Gere 10v. – Opaskoira, josta tuli kotikoira.

Gere, meidän ”ensimmäinen lapsi”. Se täytti muutama päivä sitten 10 vuotta ja moni seuraajani instagramin puolella kysyi, että mikä onkaan Geren tarina. Siispä siksi kirjoitan tällaisen pienen koosteen! 🙂 Opaskoira, josta tuli kotikoira.

Opaskoiran pentu

Vuonna 2013 syntyi pieni musta karvainen pallero Opaskoirakoulun pentueeseen. Tätä ennen olimme ilmoittautuneet vapaahtoiseksi opaskoiran pennun kasvatuskodiksi. Tämä tarkoitti siis sitä, että sitouduimme kasvattamaan koiraa kotonamme kuin mitä tahansa koiraa, mutta tuomaan sen aina Opaskoirakoululle viikonloppukoulutuksiin jne.

Saimme kahdeksanviikkoisen pienen palleron syliimme heinäkuussa 2013. Josta alkoikin aikamoinen matka.

Miten prosessi etenee?

Opaskoirakoulu hakee vapaaehtoisia hoitokoteja opaskoirapennuille. Kun pentueita syntyy, lähtevät pennut kasvamaan hoitokoteihin vuodeksi. Tämän jälkeen koirat testataan ja ne, jotka testit läpäisee aloittaa opaskoirakoulutuksen.

Meiän Gerellä ei mennyt hommat nappiin ekoissa testeissä. Gere oli liian riehakas, leikkisä ja sitä kiinnosti kaikki muut asiat enemmän kuin kouluttajien käskyt. Gere palasi meille maitojunalla takaisin kasvamaan aikuiseksi. 😉 Puoli vuotta Gere yritti kasvaa aikuiseksi, jonka jälkeen oli uudet testit. Sillä kertaa testit meni paremmin ja meille kerrottiin, että opaskoirakoulutus alkaa syksyllä.

Itku tuli ensimmäisen kerran

Kun sitten lähdimme viemään Gereä opaskoirakoulutukseen tuli kamala itku. Hirveä ikävä ja suru, että joudumme luopumaan Gerestä. 🙁 Se oli tosi raastavaa.

Kuitenkin muutaman viikon päästä meille soitettiin, että Gere olisi tulossa nyt takaisin kotiin, ainakin hetkeksi. Gere oli murissut ja näyttänyt hampaita koululla ja kouluttajat epäilivät sen kärsivän eroahdistuksesta. Tällainen pienikin agressiivinen käytös ei tulevalle opaskoiralle sovi ja siihen päättyi sitten opaskoirakoulutus.

Gere oli meillä taas muutaman viikon kotona, kunnes tuli tieto, että Gere lähtee tullikoiratesteihin. Taas kerran vietiin Gere maanantaina aamusta Opaskoirakoululle, haikeilla mielin. Gere-raukka ei tajunnut, että mihin sitä taas kuskataan. Ja niin Gere lähti pylly heiluen tutun ja mukavan kouluttaja Hannelen matkaan.

Kun tullikoiratestit olivat kestäneet jo kolme viikkoa, alkoi vähän ikäväkin painaa. Varsinkin Tuukalla. Myös pelko siitä, että tällä kertaa Gerellä meni niin hyvin koulutksessa, että se ei meille enää palaisi. 🙁

Paras JOULULAHJA ikinä!

Sitten tapahtui se, mitä olimme kuitenkin eniten toivoneet. Saimme viestin Opaskoirakoulusta:

Moi,
vihdoinkin uutisia! Geren tullikoiran ura ei tärpännyt, joten ohjaaja palauttaa Geren perjantaiaamuna tarhalle. Jos haluatte, niin Gere voisi muuttaa teille. 🙂

Ja niin siinä sitten kävi! 🙂 Me oltiin niin tosi iloisia ja onnellisia tästä! Vaikka tietysti opaskoiria tarvitaan aina ja niiden työ on erittäin arvokasta. Silti me olimme niin maailman onnellisimpia, että meidän poikamme Gere palaisi kotiin.

Tuukka sanoikin, että ”paras joululahja ikinä”!
Niin Gere muutti sitten meille kotiin, pysyvästi. ♡

Lue myös: Kirjailija Monna Pursiainen

Seuraa myös instagramissa: @monnapursiainen