158 päivää tai 22,67 viikkoa. Viisi kuukautta + viisi päivää ja rapiat. Niin kauan pitäisi vielä jaksaa odottaa. Ja tietysti kun on eka lapsi, niin oikein hyvällä todennäköisyydellä tuohon vielä pari viikkoa päälle.

Kaikki tänne heti nyt – ihminen täällä hei!
Kun lähes kaiken haluaa aina mahdollisimman nopeasti, niin miten ihmeessä silloin jaksaa odottaa yhdeksän kuukautta?!

Niin. Tiedän, että kaikki sanoo kuinka tästä odotuksesta pitää nyt vaan nauttia kun kohta ei enää ole yhtään aikaa tehdä mitään ja parisuhdekin tulee olemaan koetuksella ja kakkaa on päästä varpaisiin jokaisella perheenjäsenellä ja nukkuminenkin on vain kaukainen muisto. Mutta silti! Tänään aamulla kun heräsin, mietin etten vaan jaksaisi enää yhtään odottaa. Että olisipa jo lokakuun loppu ja tämä pikkuinen täältä tupsahtaisi maailmaamme.

Varsinkin nyt kun pahoinvointi on poissa (ellei ruokailuväli veny liian pitkäksi) tuntuu välillä siltä, että onko siellä mun mahassa pieni vauva kasvamassa vai oonko vaan lihonnut. Ja kun liikkeetkään ei vielä tunnu. Tulee malttamaton olo, että hei haloo onko siellä masussa joku?! No tottakai tiedän, että siellä on Vauva Pursiainen potkimassa ja sätkimässä niin paljon kuin ikinä pystyy. Mutta kun me ei sitä Tuukan kanssa nähdä tai tunneta, niin tulee ihan kärsimättömäksi.

Olen aina ollut sellainen, että kun keksin jonkun jutun, alan tehdä samantien niin paljon sen asian onnistumisen eteen, että se tulee tapahtumaan pian. Ja jos siinä asiassa tulee mutkia matkaan, selvitän keinot millä mutkat suoristetaan. Ja sitten jos siinä kestää liian kauan, kyllästyn ja keksin jo jonkun muun jutun.

En myöskään meinaa malttaa olla alkamatta tekemään isoja hankintoja. Haluaisin ihan kamalasti jo käydä ostamassa ne vaunut tai pinnasängyn, koota sen ja pistää tuohon meidän sängyn viereen. Tai mennä ostamaan jotain ihanan söpöjä pikkuvaatteita ja pehmoleluja. Jotenkin konkretisoida sitä, että täällä asustaa meidän lisäksi vielä tämän vuoden puolella yksi pikku tyyppi lisää. Ja että kyllä se 5,5kk menee oikeasti ihan nopeasti.

Mutta kun kaikki-tänne-heti-nyt.
Tietysti mitä kiinnostavampi, houkuttelevampi tai ihanampi se asia mitä odottaa on, sen epätodennäköisemmin kyllästyn. Enkä nyt ole siis kyllästymässä ”ideaan” vauva.. 😀 Ja tiedän myös tämän tunteen olevan ohimenevää. Mutta jos juuri nyt saisin päättää, niin päättäisin että laskettu aika olisikin jo 1.6 ja kohta se vauva jo tulisikin tänne meidän maailmaamme.

Tapasimme eilen noin kahdenkymmenen FitFashionin bloggaajan kanssa A-lehdillä, heidän järjestämässään kevätpäivässä. Kun kutsu tapahtumaan tuli, laitoin samantien päivämäärän kalenteriin kiinni.

Nämä tapaamiset on AINA inspiroivia ja motivoivia. Niin tälläkin kertaa. On ihana nähdä bloggajakollegoita ihan irl. On myös ihana kuulla ammattilaisilta neuvoja ja vinkkejä bloggaamisesta ja saada ihan teknistä tukea moniin asioihin. Tällaisten tapaamisten jälkeen on into kirjoittaa vielä korkeammalla kuin normaalisti.

