Älä laihduta! – Ole tyytyväinen itseesi!
20
Mun piti tänään olla etten kirjoita blogia, koska on paljon muutakin tekemistä.
Luin kuitenkin niin hyvän kirjoituksen ja aihe kolahti. Olen nimittäin itsekin nyt oivaltanut lähiaikoina tyytyväisyyden tärkeyden. Ja nähnyt esimerkiksi yhdessä asiakkaassani ihan silmin tämän tyytyväisyyden tuoman muutoksen.
Luin ystäväni Jennyn kirjoituksen Älä laihduta!
Ensi viikolla 6.toukokuuta vietetään kansainvälistä Älä laihduta-päivää ja Syömishäiriöliitto oli haastanut Jennyn kirjoittamaan ajatuksiaan laihduttamisesta. Jenny haastoi kirjoituksen lopussa myös muut viettämään Älä laihduta-päivää ja vaikka bloggaamaan asiasta.
Minähän otin tuon haasteen heti vastaan, olisin kirjoittanut asiasta jutun luettuani vaikkei Jenny olisi haastetta loppuun heittänytkään.
En ole tehnyt mitään infernaalisia tutkimuksia asiasta, mutta joku varmasti on. Luulen, että syömishäiriöt vain lisääntyvät ja lisääntyvät.
Kehoa ehkä ihaillaan vähän eri näkökulmasta nykyään, lihaksien kautta, mutta silti syömistiä tarkkaillaan neuroottisesti. Sen päälle liikutaan niin paljon, että kehossa näkyy ainoastaan enää ne pienet lihakset joita pumpataan. Muu kroppa on kuihtunut ja rasvaton.
Mä en ole sairastanut syömishäiriötä, mutta mun lähellä on muutama ihminen jotka on.
En siis osaa nyt puhua tästä asiasta syömishäiriön kautta. Puhun vain omia kokemuksiani laihduttamisesta.
Mä (kuten miljoona suomalaista) olen kokeillut kaikenmaailman kaalikeittodieetit, lentoemäntädieetit ja mitä näitä nyt on. Yhden viikon kokeilin myös erittäin matalakalorista dieettiä ja kävin joka päivä todella korkeasykkeisellä treenillä, laihduin viikossa 4kg. 🙁
Arvatkaa vaan tuliko kilot aina takaisin jokaisen ihmedieetin jälkeen?
Pari vuotta sitten tajusin, että laihduttamalla ei laihdu. Terveistä elämäntavoista pitää tehdä tapa. Osa omaa elämää. Ruokavalio puhtaaksi ja liikuntaa kunnolla.
Joku lukija kysyi ihan hetki sitten, että olenko mä pudottanut painoa ainoastaan syömällä tavallista ruokaa ja liikkumalla? Kyllä! Ei yhtään ihmedieettiä oo kuulunut viimeiseen kahteen vuoteen. Ja silti olen paremmassa kunnossa niin fyysisesti kuin henkisesti nyt kuin ikinä aiemmin.
Laskenko mä kaloreita? Punnitsenko mä ruokiani? En ja en. Syön mitä kroppa tarvitsee. Kuuntelen kehoa ja ravitsen sitä. Teen kuitenkin mun asiakkailleni tarkkojakin ruokavalioita. Niiden avulla yritän opettaa oikean ruokailurytmin ja sen, että missään vaiheessa päivää ei saa tulla kurniva nälkä. Sen, että ihan tavallisilla raaka-aineilla saa kehon parempaan kuntoon. Ja sen, että syömällä tarpeeksi pitää aineenvaihdunnan käynnissä, auttaa elimistöä palautumaan treeneistä ja auttaa rakentamaan terveen kehonkoostumuksen.
Ravitsen kehoa myös liikkumalla.
Nyt kun treeni on ollut iso osa mun elämää niin kauan, alkaa kroppa huutelemaan jos en pariin päivään treenaa. Tulee jumituksia ja jumeja.
En tee treenejä aina super täysillä ja sata lasissa. Vaan välillä teen tarkoituksella myös hyvin rauhallisia treenejä. En lado maksimipainoja joka kerta tangon päähän, vaan harjoittelen myös ilman painoja.
Keho tarvitsee aina kovatehoisten treenien rinnalle myös kevyempiä treenejä. Kaikki suoritukset ei saa olla maksimikestävyyttä, pitää tehdä myös peruskestävyyshrajoituksia.
Kuten Jennykin kirjoittaa; omaa kroppaa ei saa inhota. Se voi olla vaikeata. Mutta siihen pitäisi opetella. Miksi inhota omaa vartaloa? Mitä se auttaa? Enemminkin pitäisi oppia ajattelemaan, että ”Ok, tämä on mun kroppani, tällainen se on nyt. Jos haluan, että se muuttuu, mun täytyy tehdä asialle jotain.”
