Kehorauha – kenelle se kuuluu? No mun mielestä ehdottomasti kaikille!! Mä itse oon vältellyt sanaa kehopositiivisuus jo pidempään, koska aikoinaan sain kuulla ettei siitä saa puhua ”etuoikeutettu fitnessmuija”. Mutta kehorauhasta saa mun mielestä puhua ihan kuka vaan!

Mun mielestä on tärkeä muistuttaa aika ajoin, että hei esim. tällaiselta näyttää ihan normaalin naisen vartalo. Siinä on muhkuraa, rasvaa ja myös toisaalta lihasta. Haluan tosi paljon normalisoida naisen kehoa. Ei oo mitään tiettyä muottia, jonka kaikki personal trainerit tai ryhmäliikuntaohjaajat täyttää. Ei oo mitään tiettyä muottia, joka kaikkien naisten pitäisi täyttää!

Kehorauha, mitä se oikeastaan on?

Mun mielestä se on sitä, että kaikenlaisilla kehoilla on oikeus olla ja näkyä! Ja se koskee siis ihan kaikenlaisia kehoja: hoikkia, muodokkaita, treenattuja jne…

Mä en pidä siitä, että somessa kritisoidaan jos joku haluaa näyttää vaan sen ”parhaan puolensa” kuvissa. Mun mielestä jokaisella on oikeus julkaista somessaan ihan mitä lystää!!

Mä en kuitenkaan pidä siitäkään, että näytetään ”vain” se hyvä kuvakulma. Tai siis en pitäisi siitä omalla tililläni. Kuten juuri sanoin; jokaisella on oikeus julkaista mitä lystää! 🙂 Mutta itse haluan aika ajoin ns. muistuttaa siitä, että juu täälläkin on ihan tällainen ”normaali” kroppa näiden treenivaatteiden alla.

Toisaalta herää vielä jatkokysymys päässäni; Mikä on normaali?

Ihan vaan muistutuksena…

Loppuun vielä hymynkare huulilla haluaisin muistuttaa:

👉🏼 ettei rohkeilla ole joka ikinen päivä elämässä pelkkää rohkeutta!

👉🏼 että positiivisilla ihmisillä on myös paskoja päiviä!

👉🏼 treenikroppien ja toppien alla on joillain myös selluliittia ja vatsamakkaraa!

👉🏼 kaikki ei ole niin mustavalkoista ja kaikki mitä somessa näkee kiillotetusta kulmasta, ei ole pelkkä totuus.

Pus! <3

– Monna

Mun blogi täytti tänä kesänä 10 vuotta. Monna treenaa oli yksi ensimmäisiä treeniblogeja, kun blogit alkoi yleistymään ja nousemaan vuonna 2012. Mä perustin silloin mun blogin samaan aikaan, kun menin opiskelemaan personal traineriksi ja aloitin siinä samalla itselleni elämäntapamuutoksen tien.

Kuulen usein kysymyksen nykyään, että ”Lukeeko kukaan enää blogeja?” Tätä kysymystä oon kuullut jo varmaan ainakin vuoden verran esim. mun ja Johanna somekoulutuksiin osallistuvilta ja samoin ihan vaikuttajakollegoilta.

Mutta kyllä niitä luetaan! Itse asiassa näyttää vähän jopa siltä, että blogit on ottamassa uutta tuulta pyrstöihinsä! Moni kaipaa pidempää ja rauhallisempaa sisältöä 10-15sek pituiselle IG-sisällölle.

Mun blogin historia

Tiedän, että siellä mun blogin lukijoissa (ja varsinkin instagram-seuraajissa) on teitä, jotka ootte alkaneet lukemaan mun blogia silloin, kun sen perustin ja ootte edelleen siellä mun seuraajissa mukana! <3 Se on aika mahtavaa se!!

Te, jotka ette oo olleet mukana ihan sieltä asti, tässä teille pieni koonti mun blogi-historiasta ja mukana vähän kuvia sieltä alkuajoilta tähän päivään asti:

2012 perustin blogin nimeltä Truly me! En tiedä mikä aivopieru oli laittaa nimi englanniksi, mutta toisaalta jo tuolla on mulla ollut ajatus siitä aitoudesta, mikä on mun somessa tätäkin nykyä (ja aina ollut) punainen lanka. AITO MINÄ!

Mutta nopeasti muutin blogin nimen ja siitä tuli Monna treenaa. Se sopi paremmin siihen elämäntilanteeseen, jossa kossu jäi kakkossijalle ja treenaaminen nousi ykköselle.

Ehdin kirjoittaa blogia Blogger-sivuston kautta jokusen kuukauden, kun Suomeen avattiin ensimmäinen Treeniblogi / hyvinvointiblogi -alusta: FitFashion. Mua pyydettiin sinne ensimmäisen 10 joukossa mukaan kirjoitamaan ja pian mä sain blogin kirjoittamisesta ihan palkkaakin.

