Kuinka kovaa tommonen läski voi altaassa päästä.
12
Sain eräältä lukijalta muutama viikko sitten sähköpostia. Sen sisältö sai mut huokaisemaan todella syvään. Ja kyllä nousi kyyneleetkin silmiin. Lähettelimme hänen kanssaan sähköpostiviestejä muutamia kertoja ja lopuksi kysyin, saisinko jakaa hänen tarinansa blogissa. Hän vastasi, että saan.
Miksi haluan tämän jutun täällä jakaa, on siksi, että toivon edes jonkun kohtalotoverin lukevan tämän ja saavan tästä pontta omaan elämään. Saavan tsemppiä eteenpäin yrittämiseen ja itseensä uskomiseen. <3
En halua koko meiliä tänne laittaa, mutta laitan lainauksia siitä. Lukekaa tämä ensin ajatuksella läpi.
Olen ikäni ollut ylipainoinen, vaikka olen urheillut aikanaan kilpaakin. Kolme lasta ovat myös muokanneet vartaloani ei niin fitnesskuntoon kaikkine arpineen.
Nyt on kiloja karissut parikymmentä ja olen alkanut haaveilla taas vanhan harrastuksen uinnin, pyöräilyn ja juoksun yhdistämisestä. Sain synttärilahjaksi mieheltäni hienon motivaattorin, uuden sykemittarin jossa on sitten ominaisuuksia jopa liikaa tälläiselle tavispalleropyllerölle. Olin eilen suunnitellut meneväni uimaan, lapsen ollessa omissa harkoissa. Ja voi jestas minkä työn sain korvien välissä tehdä, että kehtasin laittaa sykemittarin uintiin mukaan! Tässä keväällä olen löytänyt taas ilon uinnista ja en ole enää välittänyt vaikka vähän virttyneessä kilpauikkarissa tissit ja selluliitit hölskyy. Olen vaan ajatellut, että jos jotakuta häiritsee niin katsokoon muualle tai hämmästyköön kuinka kovaa tommonen läski voi altaassa päästä. Mutta että tämmönen lyllerö laittaisi vielä sykemittarin ja esittäisi olevan joku pro? Noh, kuitenkin laitoin sen mittarin ja voi sitä hyvää oloa uinnin jälkeen! Mä tein sen ja olihan muuten hyvä treenikin! Ja siitä jäi muistoksi hienoja käppyröitä mittariin, joihin voi verrata tulevaa edistystä.Aikaisemmin olen jo selättänyt kriisin pukea juoksutrikoot juoksulenkille (nehän ovat vain juoksijoille, eikä tämmöisille aloittelijoille), pyöräilytrikoot fillaroimaan jne. ja nyt sitten tämä uikkari+mittaritapaus. Pienin askelin kohti varmempaa itseä ja ehkä jopa sitä triathlonkisaa joskus tulevaisuudessa. Se, että lähden puolialastomana trikoissa kirmaamaan johonkin kisaan vaatii vielä korvien välissä extra paljon töitä.
On kamalan surullista, että erinäisten ulkonäkö- ja muidenkin paineiden alla niin moni väheksyy itseään, eikä pidä omaa vartaloaan tai omia taitojaan minkään arvoisena. Mutta tämä meili toi kuitenkin hymyn huulilleni. Kuinka hän uskalsi kaikkien pelkojen ja epäilyjen takaa pistää sen sykemittarin päälle ja mennä altaassa niin kovaa kuin pystyi. Ja ennen kaikkea, kuten meilissäkin luki, se olo itsensä ylittämisen jälkeen. Hän pystyi siihen.
Kenenkään ei pitäisi ajatella, että juoksutrikoot kuuluu vain tietynlaisille ihmisille, tai että sykemittaria ei voisi käyttää ellei olisi pro-urheilija. Kenenkään ei pitäisi ajatella olevansa ”vain” tällainen tai tuollainen. Pitäisi uskoa itseensä ja tehdä niitä asioita joita rakastaa. Välittämättä muiden katseista tai mielipiteistä.
Tämä lukijani otti yhteyttä kirjoitukseni Mitä muut ajattelevat sinusta? jälkeen. Hän oli saanut lisää uskallusta lähteä kohti sitä omaa haavettaan vielä joku päivä, eli triathlonia.
Tämä on oikeastaan parasta palautetta mitä voin lukijoiltani saada, että joku kirjoitukseni saa sen viimeisenkin pienen pelon rippeen karisemaan ja yrittämään kohti omia unelmia. Ja ennen kaikkea USKOMAAN ITSEENSÄ. <3
Mukavaa vappua kaikille! <3 Pitäkää lippu korkealla ja uskokaa itseenne!! <3
12 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tänään kiskoin juoksutrikoita talven jäljiltä ensimmäistä kertaa jalkaan. Lähdin ulos lenkille ja ensimmäiset 15min keskityin vai siihen, kuinka alaston olo on juosta ”näin vähissä vaatteissa”. Olen muutama vuosi takaperin ollu ylipainoinen ja yhä edelleen vähissä vaatteissa kulkeminen saa minut vaivaantuneeksi. Ehkä juuri se ”mitä muut musta ajattelee tai miten muut minut näkevät” -ajatusmaailma kalvaa, vaikka töitä sen eteen on tehty paljon tässä vuosien mittaan. Onneks olen kuitenki löytänyt tavan, millä saan huijattua itseni tuosta turhanmaisuudesta pois. Laitan kuulokkeet korville, aivot nollille ja keskityn suoritukseen. Kotiin päästessäni mietin enää vain sitä, kuinka hyvältä olo treenin jälkeen tuntuu ja se on tärkeintä!