Kuten oon ennenkin kirjoittanut, negatiiviset ajatukset tuo vaan lisää negatiivisuutta. Kun oppii hyväksymään itsensä voi kroppakin muuttua. Jos inhoo omaa vartaloaan ja väkipakolla yrittää laihduttaa ihmedieeteillä, on varmasti tulos jotain muuta kuin toivottua.
Joko kiloja lähtee liikaa lyhyessä ajassa ja ne tulee pian takaisin. Tai sitten mennään yli ja inho omaa vartaloa kohtaan vain lisääntyy vaikka kehonkoostumus olisi jo terve ja ylipainosta ei tietoakaan. Ja sitten mennään jo syömishäiriön puolelle, mikä ei ikinä ole hyvä asia.
Eräs asiakkaani tuli muutama viikko sitten treeneihin hymyssäsuin ja sanoi mulle: ”Tiiätkö Monna, mä oon nyt tyytyväinen itteeni.” Sillä samalla sekunilla hänen pituutensa kasvoi 5cm ja olkapäät oli kauniisti takana ryhdissä ja hymy oli niin leveä, että Hangon keksikin olis jäänyt kakkoseks.
Vähän ennen tätä oltiin vähennetty häneltä treenikertoja viikossa ja puhuttu siitä, että pitää löytää treenimäärien ja syömisten kanssa se kultainen keskitie.
Kun hän sisäisti tämän, hän löysi sen tyytyväisyyden. Sen jälkeen muutamassa viikossa hänen vartalonsa on hoikistunut ja hän on tullut entistä kauniimmaksi. Sisäinen hehku paistaa ulospäin ja keho voi heti paremmin kun ehkä pienoinen inho sitä kohtaan on poistunut.
Syömisetkin sujuu ja treenit ovat maistuneet entistä paremmin.
Älkää inhotko itseänne, yrittäkää olla tyytyväisiä itseenne. Hyväksykää itsenne. Jos keho ei miellytä, tehkää asialle jotain positiivisuuden kautta. Muuttamalla elintapoja terveelliseksi, mutta älkää laihduttako laihduttamalla.
Ja jos tämä aihe oli just sulle osuva, vietä säkin Älä laihduta-päivää ja jos olet bloggari, kirjoita aiheesta! 🙂
20 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Hyvä kirjoitus, tajuaispa mun aivot vielä ton saman
Terveisin syömisoireilija
Voih. No kyllä ne sieltä varmasti ajan kanssa. Kunhan vaan työstät näitä ajatuksia.
Voimia!
Kiitos tästä(kin) ihanasta kirjoituksesta! <3
Olen itse kohdellut kehoani todella rumasti viime vuosina. Sokerit on olleet ihan valtavan suuri ongelma ja itseinhon kourissa olen kurittanut itseäni millon milläkin ihmedieetillä. Kaikki ne nälkäkuurit ja ravinneköyhät idiotismit on päätyneet samalla tavalla ja sokeriralli on jatkunut entisellään.
Sitten tuli se kaunis tiistaipäivä viime syksynä. Yhtäkkiä vaan sitä läskiä ja kömpelöä nuorta naista tuijottaessani peilistä tajusin, ettei tää ole mun kroppa enkä halua elää tässä. Jätin sokerit (kuten leivän, joka oli yksi suurimmista ongelmistani) siihen paikkaan. Taistelin pari viikkoa kauheiden vierotusoireiden kanssa, mutta sen jälkeen on mennyt vaan paremmin ja paremmin. Painoa on tippunut kohta 20kg sen kummemmin liikkumatta ja nyt tämän vuoden puolella on liikkuminenkin alkanut maistumaan ihan eri tavalla.
Siinä jossain matkalla tajusin nimenomaan sen kuurin ja elämäntapamuutoksen eron. Ettei tässä ole kiire mihinkään, paino tippuu ja keho kiinteytyy hiljalleen. Onhan mulla koko loppuelämä aikaa, nyt kun oikea suunta on jo otettu. Ruoanhimoista kärsin ainoastaan herkuttelupäivien jälkeen, jolloin taas muistan miksen voimakkaita hiilihydraatin lähteitä enää käytä. Olen blogissanikin kirjoittanut jonkinasteisesta syömishäiriöstäni liittyen tähän sokereiden syömisen hallitsemattomuuteen ja nyt mulla on siihen ratkaisukin.