Nopeasti mun höpinät nousi Suomen luetuimpiin ja moni treenasi mun innoittamana, moni sai motivaatiota ja inspiraatiota mun jutuista ja se oli mulle tosi hieno juttu! Olin siitä todella otettu! <3
Samaan aikaan personal trainerin opinnot kulki eteenpäin ja aloin suunnittelemaan oman yrityksen perustamista.

Vuodet 2013-2015 huikeita

Vuosina 2013 – 2015 mun blogin nousu oli koko ajan ylöspäin. Treeni oli vienyt kokonaan mun sydämen ja elämä kulki Mäkelänrinteen Uintikeskuksen ja Töölön väliä. Kävin vetämässä asiakkaille treenit Märskyssä ja kotona Töölössä Tuukan kanssa naputettiin olkkarin sohvalla tietokoneitamme ja suunniteltiin tulevia yhteisiä valmennuksia (ja haaveiltiin lapsesta).

Mä oon näin jälkikäteen miettinyt, että jos olisin osannut ottaa enemmän irti ja luottanut itseeni tuolloin 100% olisin varmaan noussut vielä ”korkeammalle”. Ja sillä tarkoitan menestyneemmäksi. Mutta kuitenkin toisaalta jos mietin, tein tuohon aikaan jo niin paljon töitä, kun vain pystyin. Blogi oli ehdolla Suomen parhaaksi treeniblogiksi ja aloin tekemään ensimmäisiä yhteistöitä, myös lehtihaastattelut tuli tutuksi ekoja kertoja.

2016 tulin raskaaksi helmikuussa ja sen jälkeen bloginkin suunta muuttui.

Monna treenaa – Monna on äiti

Muistan, että raskausaikana jo mietin, että pitäisköhän mun muuttaa blogin nimeä. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että ei mun treenaaminen mihinkään katoa vaikka olen raskaana tai sitten kun vauva on syntynyt.

Raskaus ja Emman syntymä toi jotenkin vielä uutta buustia blogiin ja seuraajakunta myös vähän vaihtui. Ne, joita ei vauvahommat kiinnostaneet lähtivät ja ne joita se kiinnosti tulivat. 🙂

Mutta näihin aikoihin myös ensimmäisen kerran jouduin miettimään, että lopetanko blogin. Kun Emma oli vasta parin kuukauden ikäinen sain kuulla olevani mm. itsekäs äiti jne.. kun imetys ei luonnistunut kaikista mahdollisista yrityksistä ja avuista huolimatta.

Muistan edelleen sen hetken, kun purskahdin itkuun Töölön kodissa ja sanoin mun äidille ja Tuukalle, että en ehkä enää jaksa tätä paskaa mitä saan. Vaikka samalla sain 95% hyvää ja ihanaa! <3 Mutta se paska oli silloin liikaa ja se meinasi kaataa koko mun blogin ja myös koko mun somen.

Vertaistukea

Sain silloin kuitenkin vertaistukea mm. Nanna Karalahdelta ja muutamalta muulta ”sometutulta” äidiltä. Ymmärsin sen ehkä ensimmäistä kertaa, että niiden julmien ja kamalien kommenttien takana on jotain sellaista, mitä mun ei tarvitse kestää. Niiden takana on aina joku, joka ei osaa käsitellä omia tunteitaan ja jota jollain tapaa se kenelle julma kommentti lähtee ärsyttää tai kadehdittaa.

Päätin jatkaa, mutta joku oma särmä silloin lähti. En enää halunnut kertoa kaikesta. Aloin rajaamaan blogista ja somesta asioita pois. En enää kertonut ihan kaikkea. Se sellainen päiväkirjamaisuus, joka oli varmaan mun blogin menestystarinan yksi resepti, jäi pois.

10 vuoteen mahtunut paljon!

Tähän kymmeneen vuoteen on mahtunut todella paljon!! Oon saanut uusia ystäviä ja muutaman ihan sellaisen sydänystävän. <3
Oon saanut kirjoittaa kaksi kirjaa, olla mukana telkkarissa mm. Elixirissä ja muutamissa muissa ohjelmissa. Oon saanut tehdä upeita yhteistöitä ja kokea niiden kautta myös elämyksiä, joita en ilman blogia olisi voinut edes kuvitella! Mm. Välimeren risteilyn maailman suurimmalla risteilijällä.

Mulla on myös herännyt uudestaan sellainen blogikirjoittamisen into. Tehdä pidempiä tekstejä kuin ne sanat, jotka mahtuu IG:ssä kuvan alle.

****

Kivaa, kun luit tämän postauksen! <3 Tässä vielä loppuun muutama kuva. Ihanaa viikonloppua! <3

 Lue myös:

FERRITIINI POMPPASI

NAISEUDEN HYVINVOINNIN PUOLESTA