Ruokavalio
Multa usein pyydetään ruokapäiväkirja-postausta. Mä en oo varmaan ikinä sellaista tehny. 😀
Enkä tee sitä itse asiassa nytkään.
Kirjoitan kuitenkin vähän ruokavaliosta ja siitä miten sitä itse koostan normaalisti. Nyt tietysti dieetin aikana hommat menee hieman eri tavalla kuin yleensä, mutta jo ennen tätä dieettiä söin hyvin pitkälti samalla tavalla.
Kun puhutaan normaalista ruokavaliosta, pitäisi miettiä sen todella olevan normaali. Sellainen mitä voi syödä tästä ikuisuuteen. Siis kaikenlaiset ihmedieetit kaalikeittoineen on mielestäni täysin turhia.
Jos ei ole tähtäämässä mihinkään kisoihin, ruokavalion kanssa ei tarvitse mielestäni mennä niuhotukseen tai megalomaaniseen vouhotukseen. Se voi olla tarkka, mutta sen ei tarvitse olla pilkunviilausta. Eihän sellaista kukaan jaksa monia vuosia. Ja siihenhän usein ”terveelliset elämäntavat” kaatuu. Yritetään elää liian tiukilla, liian säännöstellysti ja mietitään joka ikistä grammaa ja ravintosisältöä hivenaineineen päivineen niin tarkasti, että sipuli menee juntturaan jossain välissä aivan varmasti.
Jos haluaa pudottaa painoa on hyvä katsoa mitä suuhunsa pistää, mutta sillä syökö lounaalla kanaa vai vähärasvaista naudan jauhelihaa ei ole mitään merkitystä pitkällä aikavälillä. Jos vaihtelemalla esim. proteiinin tai hiilihydraatin lähteitä saa enemmän mielenkiintoa ja jatkumoa terveelliselle ruokavaliolle, niin silloin se on parempi vaihtoehto kuin pakottaa itsensä syömään aina vaan kanaa ja parsakaalia, koska on nähnyt niin telkkarista.
Syö aamulla kuin kuningas, päivällä kuin prinssi ja illalla kuin kerjäläinen.
Se toimii aika hyvänä peruspohjana ruokailussa.
Syö 3-4h välein.
Näin pidät aineenvaihdunnan käynnissä ja saat tasaisesti energiaa koko päivän.
Syöminen ei oikeasti ole mitään tähtitiedettä. Eikä siitä sellaista kannata yrittää tehdä.
Tämän dieetin ulkopuolella syön hyvin tavallista ruokaa. Itse asiassa tämä dieettikin sisältää sellaista. Raaka-aineet mitä dieetin aikana käytän on:
– vähärasvainen naudan jauheliha
– kana
– tonnikala tai lohi
– riisi
– lehtisalaatti
– tomaatti
– banaani
– marjat (mansikat, mustikat, vadelmat)
– heraproteiini
– maustamaton soijajugurtti
– kananmuna
– rasvat (oliiviöljy, rypsiöljy, kookosöljy)
– avokado
– riisi/maissikakut
– kalkkunaleikkele
Kaikki samoja raaka-aineita, joita käytän myös dieetin ulkopuolella. Näyttääkö vaikealta? Ei munkaan mielestä. Näyttääkö herkulliselta? Kyllä, munkin mielestä.
Vain taivas on rajana mitä hyvistä raaka-aineista voi tehdä.
Tärkeintä on vaan syödä tarpeeksi paljon, tarpeeksi usein ja monipuolisesti. Saada proteiinia, hiilhydraattia, hyviä rasvoja, vitamiineja ja kaikkea elimistölle hyvää ja tarpeellista pitkin päivää.
Jättää ne herkut pois jokapäiväisestä elämästä, eikä se elämä silti jää kuivaksi. 🙂
Meillä on MT Personal Trainigin Facebook-sivuilla tapana jakaa hyviä reseptejä, joita itse käytämme tai joita suosittelemme asiakkaillemme.