Meillä FitFashionilla on mielestäni aina ollut todella hyvä henki. Hyvin samanhenkisiä bloggaajia on saman katon alla, vaikka joku kirjoittaakin enemmän ruuasta, toinen salitreeneistä ja kolmas omasta arjesta. Silti jokin samanlainen asia on meissä kaikissa. En osaa sanoa tarkalleen mikä se on, mutta se yhdistää ja sen vuoksi meillä onkin toisistamme tukea ja apua. Ja monet ovat ystävystyneet keskenään ihan todella.

Itse en ajattele ketään bloggajakollegaani kilpailijanani. En samasta portaalista tai toisesta. On bloggaajia joiden blogeja seuraan inspiraatiota hakien, on blogeja joita en seuraa lainkaan, on blogeja joita seuraan sen bloggaajan persoonan vuoksi tai siksi, että hän on ystäväni ja haluan käydä vilkaisemassa mitä hän on kirjoittanut. Silti ketään en ajattele kilpailijana. Vaikka tietäisin jollakin olevan luetumpi blogi kuin itselläni, se ei aiheuta kateutta. Jos haluan lisää lukijoita itselleni, otan näistä bloggaajista inspiraatiota.

Eilen tapahtumassa kävi suloinen Sara – Tickle your fancy-blogin kirjoittaja kertomassa bloggaamisesta ja omasta kirjoittamisestaan.  Oli taas erittäin inspiroivaa kuulla hänen kokemuksiaan ja tapojaan toteuttaa omaa blogiaan. Hän on täyspäiväinen bloggaaja, eli ammattilainen. Itse kirjoitan ns. puoliammattilaisena, koska pt-työt ja oma yritys on kuitenkin sen 50% työstäni. Mutta silti 50% työajasta käytän bloggaamiseen.

Olen saanut vuosien varrella bloggaamisesta paljon irti. Siitä on tullut työni, se on tuonut hienoja kokemuksia, olen saanut hurjasti ihania lukijoita ja myös erittäin hyviä ystäviä. Olen opetellut kuvaamaan paremmin (aion opetella vielä lisää), olen opetellut kirjoittamaan oikein, olen tehnyt taustalla työtä, että blogiani olisi helppo ja mukava lukea, olen kysellyt teiltä lukijoiltani toiveita kirjoitusaiheista, olen juossut pr-tilaisuuksissa ja kissanristiäisissä, tutustunut uskomattomaan määrään ihmisiä.

Käytän viikossa blogin kirjoittamiseen, valokuvien ottamiseen ja kuvien muokkaamiseen, kommentteihin vastaamiseen ja kirjoitus-aiheiden suunnitteluun n.20h aikaa. Sen saman verran käytän omien asiakkaiden treenien suunnitteluun, treenien vetämiseen, sähköposteihin vastaamiseen, kirjanpitoon, tapahtumien ja valmennuksien suunnitteluun. Mutta se on mahdollista, koska olen yrittäjä.

Eilen puhuttiinkin kotimatkalla parin bloggaajakollegan kanssa siitä, että jos blogin kirjoittamisesta haluaa tehdä muutakin kuin harrastuksen, on siihen panostettava. Aikaa on löydyttävä siihen, kuin mihin tahansa työhön. Sanoinkin tytöille, että kunnioitan suuresti niitä bloggaajia, jotka voivat normaalityönsä (37,5h / vko) lisäksi kirjoittaa menestynyttä blogia. Heillä ei nimittäin montaa ylimääräistä vapaatuntia viikossa ole. Itse en varmasti jaksaisi. Nyt tilanne on eri, kun itse kirjoitan sen kalenterin sisällön ja sunnittelen työtunnit.

Blogin kirjoittamisesta on tullut itselleni ammatti. Vaikka välillä tulee niitä hetkiä, kun inspiraatio kirjoittamiseen meinaa lopahtaa, silti se sieltä nousee taas esiin kun vähän antaa aikaa ja juurikin hakee sitä inspiraatiota muista bloggaajista.

Kyllä mä olen ihan rehellisesti sanottuna todella kiitollinen ja iloinen siitä, että tällaista työtä saan tehdä. Eikä asiaa yhtään pahenna se, että saan kirjoittaa blogiani FitFashionissa. Täällä meillä on hyvä olla, pidetään yhdessä toisistamme huolta ja ainakin itselleni välittyy se fiilis, että myös siellä ”ylempänä” meistä bloggaajista välitetään. <3