Hae
Monna Pursiainen

Ei kiirettä valmiissa maailmassa.

Heräsin tänään puolen tunnin päiväunilta klo 12.27. Olin tehnyt töitä 3 tuntia aamusta, syönyt lounaan ja ajattelin ottaa lyhyet päivätorkut, jonka jälkeen jatkaisin taas työntekoa n.3h ja käyttäisin koirat ulkona ennen Emman hakemista päiväkodista. Laitoin herätyskellon soimaan klo 12.30.

Heräsin muutama minuutti ennen herätyskelloa virkeänä ja rauhallisena. Päiväunille mentäessä mietin hetken, että voinko nyt tehdä näin, pitäisikö vaan istua työpöydän ääreen ja naputtaa meiliä toisensa perään. Pujahdin kuitenkin peiton alle. Siellä peiton alla maatessani ennen nukahtamista päähän putkahti vielä muutama tärkeä asia, jotka pitäisi muistaa tänään tehdä.

Painoin kuitenkin silmät kiinni ja hengitin rauhassa sisään ulos. Tein laatikkohengitys-harjoitusta muutaman kerran ja sitten olinkin jo unessa.

Miksi kiire on hyve?

Olin viikonloppuna ihanassa tapahtumassa mukana, jossa kaksi upeaa naista Maija ja Laura puhui mm. ajasta ja potentiaalista. Kuinka paljon me suoritetaan ja mennään vaan tukka putkella miettimättä. Tehdään ja tehdään, koska on kiire. On jopa vähän noloa sanoa, että ei mulla nyt niin kiire ole. Kiire on hyve ja tärkeän ihmisen määre.

Mä tein viime viikolla taas pari sellaista 12h-työpäivää ja taisin joka päivä tehdä jotain työjuttuja. Ei ollut varsinaisesti vapaapäivää siis lainkaan viime viikolla. Koska välillä on tuollaisia päiviä, oon opetellut ottamaan sitten vähän löysempiä päiviä välillä. Ilman huonoa omatuntoa.

Ei mulla ole kiire valmiissa maailmassa.

Mulla on nyt jotenkin tosi rauhallinen fiilis. Mä ymmärsin viikonloppuna yhden ison asian omassa käytöksessäni. Sen ymmärtäminen ja yhdestä asiasta luopuminen teki mulle tosi rauhallisen olon.

Työt ei lopu tekemällä, joten kiireestä kiinni pitäminen on ihan turhaa. Tottakai välillä on kiireisiä työpäiviä ja on deadlinejä. Mutta sellaisessa kiireen tunteessa eläminen on kamalan rasittavaa ja energiaa vievää. Kukaan ei kuitenkaan jaksa tehdä loputtomasti töitä ilman taukoja ja vapaapäiviä.

Mä teen työpäivän aikana sen minkä ehdin. Seuraavana päivänä jatkan. Iltaisin pidän vapaata, enkä vastaa messengerissä, IG:n directissä, WhatsAppissa tai meilissä yhteenkään työjuttuun. Kukaan muu ei laita rajoja omalle jaksamiselle, kuin ihminen itse.


Rauhallista ja ihanaa viikkoa! <3

**

Monna

 

Vastaa