Todella hyvä tapa päästä tuosta miettimisestä pois! Ja kun ihan oikeasti asiaa miettii, niin tuskin kenellään on niin paljon aikaa, että ehtisi jokaista vastaantulevaa lenkkeilijää arvostella päästä varpaisiin. 🙂 Parasta siis on vain mennä ja miettiä miten hyvältä se tuntuu sekä tehdessä, että jälkikäteen.
Pystyn niin samaistumaan noihin ajatuksiin, en voinut laittaa juoksutrikoita jalkaan koska en ole ”oikea” juoksija, ja en oikein kehtaa mennä niille ”oikeiden” juoksijoiden reiteille, koska oma juoksukunto on niin huono. Onneksi olen poikaystävän kannustuksen ansioista kuitenkin lenkille lähtenyt. 🙂
Onneksi on poikaystävä tosiaan kannustanut! Nyt vaan rohkeasti lähdet ihan mihin haluat lenkille tästäkin eteenpäin! Ei ole olemassa mitään ”oikeiden” juoksijoiden lenkkejä tai trikoita. Ei todella!! Usko itseesi ja siihen ihanaan fiilikseen lenkillä ja sen jälkeen. 🙂
Voih, niin tunnistan tuon kaiken, vaikka en ole ylipainoinen kuin bmi mukaan, mut inbody muuten sanoo muuta. Olen yrittänyt ajatella, että mitkä ovat OMAT tavoitteeni… Tilasin just 3 märkäpukua triatlon kokeilua varten ja olen aika voittaja jos kesällä joku päällä matkaan ?
Super hienoa, että olet jo noin konkreettisesti lähtenyt kohti omia tavoitteitasi!! Ei muuta kun kesällä kohti triatlonia!! 🙂
Itsellä välillä hävettää lähinnä todella huono kestävyyskunto, varsinkin kun kiloja pääsi kertymään hieman liikaa. Nyt ollaan käyty avomieheni kanssa hölkkäämässä (juoksemista se ei todellakaan ole) ja hän joutuu odottamaan minua pariin otteeseen 3,5km lenkillä, kun ei vaan kunto kestä, jalat kulkis mutta happi loppuu. Sitten hävettää ku ihan naama punasena puuskuttaen joutuu pysähtyyn ja ohikulkijat näkee! Eilen kävin noin 2,6km pikkulenkillä hölkkäämässä, ja jouduin kävelemään vain kerran välissä! Vähänkö olin ylpee ittestäni! Toki kaverin iltalenkki on 12km ja hänelle mun matkat on vasta lämmittelyä, mutta yritän keskittyä vain omaan kehitykseeni ? jonain päivänä jaksan vielä 5km!
Omaan kehittymiseen ja omaan treeniin!! Niihin todellakin vain keskityt! Ei kannata verrata itseään kaveriin tai avomieheen, mieti vain sitä miten itse kehityt joka kerta. 🙂 Ja ajattele, miehesi lähtee kuitenkin mukaasi lenkille vaikka tietää teillä olevan eroa lenkkeilytahdissa. Hän haluaa kannustaa sinua lenkkeilyn suhteen. Se jos joku on tärkeää! 🙂 Jonain päivän piankin jaksat sen 5km!
Asiallinen kirjoitus. Pääsin ite muutama vuosi sitten oman elämäni huippukuntoon, juoksin yli 10km lenkkejä ja kävin salilla nostamassa rautaa, selkävaivat hävisi ja kehonkoostumus alkoi olla miellyttävä. Nyt kolmannen raskauden jälkeen keräsin nopeesti 10kg painoa ja ärsyttää, onneksi vauva on ihana. 🙂
Itsetuntoni on kohdallaan, joten en paljon välitä mitä muut ajattelee, teen parhaani ja thats it, kyllä tästä vielä kerkee kuntoutumaan. Tsemppiä kaikille ja muistakaa, niilä kommentoijilla on yleensä itsellä jotain ongelmia itsensä kanssa, ei sitä muuten tartteis välittää kenenkään muun tekemisistä ja miltä näyttää..
Ps. Elä Monna käytä tämmössii klikkiotsikoita, sun blogi ja tekstit on liian hyviä semmoseen! 😉
Näinhän se on, jokainen tekee oman parhaansa ja niiden omien intressien ja tavotteiden mukaan liikkuu.
Ja tosiaan ei itseensä tyytyväiset treenaajat jaksa kommentoida toisten treenaajien kuntoa tai ulkonäköä, kyllä ne kommentoijat on juuri ne joilla on ongelmia itsensä kanssa.
Ps. Tämä ei ollut klikkiotsikko. 🙂
Rakkaat naiset hei, ainakaan uimahalleihin menosta ei kenenkään kannata ottaa mitään stressiä, siellä nimittäin näkee aivan kaiken ikäisiä ja kokoisia naisia. Siellä mummujen seassa on erittäin rento meininki. Ja ei, en todellakaan ole itse mitenkään trimmattu, ja teini-iän syömishäiriösekoiluista on raskausarvetkin saatu eikä lapsien teosta. Kirittäjinä uimisessa toimii lähinnä eläke-ikäiset papat kuntouimarien radalla :’D
Että rohkeasti vaan uimaan! Jos kaipaa muuten lahkeellisia uimapukuja, jossa on hieman tukea rinnoille, niin voin lämpimästi suositella Arenan furby-uimapukua. Suomessa myy mm nettikaupat. (Pahoittelen mainostusta.)
Näinhän se on, uimahallissa näkee kaikenlaisia ihmisiä. Mutta ei se silti ole helppo paikka kaikille mennä.
Mutta samaa mieltä olen, että rohkeasti vain uimaan. 🙂 Eikä haittaa mainostus, hyvä vinkkihän tuo oli! 🙂