Uunipuuro
Ehkä maailman yksinkertaisin resepti, nimittäin uunipuuron resepti! 🙂
Kaurapuuro ja riisipuuro on ollut mulla nyt parin viikon aikana sellaisia himojen kohteita. 😉 Oonkin syönyt puuroa enemmän kahden viikon aikana, kuin koko vuoden aikana yhteensä.
Eilen päätin kokeilla riisipuurosta uunipuurovaihtoehtoa. Ja kyllä kannatti.
Mitä tarvitset:
- 2 dl puuroriisiä
- 1 l kauramaitoa (tai mitä tahanasa maitoa)
- 1/2tl suolaa
Rasvaa puurovuoka jollakin rasvalla, itse käytin kookosöljyä. Mittaa kaikki ainekset vuokaan ja sekoita. Pistä vuoka uuniin 175-asteeseen ja pidä siellä n. puolitoista tuntia. Sekoita rauhallisesti muutama kerta tänä aikana.
Meillä tuo määrä, joka oli tarkoitettu neljälle hengelle – meni kyllä ihan samalta istumalta iltapalaksi. 😉 Ja sitten kun me oltiin syöty omat annoksemme, sai koiratkin vielä pienet maistiaiset. Tuukka sanoikin, että hän tekee tätä tänään lisää ja tällä kertaa kaksinkertaisen annoksen. 😀
Tämä uunipuuro maistui erittäin hyvältä pelkästään kanelin kanssa ja maistui erittäin hyvältä mustikkakeiton kanssa.
Halpa ja helppo ilta- aamu- tai vaikka välipala! <3
***
6 kommenttia
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Oi tää on niin hyvää! Meillä syödään tätä paljon eikä tarvi istua hellan ääressä hämmentelemässä. Herkkua!
Tästä postauksesta tuli mieleen, kun raskausaikana en muuta himoinnutkaan kuin uuniriisipuuroa, jota siis yleensä Inhoan. Luulin, että olen erikoinen tämän raskaushimon kanssa, mutta näköjään on meitä muitakin 😀
Oi, uuniriisipuuro on hyvää, varsinkin äiteen tekemä. Pitäiskin pyytää äitiä tekemään joku päivä ja kutsua itsensä syömään. ?
Ps. Milloin Muutos-valmennuksen ohjeet tulevat?
Puurohimoissa kannattaa testaa myös kauraleseitä kaurahiutalieden sijaan! Esimerikiksi Myllärin gluteenittomasta kauraleseestä (huom ei todellakaan maksettu mainos, vaan inothimosta tuotetta kohtaan haha!!) saa mikrossakin ihan mannapuuron makuista <3!! Suosittelen :D!
Kannattaa kokeilla keittää riisipuuro myös mantelimaitoon, tulee erittäin ihana pehmeä ja makea koostumus ?
Me aiotaan myös tehdä tänä jouluna uuniriisipuuroa. Tehdään se normi maidon ja kookoskerman sekotukseen ?
Ihanaa Joulua Monna teidän koko perheelle! ❤️