Hae
Monna Pursiainen

Vihdoinkin uutisia..

näin alkoi sähköposti joka rapsahti tänään aamulla meiliini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaksi ja puoli vuotta sitten syntyi pieni musta karvainen pallero Opaskoirakoulun pentueeseen. Tämän jälkeen meille tuli viesti, että voisimme kahdeksan viikon päästä hakea uroskoirapennun kotiimme vuodeksi.

Olimme siis päättäneet alkaa hoitokodiksi ehkä tulevalle opaskoiralle.
Saimme kahdeksanviikkoisen pienen palleron syliimme heinäkuussa 2013. Josta alkoikin aikamoinen matka.
Kotiin 71416_10151773539915351_820983438_nOpaskoirakoulu hakee koko ajan vapaaehtoisia hoitokoteja opaskoirapennuille. Kun pentueita syntyy, lähtevät pennut kasvamaan hoitokoteihin vuodeksi. Tämän jälkeen koirat testataan ja ne, jotka testit läpäisee aloittaa opaskoirakoulutuksen.

Meiän Gerellä ei mennyt hommat nappiin ekoissa testeissä. Gere oli liian riehakas, leikkisä ja sitä kiinnosti kaikki muut asiat enemmän kuin kouluttajien käskyt.
Gere palasi meille maitojunalla takaisin kasvamaan aikuiseksi. 😉 Puoli vuotta Gere yritti kasvaa aikuiseksi, jonka jälkeen oli uudet testit. Sillä kertaa testit meni paremmin ja meille kerrottiin, että opaskoirakoulutus alkaa syksyllä. Tämä tieto oli siis tänä syksynä.

Testit alkoivat. Kuitenkin muutaman viikon päästä meille soitettiin, että Gere olisi tulossa nyt takaisin kotiin ainakin hetkeksi. Gere oli murissut ja näyttänyt hampaita koululla ja kouluttajat epäilivät sen kärsivän eroahdistuksesta. Tällainen pienikin agressiivinen käytös ei tulevalle opaskoiralle sovi ja siihen päättyi sitten opaskoirakoulutus.

Gere oli meillä taas muutaman viikon kotona, kunnes tuli tieto, että Gere lähtee tullikoiratesteihin. Taas kerran vietiin Gere maanantaina aamusta Opaskoirakoululle, haikeilla mielin. Gere-raukka ei tajunnut, että mihin sitä taas kuskataan. Ja niin Gere lähti pylly heiluen tutun ja mukavan kouluttaja Hannelen matkaan.

Tällä kertaa meillä oli sellainen olo ja tietysti myös pelko, että nytkö se oli lopullista ja Gere ei enää meille palaa. Viime viikolla kun tullikoiratestit olivat kestäneet jo kolme viikkoa, alkoi vähän ikäväkin painaa. Varsinkin Tuukalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tänään aamusta sitten tapahtui se, mitä olimme kuitenkin eniten toivoneet.

Moi,
vihdoinkin uutisia! Geren tullikoiran ura ei tärpännyt, joten ohjaaja palauttaa Geren perjantaiaamuna tarhalle. Jos haluatte, niin Gere voisi muuttaa teille. 🙂

Näin siinä sitten kävi! 🙂 Ja ollaanhan me nyt tosi iloisia tästä!!!
Tuukka sanoikin, että tämä on paras joululahja ikinä!
Perjantaina loppuu tämän pienen koiranpojan ramppuuttaminen edestakaisin ja Gere muuttaa meille kotiin, pysyvästi. ♡

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meiän perhe ♡

Meiän perhe ♡

37 kommenttia

  1. Eve kirjoitti:

    Kiva kuulla, Gere on teihin niin syvästi kiintynyt! Paras mahdollinen koti reippaalle poitsulle. Kaikkea hyvää. 🙂

  2. Jannina kirjoitti:

    Kääk ? Itku tuli, ihanaa!! Nyt ei tarvi enää arvuutella et koska tulee lähtö. Itse en olisi moiseen pystynyt..

  3. Kk kirjoitti:

    Ihanaa että hää saa jäädä teille! Piti vähän kyyneleitä tirauttaa :’) oon seurannu blogiasi suunnilleen juurikin sieltä asti kun Gere teille tuli ja kauhulla ajatellut minkälaista olisi joutua omista koirista luopumaan.. Paras joululahja varmasti saada hänet takaisin kotiin! 🙂 hyvää joulunodotusta koko porukalle 🙂

  4. P kirjoitti:

    Niin tärkeitä kuin opas- ja tullikoirat ovatkin niin tämä uutinen on kyllä varmasti tosi mieluinen teille. Onnea koko perheelle ja mukavaa joulunodotusta! 🙂

  5. Terveelliset Herkut kirjoitti:

    <3 ihanaa!

  6. Nella kirjoitti:

    Ihanaa, ihan itku silmässä täällä näin! Oi onnea!

  7. Emmi kirjoitti:

    Ihan mahtavaa, olen niin iloinen teidän puolesta! Olen aina tasaisin väliajoin miettinyt mitä Gerelle kuuluu ja että joko tiedätte jotain. Ihanaa että tässä kävi näin, Gerekin on varmasti nyt onnellisimmillaan. 🙂 <3

  8. Christina kirjoitti:

    Apua, itkuhan tässä pääsi! ? Kivaa että saatte pitää Geren itsellänne! ? Hyvää joulunodotusta teiän pikku perheelle! ?

