Hae
Monna Pursiainen

Joululahja-asiaa

Joulu 2018

Multa on kyselty mitä Emmalle joululahjaksi ja mitä hän on itse toivonut. Ajattelin kirjoittaa muutenkin meidän perheen lahja-meiningeistä. 😀

Meillä perheessä (äiti, veli, Tuukka, appivanhemmat, täti ja serkku) on ollut jo pidempään, siis vuosia sellainen sopimus, että ei osteta joululahjoja ostamisen pakosta. Jos joku on halunnut ostaa jollekin jonkun lahjan, se on ollut tottakai ok, mutta ei sellaista hiki päässä stressaantuneena lahjojen ostamista, vaan koska on pakko.

Ne sellaiset ”pakko-lahjat” on kuitenkin useimmiten vähän turhia ja jää kaappiin vaan pölyttymään. Niihin kuluu siis turhaan rahaa lahjan antajalla ja se on myös ekologisesti haaskausta. Siispä jos joku on jotain lahjaa oikeasti tarvinnut tai halunnut, on hän voinut vinkata muulle perheelle siitä.

Kun Emma syntyi, eka joulu meni hyvin pitkälti tällä samalla periaatteella. Emma oli ekana joulunaan 2kk vanha. 😉 Hän ei siis paljoa tajunnut oliko hänelle lahjoja vai ei. Tokana jouluna oli vähän enemmän lahjoja, mutta niistäkin oltiin sovittu. Mummot ja muut kysyi ennakkoon mitä Emma tarvitsee. Joten mitään turhia juttuja ei saatu.

Joulu 2017

Joulupukki on tullut tutuksi

Tällä samalla teemalla mentiin myös viime joulu. Viime jouluna Emma oli vähän reilu 2v. Hän ei mun fiiliksen mukaan vielä ihan tarkalleen tajunnut mikä on joulu. 😀 Tänä jouluna Emma on ymmärtänyt homman nimen! Joulupukista puhutaan harva se päivä. Myös lelutoiveita on kerrottu aika monesti.

Me ollaan tehty Tuukan kanssa niin, että ollaan käyty Emman kanssa yhdessä lelukaupassa, jossa hän on saanut näyttää kaksi lelua, joita toivoo joulupuklta. Nämä toiveet on nyt viety eteenpäin joulupukille (kummisedälle ja isovanhemmille 😉 ). Lisäksi me ollaan hankittu Tuukan kanssa pari lahjaa.

Mutta joulukuusen alle ei olla kasaamassa mahdollisimman isoa kasaa paketteja tänäkään vuonna! 🙂

Joulu 2018

Jouluaatto pois kotoa

Tänä vuonna ollaan jouluaattona Teneriffalla, joten sellaista varsinaista joulujuhlaa ei vietetä normaaliin tapaan. Se luultavasti vähentää vielä entisestään lahjojen määrää. 🙂

Tapaninpäivänä, kun ollaan tultu kotiin, ajateltiin avata ne pari pakettia meillä kotona. Silloin käydään myös Tuukan vanhemmilla syömässä jouluruokia ja viettämässä joulua. <3 Siellä varmasti tulee jotain paketteja avattua, mutta ei määräänsä enempää.

Meille aikuisille ei tänä vuonna varmaan kerry paketteja juuri lainkaan, koska tosiaan se jouluaatto siellä Teneriffalla vietetään. Ollaan myös tultu Tuukan kanssa siihen tulokseen jo monena jouluna, että on turha ostaa hulluna paketteja. Ollaankin monesti ostettu vain yhdet lahjat toinen toisillemme ja nekin on olleet sellaiset, mitä toinen oikeasti tarvii tai haluaa.

Antamisen ilo

Joulu on antamisen iloa. On ihana antaa lahjoja rakkaimmilleen, mutta sellaisesta turhasta rahan tuhlaamisesta ja krääsäpaljoudesta en todellakaan haaveile. 😉 On ihanampi viettää aikaa silloin rakkaiden kanssa ja antaa vaikka aineettomia joululahjoja, jos jotain haluaa antaa. Tai sitten juurikin jotain mitä tietää toisen tarvitsevan joka tapauksessa.

Esim. äitini rakastaa eriliaisia tee-makuja, voisin hyvin ostaa äidille teetä lahjaksi, koska hän joka tapauksessa sitä ostaa. <3

Mitenkäs teillä lahjahommat menee? <3

**

Monna

Ps. Lue myös JOULU TENERIFFALLA!

2 kommenttia

  1. roosa kirjoitti:

    Kiva postaus ja samoja ajatuksia! 🙂 Meidän 1,5-vuotias saa todennäköisesti joku about 5-10 pakettia kuten viime vuonna. Poitsu oli puoli vuotias viime jouluna ja meidän kaveriporukan eka vauva, joten meidän ystävät oli myös halunneet ostaa yllätyksenä jonkun pienen lahjan kuten purulelun tai villasukat. Aikuisten kesken ei anneta lahjoja yleensä mutta jouluna yleensä mies paketoi mulle Wiener Nougattia. (Mun lempisuklaa!) Itse viime jouluna annoin liput Rammstainin keikalle. Tänä jouluna varmaan ei anneta pakettaja toisillemme tai muille aikuisille ollenkaa 🙂 Omalle lapselle ja kummipojalle annetaan lahjat.

Vastaa