Syön, voin hyvin, olen keventynyt ja rakastan sitä tunnetta, kun kroppa pystyy koko ajan vaan paremmin ja paremmin tekemään niitä asoita, joita haluan tehdä. Liikkuminen tuntuu niin paljon vaivattomammalta, energiaa on aivan eri tavalla eikä tarvitse käydä jatkuvaa sisäistä taistoa jokaisella kauppareissulla. Olen saanut hallinnan itseeni ja elämääni takaisin!
Itseinhon ja kitinän sijaan ymmärsin tehdä jotain asialle ja nyt olen matkalla kohti sitä, että voin olla tyytyväinen itseeni. 🙂
Hienosti kirjoitettu!!
Ihana kuulla miten olet sisäistänyt sen kuurin ja elämäntapamuutoksen eron ja saanut sen jälkeen jo noin mahtavia tuloksia!!
Onnea niistä!
Sokerihan tosiaan tekee kehossa vähän ”riippuvusoireiden” kaltaisia reaktioita. Kun on vetänyt sokerirallia ja sitten sen pysäyttää, niin usein keho kertoo jotenkin. Kovalla päänsäryllä, iho voi puskea kuonaa ulos finnien muodossa jnejne..
Mutta siis tsemppiä sinulle tähän hienoon matkaan! Kohta huomaat, että voit olla tyytyväinen itseesi! Nyt jo saisit olla! 🙂
Hyvä teksti! Liityn joukkoon ja kirjoitan itsekin tästä :)!
Hienoa Marjut! 🙂
Aivan upea kirjoitus jälleen! Täällä yks herkkis ihan itkua tihrustaa… Hyvä että joku vielä muistuttelee oman asenteen vaikutuksista ja elämäntapamuutoksista, kun niitä superdieettejä tuntuu tulevan ihan joka puolelta.
Asiahan on juuri niin kuin sanoitkin, pikadieettien jälkeen kilot tulevat varsin nopeasti takaisin. Itselläni ei niistä juurikaan kokemusta ole, sillä tajusin aloittaa oman elämäntaparemonttini ennen tätä ”fitnessbuumia” joten minä onnistuin kuin onnistuinkin pudottamaan painoa ihan normaalilla kotiruualla. Vieläpä 15 kiloa! (Lähtöpainonikaan ei ollut järin suuri) Parin vuoden aikana takaisin on tullut muutama kilo, mutta ne eivät elämääni häiritse, sillä olen edelleen täysin normaalipainoinen sekä pystyn pitämään viikonloppuisin herkkupäivän ilman sen suurempia tuskia!
Toki välillä sitä ajautuu miettumään, missä kaikkialla olisi parannettavaa ja kuinka paljon olisi vielä hyvä laihduttaa. Silloin juuri sinun kaltaisesi ihmiset ovat tarpeen <3
Olenhan oikeasti varsin tyytyväinen nykyiseen elämäntapaani sekä itseeni, ja kun vain muistan joka aamu väläyttää kauniin hymyni peilille, voin jatkaa päivääni "damn, i am hot!" -asenteella 😉
Huh tulipas tekstiä! Tarkoituksenani oli siis vain sanoa, että hitto mä fanitan sua Monna!! <3
Hienoa tulosta olet tehnyt! Ja juurikin niin, pelkällä kotiruualla! Mahtavaa! 🙂
Damn, i am hot-asenteella tulisi useampien ihmisten aloittaa päivänsä! Ei se pahaa tekis varmasti kellekään!
Kiitso kommentista. 🙂
Hirveen hyvä teksti 🙂 sulla on esimerkillinen asenne ruokaan ja liikuntaan, mahtavaa!
Ite olen puoltoista vuotta yrittänyt opetella parempia ruokailutottumuksia, siis etten ahmisi itseäni aina ähkyyn ja söisi jokaiseen tunteeseen ja tylsyyteenkin kaupan päälle. nyt lasken kaloreita ja suunnittelen ruokailuja ihan vaan sen takia, etten lipsahtaisi taas ylensyömisen puolelle – ilman suunnittelua luisuisin helposti syömään reippaasti yli kulutuksen ja lihomaan takaisin pudotetut 16 kiloa. En tunne juurikaan kylläisyyden tunnetta, joten jos antaisin luvan itselleni syödä ”niin paljon kuin sulla on nälkä” söisin varmaan 24/7.
Tuo oman kropan inhoaminen kuulostaa ihan kauhealta, vaikeaa ajatella, että joku oikeasti INHOAA ikiomaa vartaloaan. Itse ole aina ollut tyytyväinen itseeni, olin sitten ylipainoinen tai nyt normaalipainoinen. Inhoamisen ja vihan kautta veren maku suussa laihduttaminen ei varmasti tuo pitkäkestoisia tuloksia, sen tiedän kokemuksesta. Oma painonpudotus ja elämäntapojen muuttuminen lähti ei inhosta, vaan siitä, että halusin näyttää siltä, miltä musta tuntuukin eli salilla käyvältä, hyvinvoivalta ja itsevarmalta, ja näitä ominaisuuksia en silloin ylipainoisena itsessäni nähnyt. Mutta nyt tuo kaikki alkaa pikkuhiljaa löytyä 🙂 Hitaasti ja varmasti!