  9. Carkki kirjoitti:

    Aww, ihana uutinen <3

  10. Betty kirjoitti:

    Oi ihanaa 😀 Maailman parhaimmat uutiset!!!! Kaksi ja puoli viikkoa vielä odotellaan omaa lapukan urospentua perheenjäseneksi ja voin vaan kuvitella mikä olo teillä on ollut koska itse olen jo nyt niin rakastunut kaikkiin 11 pentuun kun niitä olen käynyt katsomassa. Ikinä ei seitsemän viikkoa ole mennyt näin hitaasti!!!!!!

  11. Heli kirjoitti:

    Onnea <3 ihan kyyneleitäkin tuli kun oon niin onnellinen teidän puolesta!

  12. Aino kirjoitti:

    Ihanaa!! Tuli ihan itku ! ? onnea teidän ihanalle perheelle! ?

  13. Heidi kirjoitti:

    Virsi miten ihania uutisia❤️. Meni ihan kylmät väreet ja pari kertaa jouduin nieleskelemään ettei olisi itku tullut. Mun oma koira on mulle mittaamattoman arvokas ja mietin tilannetta omalla kohdalla. En pystyisi omasta koirastani luopua. Ihanaa, että saatte pitää geren ❤️

  14. J kirjoitti:

    Jeeeee ihana uutinen teidän kannalta! ❤❤❤❤

  15. Heidi kirjoitti:

    Tippa tuli linssiin. Ihanaa että Gere saa jäädä <3

  16. Lelle kirjoitti:

    Ensimmäistä kertaa ikinä kommentoin, mutta tähän oli pakko tarttua. Ihana uutinen, onnea. Itsellä kotona on kaksi mustaa labradoripoikaa 6v ja 10 kk. Vaikea kuvitella, että noista pystyisi luopumaan.

  17. Jonna1983 kirjoitti:

    Oi miten ihana uutinen ja mikä joululahja! Mä mietin myös jos olisin meille mäyräkoiran pennun hankkinut joululahjaksi kun veljellä on nyt pentuja mut täytyy katsoa… onhan koirissakin paljon hommaa ja elämä tällä hetkellä muutenkin aika hektistä.

  18. Hansu kirjoitti:

    Maailman paras joululahja teille 🙂

  19. Eikku kirjoitti:

    Eikä!!! Oon niin iloinen teidän puolesta ja oon monta kertaa ajatellut, että voi kun sen virkakoiraura päättyisi ennen alkamistaan. Samalla tyhmää ajatella näin, tiedän, mutta pystyin aivan liikaa eläytymään teidän menetykseen ja pala nousi kurkkuun aina kun ajattelinkin sitä. Ihanaa!!!!

  20. Sanna kirjoitti:

    Voi ei itku tuli melkein tästä!! Ihan huippu juttu ja mitä mahtavin koti Gerelle!!

  21. Mari kirjoitti:

    Voi ihanuus, onneksi olkoon! Mun on hurjan vaikee käsittää miten ihmiset voi ottaa koirulin kotiinsa, jos tietävät, että se jää vain vuodeksi. Mä varmaan piilottaisin sen sängyn alle kun lähdön hetki tulis. Varsinkin jos olis tollanen ihanuuskomistus kun Gere.

  22. Veera kirjoitti:

    Oon niin onnellinen teidän puolesta!! Ihana Gere❤

  23. Eve kirjoitti:

    OOH <3 Tippa tuli silmään tekstiä lukiessa. Ihana uutinen!

  24. Annika kirjoitti:

    Ihanaa, että saatte koiran kotiin. Ihan kyynel silmässä luin sun juttua kun jouduitte koirasta luopumaan ja nyt saatte paketin takaisin. Ihan varmasti joulun paras lahja 🙂

  25. Sanna kirjoitti:

    Mahtavia uutisisa! 🙂

  26. Minttu kirjoitti:

    Ihanaihana uutinen❤️❤️❤️!

  27. Rosita kirjoitti:

    Äääää ihana uutinen!! Blogiasi seuranneena ei voi muuta kuin iloita tästä uutisesta :)!

  28. Veera kirjoitti:

    Eikä miten ihana joululahja teille!! Tuli tippa linssiin tätä lukiessa. Koirat on niin mahtavia otuksia ja niistä todella tulee sydänystäviä ja perheenjäseniä. Onnea teille! 🙂

  29. Ninni kirjoitti:

    Ihana uutinen oli tämä!! <3

  30. MariA kirjoitti:

    Oi onnea! Mahtavaa! Mietin että mikäköhän se prosentuaalinen osuus noista koirista ”palautuu” takaisin? Että voisiko tätä verrata lottovoittoon? 🙂

  31. saga kirjoitti:

    Jee! Ihanaa kuulla että perhe on taas koossa!! ❤

  32. Outi Karita kirjoitti:

    Ihana uutinen ja kuin joululahja tosiaan teille 🙂 <3

  33. Nanna kirjoitti:

    Voi Gere,sä olet ihana ja sun paikkasi on Monnan,Tuukan ja Pimun luona <3

Vastaa