Tänään aamusta Tuukka lisäsi sinne ”Mestarin keittiössä”-videopätkän. Kannattaa käydä katsomassa. 😉 Ja pistää sivu seurantaan.
Lisäravinteita ja superfoodeja suosin myös jonkin verran ruokavaliossani. Mutta nykyään ajattelen niin, että laatu korvaa määrän. Eli mietin mitä oikeasti tarvitsen. Ei niin, että mitä useampaa superfoodia smoothien sekaan lappaan sen parempi.. 😉
Kirjoitan lisää lisäravinteista ja vitamiinilisistä piakkoin.
Sitä ennen voitte käydä kurkkaamassa mitä tuotteita me Tuukan kanssa suositellaan sinne superfood- ja lisäravinnehyllyyn.
TÄSTÄ LINKISTÄ tai alla olevaa kuvaa klikkaamalla pääset katsomaan ja myös ostamaan alennuksella!! 🙂
Meitä pyydettiin Tuukan kanssa mukaan Treenisafkan nettisarjaan ja me käytiin kuvauksissa pari viikkoa sitten. Tämä video tullaan julkaisemaan piakkoin Treenisafkan sivuilla. 🙂
Jotta näette mitä tehtiin kolmistaan tuolla keittiössä, niin pistäkää ihmeessä Treenisafka seurantaan. Heillä on muutenkin hyvää matskua ja muitakin vieraita keittiössä. 😉
Treenisafkan Facebook-sivut ja instagramista heidät löytää @treenisafka
***
Muistakaa, että ruoka on kaveri – ei vihollinen. 🙂

Aina löytyy hyvä syy.
Mulla alkoi maanantaina elämäni ensimmäinen dieetti. Neljäs päivä siis menossa ja mä olen tohkeissani.
Aiemmin kesällä kerroin hieman tästä projektista, mutta nyt kerron vielä vähän lisää.
Olin miettinyt jo jonkin aikaa, että haluan haastaa itseäni lisää. Kesä meni herkutellessa ja niin olin sen suunnitellutkin. Annoin itselleni luvan mennä löysästi syömisten osalta kesän. Ja meninkin. 😀 Osaltaan tähän löysäilyyn ja sen helppouteen vaikutti se, että tiesin syksyllä mulla starttaavan dieetin.
Miksi sitten halusin dieetille? Enkö olekaan tyytyväinen kroppaani?
Ei, siitä ei ole kyse. Edelleen tykkään vartalostani ja kun katson itseäni peilistä sieltä vastaan katsoo tyytyväinen ja iloinen Monna. Tyytyväinen itseensä ja iloinen elämästä. 🙂
Mutta halu vähän testata omaa kroppaa ja pääkoppaa sysäsi mut tähän projektiin.
Miten kroppa tulee muokaantumaan yhdeksässä viikossa, kun en syö ensimmäistäkään karkkia tai palaakaan suklaata? Mitä sanoo pääkoppa silloin kun väsyttää ja on ehkä vähän nälkä, tekisi mieli vetästä kunnolla mättöä turpaan ja vielä Siwa-säkki kaupan päälle. Miten silloin pää toimii?
Tai mitä sitten kun tulee jotkut ihanat kutsut tai juhlat, siellä pitäisi juoda vain vichyä ja syödä omia eväitä, mitä silloin mieli meinaa sanoa?
Aina, ihan joka hetki elämäsä tulee ”hyviä syitä”. Syitä, joiden verukkeella ei voi nyt aloittaa pientä skarppausta elämäntapoihin tai olla herkuttomalla tai vähentää alkoholinkäyttöä. Ja sehän on itse asiassa se helpompi tie. Että sitten vähän myöhemmin.
