Jos ihmisellä on kaikki muut palaset elämässään kunnossa, mutta ne vatsapalaset ei näy, onko niiden tavoittelu hyväksyttyä?
Jos ihmisellä ei ole kaikki palaset kohdallaan elämässään, ei vatsapalaset eikä mitkään muutkaan palaset, voiko onnea löytää laihtumalla ja tavoittelemalla niitä vatsapalasia tai pystympää peppua?

Mä kävin tänään aamulla lääkärissä kun ei meinaa tämä flunssa talttua millään. Sain vähän droppeja ja tämän päivän oon vaan maannut sohvalla peiton alla ja lueskellut blogeja ja kattonut telkkaria.
Ja miettinyt vartaloihanteita ja omaa ihannettani.
Juttelin asiasta eilen myös parhaan ystäväni Inarin kanssa.
Milloin sitä on tyytyväinen omaan vartaloon? Vai onko koskaan?

Inari ja minä
Kuvaaja: Ossi Pietiläinen

Mä oon sitä mieltä, että hyvä olo vartalossa takaa ainakin osittain myös hyvän olon henkisesti.
Se ei silti tarkoita sitä, että tämän hyvän olon saavuttaisi vasta sitten kun se sixpack näkyy ja peppu on pystympi kuin Jennifer Lopezilla.

Mun mielestä on hienoa, että ihmiset ajattelevat omaa hyvinvointiaan koko ajan enemmän. Miettivät mitä suuhunsa laittavat ja haluavat treenata. Mutta yht’aikaa mua mietityttää ne syyt. 

Iltapala: kuumaa mustaherukkamehua, proteiinipannaria ja päällä maustamatonta AlproSoyaa ja pensasmustikoita.

Silloin kun ihminen haluaa laihtua, koska pelkää ylipainon aiheuttavan ongelmia iän myötä. Nivelet paukkuu ja verenpaine kohoaa, eikä diabetesriskikään ainakaan pienene. Silloin se on enemmän kuin hieno asia. Silloin oma hyvinvointi ja terveys kulkevat käsi kädessä.

Entäs sitten kun ihminen haluaa laihtua vain siksi, että näyttäisi paremmalta?
Haluaa lihasta peppuun ja vatsapaloja esiin. Kaunista muotoa hartioihin ja reidet sileiksi.
Onko se väärin?
Mun mielestä se ei ole väärin. Kuka ei haluaisi näyttää hyvältä? Ihan oikeasti? Jätetään ne jeesustelut muualle, jokaikinen ihminen varmasti haluaa näyttää hyvältä. Tai edes siedettävältä.

Mutta missä vaiheessa vatsapalojen ja pystypepun tavoittelu menee yli?
Missä menee raja?
Osaako joku vastata siihen? Tai mikä on teidän mielipiteenne?

Mä ajattelen, että jos elämässä ei oo mitään muuta sisältöä kuin se, että miltä näyttää mistäkin kulmasta, eikä treenaamisessa tai syömisissä ole järjen hiventäkään, vaan ainoa asia mikä koko ajan on mielessä on kalorien poltto ja pyöreät olkapäät, niin silloin mennään yli.
Kovaa ja korkealta.

Ehkä eniten mua tavallaan huolestuttaa se miten jotkut ajattelevat, että se kaunis sixpack tekisi jotenkin onnelliseksi. Siis miten ihmeessä se voi yksinään tehdä ketään onnelliseksi?
Mä väitän, että ei voi!

Kuvaaja: Ossi Pietiläinen

Mutta kaipa tähänkin asiaan on monta kulmaa.
Mä yritän aina miettiä mahdollisimman monia kulmia asiasta kuin asiasta. Että mitäs sitten jos elämässä ei oikeasti ole muuta? Jos on vaikka todella yksinäinen ihminen. Ainoa mistä saa jotain irti on treenaaminen.
Tai on ollut koko ikänsä erittäin ylipainoinen ja vihdoin alkaa ne vatsapalat erottua peilistä, itsetunto kasvaa ja sitä myötä olo tulee onnellisemmaksi.
Mutta silti väitän, että ei se sixpack tai pystypeppu yksinään ketään pidä onnellisena. Se voi hetkeksi tehdä onnellisen olon, mutta tuskin kukaan jaksaa omaa sixpackiaan päivästä toiseen ihailla ja huokailla onnellisena. Vai jaksaako? Kertokaa jos olen väärässä.

TÄSSÄ linkki, joka mua myös vähän herätti miettimään näitä asioita tänään.
Tämä tapaushan on tietysti aivan ääripää ja tällä henkilöllä ei ole tavoitteenaan enää (tai onko koskaan ollutkaan) saada vatsapalat esiin ja pyöreyttä olkapäihin.
Mutta kuitenkin tämä herätti.

Miten ihmeessä nämä erilaiset vartaloihanteet ja ulkonäköasiat voivatkin olla näin monimutkaisia ja sekoittaa kaikkien päät?  Ainakin jollain tavalla sekoittaa.