Kiitos Hela! 🙂
Kalorien laskeminen on alkuun todella hyvä! Kuten kirjoitinkin, että teen esim. aina asiakkailleni alkuun tarkat kaloritaulukot jne. Niiden kautta oppii määriin ja säännöllisyyteen.
Hienoa siis, että oot löytänyt oman tapasi opetella terveellisiä ruokailutottumuksia. 🙂
Tsemppiä matkallasi!
Valitettavan moni inhoaa omaa vartaloaan. 🙁 Varsinkin syömishäiriöiset.
Loistava kirjoitus! Laittoi pyörät pyörimään omassakin päässä. Täytyy ehkä laittaa kynä sauhuaman ja kirjoittaa itsekin aiheesta jotain omaan blogiin.
Kiitos Tiina! 🙂 Kannattaa kirjoitella asiasta.
Täällä kans yks jolla melkein tippa linssissä 🙂 kiitos Monna tästä <3
Voi että. 🙂 Kiitos <3
Tähän kirjoitukseen sopii mielestäni loistavasti jostain päin internetin ihmeellistä maailmaa bongaamani lause
”I don’t work out because I hate my body, I work out because I love it”
Onpa muuten todella hyvä lause!! Täytyykin ottaa toi käyttöön jossain yhteydessä. 🙂
Oikeasti aivan ihana kirjoitus :). Mä oon entinen/nykyinen/siltäväliltä syömishäröilijä (en usko että nää koskaan lähtee kokonaan pois) ja ihan puhtaasti tällä hetkellä laihdutan. En kuitenkaan vihaa mun kroppaa :). Oikeestaan ollenkaan, musta se on ihan hyvä myös näin, mutta tietyt elintapasairaudet pelottaa ja haluan lihaksia kroppaani joten sitä kautta liikun ja koitan pudottaa rasvaa ympäriltä. Menen pilkuntarkan ruokavalion suhteen tällä hetkellä koska näin on mulle helpompaa, mikäli saisin lipsua lipsuisin koko ajan ja työ myös salilla menis aika hukkaan. Tunnen että elän aikas onnellisesti tällä hetkellä ja olen ihan samaa mieltä: nainen ja miksei miehetkin on kauniita juuri sillon kun he ovat onnellisia omassa kehossaan, meillä näitä elämiä on kuitenkin vain yssi, turha vihata mitään :). Oikeasti olet tosi ihanan positiivinen tyyppi, kauan olen seurannut ja tulen seuraamaankin. Tää vielä jotenkin miten oot musta viime aikoina oikein löytänyt ittes ja jonku rauhan sisälle vaan lisää tota hehkua. Kiitos hyvästä blogista 🙂
-hanna-
http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/
Kiitos Hanna! 🙂
Mä oon kanssa ymmärtänyt, että syömishäiriön akuutimmasta vaiheesta voi parantua, mutta että se valitettavasti useimmilla jää kuitenkin osaksi elämää aina.
Ihana kuulla ettet vihaa vartaloasi. Se on todella tärkeää! Ja tosiaan joillekin pilkun tarkat ohjeet on parempi kuin löysempi käsi.
Ja kiitos, että oot huomannut mun sisäisen rauhan löytymisen. 🙂 <3
En oo aiemmin sun blogiin kommentoinut, vaikka oon ollut jo kauan lukija. Nyt oli kuitenkin pakko kommentoida, älyttömän hyvä teksti! Itse syömishäiriön sairastaneena/ edelleen hieman sairastavana tuli oikeesti kyyneleet silmiin kirjoitusta lukiessa. Sait mut miettimään taas mun omaa käyttäytymistä ja suhdetta kroppaan. Oon hiljalleen taas kevään aikana lipsunut ankarampaan kontrolliin, mut nyt aion taas höllätä otetta. Mun Älä laihduta-päivä alkaa siis jo tänään, ja sais mielellään jatkua koko loppuelämän! 🙂
Hävis ehkä vähän punanen lanka tästä kommentista, mut halusin vaan kertoa, että tä kirjotus pysäytti. Kiitos!
Kiitos Emilia kommentista. 🙂
Ihan todella hienoa kuulla, että tekstini sai sut ajattelemaan ja ottamaan vähän höllemmin!
<3 Tsemppiä ja voimia sulle kovasti!