Vaikeampaa onkin se, että päättää haastaa itsensä ja kokeilla elämistä ilman niitä herkkuja, syödä kolmen tunnin välein ja aikatauluttaa päivärytmiä sen mukaan, kokeilla juhlia ilman sitä alkoholia tai kakkuja, valita kaupasta nälkäisenä se terveellinen vaihtoehto tai tuntea pientä näläntunnetta mahanpohjassa ja silti mennä nukkumaan ilman niitä muutama hapankorppua vielä lisää.
Mä olen ollut tosi innoissani siitä, että saan punnita ruokia. Siitä, että mun pitää miettiä koska on mennyt kolme tuntia edellisestä ruuasta. Ja kaikesta tästä.
Vaikka aiemminkin olen syönyt säännöllisesti, on silti ruokavälit voineet venyä, vedenjuonti unohtua ja illalla herkkuhammasta kolottaa.
Mä olen myös innossani siitä, että vaikka tiedän mulla tulevan tän 9 viikon aikana yhdet tosi kivat bileet ja yhdet häät, niin menen paikalle ja nautin seurasta ja vichystä. Nämä molemmat juhlat olisi juurikin niitä ”hyviä syitä”, miksi voisin ainakin edes nuo päivät skipata dieetin pöytälaatikkoon ja tehdä poikkeuksen. Mutta tiedän, että kun itse seison tämän dieetin takana – ei kukaan ystäväni sitä väheksy tai yritä sabotoida. Jos menisinkin noihin tuleviin bileisiin vähän allapäin, että vitsit kun en nyt voi ottaa yhtään siideriä tai lasia skumppaa ja ihan tylsää ja valivali, niin silloin varmasti joku kavereistani ehdottaisi mun ottavan nyt edes sen yhden.
Tiedän myös, että jos tekisin yhden poikkeuksen, se ei jäisi yhteen. Jos jättäisin yhden aamulenkin pois – koska väsyttää. Tai söisin yhtenä iltana levyllisen Fazerin sinistä – koska tekee mieli. Tai söisin päivän aikana ohi dieetin – koska ei vaan kiinnosta. Niin tiedän, että tekisin tuollaisen poikkeuksen toistekin. Ja miten se taas hyödyttäisi dieetin onnistumisessa? Ei mitenkään!
Kuinka paljon oikeasti mun mieleni ja oloni siitä piristyisi, että joisin bileissä sen yhden siiderin tai söisin häissä palan kakkua? Hetkellisesti ehkä n.5min se maistuisi hyvältä, mutta mitä sitten?
Kun mietin sitä miten paljon parempi olo mulla on kun noudatan dieettiä ja näen tuloksia? Silloin nuo poikkeukset unohtuu hetkessä. Voin oppia itsestäni ja kropastani lisää. Ja sitten taas voin tukea omia valmennettaviani paremmin. Voin myös puhua kokemuksen syvällä rintaäänellä. Jos asiakas sanoo, että hän ei pysty olemaan kuukautta ilman herkkuja – voin sanoa hänelle, että puhut potaskaa. Koska kaikki pystyy, jos vain haluaa tarpeeksi.
Kun Sara lähetti mulle tämän dieetin viime viikolla, en meinannut pysyä housuissani.
Olin niin fiiliksissä, että olisi tehnyt mieli aloittaa heti.
Tiedän jo nyt muutaman päivän jälkeen, että vaikka tämä dieetti kestää vain 9 viikkoa, tulen jättämään normaaliin ruokavalioon tästä monta hyvää juttua.
***
Miettikää omalla kohdallanne mikä on hyvä syy? Jos teillä on tavoitteena painonpudotus tai lihasmassan kasvattaminen tai maratonin juokseminen, niin auttaako se jokin poikkeus teitä tavoitteessa eteenpäin? Kannattaako sen hyvän syyn vuoksi tehdä poikkeusta, vai kannattaisiko kuitenkin yrittää mennä sieltä missä se aita on vähän korkeampi? Lähestyä tavoitteita ja oppia itsestä uutta.
Pus <3


11