Olenko mä nyt itse onnellisempi tällä hetkellä kuin muutama vuosi sitten ”vähän” pyöreämpänä?
En mä osaa sanoa. Tottakai olen nyt enemmän kuin tyytyväinen siihen, että olen rakastunut treenaamiseen ja terveellisiin elämäntapoihin. Siihen, että mun mielestä on ihana herätä sunnuntai-aamuisin siihen ettei ole krapula. Ja siihen, että vaatteet istuu päälle, jenkkakahvat ei tursua. Itsetunto on noussut. Ja olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen niin ulkoisesti kuin sisäisestikin itseeni ja elämääni. Teen työkseni jotain mitä rakastan ja saan jakaa hyvää oloa muillekin ja saada ihmisiä kokemaan itsensä ylittämisiä.

Mutta kyllä mä olin onnellinen tuolloin muutama vuosi takaperinkin. Kauheestihan mua tossakin kuvassa naurattaa. 😀
Ehkä kuitenkin olen onnellisempi kokonaisuuteen nyt. Olo on parempi, ei siksi että näytän paremmalta vaan siksi, että jaksan asioita paremmin. Olen pirteämpi. Ja tietysti haluan myös olla kroppani kanssa kunnossa, että olen uskottava työssäni.

Silloin tällöin heräilen nykyäänkin sunnuntaisin krapulaan, mutta en joka viikonloppu, tai en edes joka kuukausi. Silloin tällöin syön suklaata ja irtokarkkeja.
Mutta enimmäkseen rakastan hyvää oloa mikä terveellisestä ruuasta tulee ja hyvää oloa ja mieltä mikä hyvästä treenistä tulee! <3 Ei se ole pääasia kasvaako mun peppu pystymmäksi tai saanko mä joskus sixpackin näkymään. Pääasia on se, että voin sanoa rehellisesti olevani onnellinen nyt.
Ja yksi isoimmista toiveistani on, että saan näillä kirjoituksillani edes yhden teistä aika monesta lukijasta miettimään näitä asioita ja miettimään niitä syitä miksi treenata ja onko se ulkonäkö tärkein vai se terveys? Vaiko molemmat yht’aikaa?

Puspus!
♡: Monna

Sain eilen ihanan tilaisuuden päästä yksityistunnile tankotanssimaan.
Lähdin ystäväni Sennin kanssa Sadun oppeihin FitnessSpa:lle Keravalle.
Satu oli aivan ihana opettaja! <3 Heti tuli sellainen hyvä olo ja innostunut fiilis. Kiitos siis Satu sulle! Ja kiitos Senni sulle, kun houkuttelit mukaan! 😉

Satu oli kehitellyt meille vähän haastavamman tunnin. Lämmiteltiin alkuun ja tehtiin ihan ykköstason pyörähdyksiä ja pitoja. Sitten alkoi haasteet nousemaan! 😀 Voi tsiisus miten siistiä oli!!!

Nämä kaksi oli niitä helpoimpia juttuja.  Ja tuttuja liikkeitä.
Mutta sitten alkoi tosiaan haasteet nousemaan. Mä en enää muista missä järjestyksessä mitäkin tehtiin, mutta 1,5h väännettiin ja reidet mulla on enemmän mustelmilla kuin IKINÄ!!!
Tämä kaunis kuva on oikeasta sisäreidestäni tänä aamuna. 😉 😀

Tehtiin erilaisia pyörähdys-sarjoja ja sitten lähettiin kokeilemaan vaikeampia pitoja. Meillä oli molemmilla pari toivetta. Mulla oli perhonen ja supermies. Tosi vaikeita liikkeitä, enkä ole niihin aiemmin pystynyt. Varsinkin supermieheen meno on vaikeeta ja tottakai myös siellä pito.

Tästä lähdettiin liikkeelle, lattian kautta ensin siihen asentoon mihin pitäisi sitten etureisipidosta kääntyä ilmassa. Jo toi lattian kautta tohon asentoon meneminen sattui aivan jumalattomasti reisien väliin ja keskivartalosta tarvi sellaista perkuleen ponnistusta, että ristus.

Tässä vaiheessa kun kädet piti nostaa tonne ylös ja jalkojen ois pitänyt pysyä ilmassa, niin tuntu ihan rehellisesti sanottuna siltä, että toi tanko murskaa ihan just mun häntäluun!!

Okei… Sain kuin sainkin jalat irti lattiasta ja toisen käden irti. Pienellä avustuksella toki. 😉
Tämä asento on siis supermies, siellä pitäisi tietysti pysyä ilman että joku toinen pitää jaloista kiinni! 😀

Ai jumankauta!!

