukkumaan mennessä.

Täällä tuli maanantaina 3kk täyteen. Olen kuullut ja lukenut, että kolmen kuukauden iässä on ”hulinat” ja tiheän imun kausi. Eli kova on nälkä koko ajan ja energiaa, kuin pienessä pitäjässä. Toisaalta väsymyksenkin puolelle mennään kovaa ja korkealta, niin että se on sillä sekunnilla kun alkaa tyttöä väsyttää, oltava tutti suussa, pipo päässä ja vaunut parvekkeella tai vaunulenkillä. 😀

Voin sanoa, että ihan tosissaan nyt näillä 1,5h:n unipätkillä ei ihan hirveästi naurata. Tai no tavallaan naurattaa, joka kerta kun tyttö nauraa ja höpöttää. Tai kun se nukkuu.. 😉 Mutta kyllä on tullut hammasta purtua aika monta kertaa. Väsymys meinaa taas mennä ihan uudelle levelille ja hermot on lyhyet. Ja siitähän kärsii tietysti ihana mieheni Tuukka. 😀 No, onneksi hän tietää ettei kiukkuisuuteni ole häneen kohdistettua oikeasti.

Nämä ihanat hulinat kuitenkin saattaa siis tulla 4kk iässä, tai vaikkapa alkaa 2,5kk ja kestää 6kk asti. Voi luoja! No, päivä kerrallaan.. Pääasia, että tyttö on iloinen päivisin ja voi hyvin. Hulinointi kohdistuu öihin ja kiristää lähinnä vain meidän vanhempien pinnaa.

Nyt kolmena yönä on herätty neljältä tai viideltä. Aamulla ei tosiaan enää uni maita yhtään tytölle. Siihen asti mennään 1,5h tai 2h kerrallaan unta palloon. Tai, no viime yönä oli sentään yksi 4h pätkä.

Hieman väsynyt tyttö.. 😉

***

Se, mikä tässä lohduttaa on tieto siitä ettei tämä vaihe ole ikuista. 😀 Pian tulee taas seuraava vaihe ja seuraavat ilon aiheet. Ihanaa on myös se, että tyttö ottaa niin paljon jo kontaktia ja ihan kamalasti yrittää meille kertoa asioita. Hän naureskelee paljon, ei tosin vielä ääneen. Ja hän itkee vain silloin, kun on oikeasti jotain vialla – eli nälkä, väsy tai kakka housussa. 😀 Muuten Emma on tosi kiltti, iloinen ja tyytyväinen tyttö.

Onko siellä muita, jotka kamppailevat hulinoiden ja tiheän syömisvälin kanssa? 😀

Onneksi on näitä hetkiä paljon! <3

Voi ettien että! 😀 Minusta on kovaa vauhtia tulossa se, mitä vielä joskus pidin mahdottomana – nimittäin oikein äitylien äityli. Ennen ajattelin, että jos minusta joskus tulee äiti, en todellakaan muutu ihmisenä, enkä ainakaan ihan koko ajan hössötä vain pelkästään vauvajuttuja. Sana ”äityli” oli mielestäni jotenkin aivan älytön – nyt olen alkanut tykätä sanasta. Ja ennenkaikkea sen merkityksestä.

Kun tyttömme nukkuu, mietin koska hän herää. Että koska pääsen taas ottamaan hänet syliin. Kun mieheni kysyy, haluanko omaa aikaa, huomaan vastaavani yhä useammin kieltävästi. Koska haluan vain olla tyttömme lähellä, höpötellä hänen kanssaan ja nähdä sen maailman ihanimman hymyn.

Mietin tässä yhtenä päivänä, että olen ottanut Emmasta varmasti yli 2000 kuvaa. Olen joutunut jo poistamaan kännykästä joitain kuvia, koska muisti on loppunut kesken. Mieleni tekee koko ajan kuvata tuota pientä söpöläistä ja sitten iltaisin kun Emma on jo nukahtanut, selailen kännykästä niitä hänen kuviaan ja hymyilen.

Tykkään koko ajan enemmän ja enemmän äitinä olemisesta. Olen ylpeä siitä, että olen äiti. Jos nyt minun pitäisi esitellä itseni täysin tuntemattomalle ihmiselle, kertoisin luultavasti ensimmäisenä olevani äiti. Vasta toisena kertoisin mitä teen työkseni.

Huomaan puhuvani entistä enemmän vain vauvasta ja vauva-asioista. On ihana käydä lounaalla tai kahvilla yhdessä äitikaverien kanssa ja oikein luvan kanssa höpöttää pari tuntia vain vauva-asioista. Vaikka ruoka olisi jo kylmää, koska vauva ei malta olla vaunuissa, vaan haluaa hypytellä ja ihmetellä sylissä – ei sekään haittaa. Parasta on vaan pieni lämmin tyyppi sylissä ja siitä puhuminen.

Silti kuitenkin yritän välillä lähteä käymään edes tunniksi siellä salilla tai vaikka ruokakaupassa. Koska se oma aika on myös tärkeää ja koska vauvan isä haluaa myös saada viettää vauvan kanssa aikaa. Olin kuvitellut, että tytön kasvaessa oman ajan ottaminen olisi jotenkin helpompaa ja jopa tulisi vähän automaattisesti. Mutta onkin käynyt toisin.

Jos mahdollista, kiintymys ja rakkaus omaa lasta kohtaan vain kasvaa koko ajan. Minusta on ihanaa olla äiti. Oikein sellainen äityli.

***

Onko siellä muita äityleitä? 😉

Ihanaa viikonloppua ihan kaikille!