Sitten seuraavaksi yritettiinkin supermiestä sieltä etureisipidon kautta.
Ensin etureisipito. Sitten Satu tuli mun taakse ja lähti näyttämään, että miten se lantio pitäisi sieltä ”keikauttaa” toisin päin ja vatsa kohti lattiaa.
Seuraava askel, lantio käännetään kohti lattiaa ja alempi käsi irroitetaan tangosta. Ilmeestäni voi päätellä, että tässä vaiheessa tanko nirhaa niin kovalla voimalla sisäreittä, että meinaa itku päästä.
Ja sitten ei muuta kun pitoa!! 😀

MÄ TEIN SEN!!! Mä pysyin siellä!! JEEEEE!!!!
Nyt sitten vielä kun pääsen tuohon liikkeeseen asti ilman avustusta ja vielä kauniimmin vähän ylempänä tangolla. Mutta se on sitten jossain vaiheessa.

Tän jälkeen kokeiltiin tosi hauskaa liikettä. Lotus-asentoa tangolla. 🙂
Ensin toinen jalka tangolle ja sitten toinen jalka päälle ja siitä lotus-asentoon.
Tästä nostin toisen jalan tangolle jalkapohja tankoa vasten. Ja siinä sitä sitten istua tökötettiin! 😀 Haha!
Piti kyllä olla pirun hyvä pito polvitaipeessa ja kyynärtaipeessa.
Ja tässä pieni video kyseistä lotuksesta. Lapsi on terve kun se leikkii! 😉 Vai miten se meni?!

Sitten siirryttiin tekemään eri variaatioita etureisipidoista ja vaikka mistä pidoista. En muista kaikkien pitojen nimiä. Ilmeet on taas huippuluokkaa! 😀

Satu oli suunnitellut meille myös ”kivan kaverikuva-pidon”. Hahaa! Se oli kyllä hauska! Mä kiipesin tangolla niin ylös kun pääsin, sitten Senni joutui istumaan tangon alaosaan väärinpäin!! Se vasta vaikeeta olikin! Ei siis Sennin osalta, vaan liikkeenä vaikea. 😉
Kun Senni pääsi asentoon, minä hivuttauduin tangolla alaspäin ja ristin jalkani ja ojensin nilkkani. Tadaa:
Mulle tulee tosta kuvasta jotenkin hyvä mieli! 🙂 Hymy nousee huulille. Hihi.

Puolitoistatuntinen alkoi vedellä viimeisiään. Me haluttiin silti vielä pari juttua kokeilla. Minä sitä perhosta ja Senni aishaa.
Satu näytti miten liikkeisiin mennään ja me innoikkaina perässä kokeilemaan.

Perhoseen meno, siitä vielä toinen jalka suoraksi. (ei kuvaa siitä valitettavasti)

Ja aisha.

Senni sai kokeilla ensin aishaa. Se oli todella vaikea liike.

Ja sitten minä perhosta! Voi että se oli hieno fiilis kun pääsin tonne!!
Aivan järjettömän kova voima piti löytyä alakädestä ja taas keskivartalon tuki niin skarppi kuin ikinä!
Mä oon niin fiiliksissä!!
Tiiättekö kun mä en ollut ikinä pikkutyttönä liikunnassa kovin hyvä. Mä olin aina sitä ”keskitasoa”. Liikuntatunneilla mut valittiin usein siinä keskivälissä, ei ekojen joukossa, mutta en vikanakaan tököttäny siellä rivissä.
Sitten mä aloitin tanssin harrastamisen kuusivuotiaana. Siinä olin ihan hyvä ja tykkäsin. Sitten hölmönä murrosikäisenä sen lopetin. Enkä kehittynyt tanssijana niin pitkälle kuin ehkä olisin voinut. Sen jälkeen kävin jumpissa.
No sitten mä hain sinne Kisakallion Urheiluopistolle opiskelemaan ja pääsin. Sielläkin olin meiän luokalta sellaista keskitasoa. Paitsi telinevoimistelussa ja aitajuoksussa aivan p*ska. 😀

Nyt kun mä osaan tätä tankotanssia ja saan kuulla opettajilta, että kehityn todella nopeasti ja osaan asioita mitä moni oppii vasta kolmos- tai nelostasolla. Niin tiiättekö, että mä oon enemmän innoissani kuin ikinä!!! Oikeesti, sellaiset energialataukset saan näistä onnistumisista, että mun tekis mieli aivan koko ajan huutaa ja pomppia ja kertoa vaan kaikille, että hei kato mitä mä taas opin!!

Kiitos SATU ja kiitos SENNI!! Olette ihania! <3
Kiitos kaikille muillekin mua opettaneille!! Voisin pussata teitä kaikkia! 🙂

Nyt en kuitenkaan pussaile, vaan yritän lepuuttaa itseäni. Tänään tuntuu taas vähän enemmän kipeältä, vaikka luulin jo parantuneeni. 🙁

Tämän viikon lauantaina 22.helmikuuta on tuolla FitnessSpa:lla aloittelijoiden tankotanssitunti, jonka tämä ihanainen Satu vetää! 🙂
Menkää ihmeessä kokeilemaan!! TÄSTÄ lisäinfoa tunnista.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille! ♡
Kokeilkaa uusia juttuja, haastakaa itseänne ja saakaa tämä ihana fiilis onnistumisesta!!