Alkuun KIITOS teille kaikille, jotka vastasitte mun kyselyyn alkoholista.

Oli tietysti aika arvattavaa, että tätä blogia lukevat eivät ehkä ole niitä jotka eniten alkoholia käyttää.
Mutta kuitenkin oli hauska lukea myös niitä vastauksia, että kerran viikossa ja lärvit tekee välillä hyvää. 😉 😀

Mä lähden nyt purkamaan näitä vastauksia, sekä omia fiiliksiä ja ajatuksia alkoholista.

Tarviiko sauna aina siiderin tai oluen?
Mun sauna ei.
Mä en yleensäkään juo mitään saunoessa. Mä nautin löylyistä ja jos ollaan mökillä, katselen ikkunasta metsään päin ja toivon näkeväni karhun siellä metsän reunassa.
En tuomitse saunaolutta, mutta en itse sitä vain tarvitse. Mun saunakokemus ei siitä mitenkään parane tai huonone olenko ottamatta tai ottaen.
Ymmärrän tavallaan sen pointin, että yksi olut tai siideri saunassa rentouttaa. Mutta sihahtaako sen jälkeen toinenkin olut ja kolmas? Vaikka olisi arki-ilta ja huomenna työpäivä? Sitä en enää niin ymmärräkään.

Mulla on alkoholiin jotenkin aika vahva suhtautuminen.
Ennen sitä tuli käytettyä paljon. Ystäviä näin oikeastaan ainoastaan juhliessa. Joka viikonloppu juhlin.
Ja tottakai, se oli osa nuoruutta. Mutta kyllä mä olisin ehkä voinut parit kossut olla juomatta tässä lähivuosien aikana..

Suhtautuminen alkoholiin on vahva myös siksi, että oma rakas isäni kuoli alkoholin liikakäytön vuoksi.

Alkoholinkäyttöä myös jeesustellaan ja vähätellään.
Se on ihan normaalia, että ottaa lasin viskiä (aina) iltaisin, koska uni ei muuten tule.
Se on ihan normaalia, että lounaalla vedetään lasillinen skumppaa ja sitten jatketaan töitä.
Se on ihan normaalia, että arki-iltana sihahtaa siksteri auki kohisten.
Se on ihan normaalia, että lomalla vedetään aamusta iltaan. Ja vielä illasta aamuun.

Lomalla voi nauttia. Mutta tarkoittaako se sitä, että pitää olla pelti kiinni 24/7?
Kesälomalla saunassa voi ottaa sen siiderin tai oluen ja vaikka sen jälkeenkin vielä pari.
Mutta mitäs sitten jos kuukauden ajan joka ilta ottaa vaikkapa sen sixpackin verran?
Kun koittaa arkeenpaluu, kroppa onkin vähän ihmeissään ja kaljat kilahtelee auki kotonakin.
Mutta sekin on ihan normaalia?! Monelle se on. Eikä sitä edes kyseenalaisteta.

Moni mun kyselyyn vastanneista kertoi lopettaneensa alkoholin käytön kokonaan.
Itsekin olen jättänyt alkoholin todella vähäiseen kulutukseen. Mietin eilen illalla, että koska olen viimeksi juonut. En muistanut. Kysyin mieheltänikin, että koskakohan mä oon viimeks ollut juhlimassa? Hänkään ei muistanut.
Tänään kun selailin kuvia, muistin. Elokuun eka viikonloppu Tampereella Block Festeissä, siellä mä oon juonut viimeksi.
Eli kohta kolme kuukautta sitten. Meni synttärit ja kaikki välissä.. 😀 Synttäreillä nautin kahvista ja kakusta. Haha!

Oon myös miettinyt usein, että voisin ihan hyvin jättää alkoholin kokonaan.
Mutta toisaalta en halua tehdä sellaista päätöstä. Miksi pitäisikään?
Esim. tällä hetkellä mulla on vähän sellainen kutkuttava fiilis, että ois kiva pitkästä aikaa lähteä vähän ”humpalle” ja juoda vaikkapa vähän kuoharia.

Alkoholinkäyttöön mulla lienee vähän samanlainen suhtautuminen kuin kaikkeen muuhunkin. Jos 90% menee kunnolla, niin 10% voi mennä vähän löysemmin. 😉
Mä en missään tapauksessa tuomitse kokonaan alkoholinkäyttöä. Mutta kun se menee siihen, että valkoviiniä ei voi juoda kun se närästää ja sitten sitä juodaan kuitenkin blandaamalla vedellä tai vichyllä, niin silloin voidaan mun mielestä puhua jo vähän ongelmakäytöstä. Vai mitä ootte mieltä?

Mä en tykkää krapuloista. No kukapa tykkäisi.. Mutta mulla ne on aivan järkyttävät. Joten myös sse on syy miksi en tykkää enää juoda usein.
Mä haluan mielummin käyttää vapaa-aikani hyvällä ololla ja virkeällä mielellä, enkä sängyssä maaten kun oksettaa niin paljon.
Kysyinkin teiltä, että jääkö kellään treenit välistä tai kärsiikö treenaaminen alkoholin käytön vuoksi.. Taisipa 99% vastata ei.
Eli sitten jos on juhlat tiedossa, niin treenit hoidetaan sen viikon osalta jo ennen sitä.
No näin tekisin minäkin.

Kertokaa teiän omia fiiliksiä lisää! 🙂

Tää on mun mielestä vaan niin super mielenkiintoinen aihe!!
Kuinka paljon on ok? Onko se ok ollenkaan?
Miten paljon itsellä menee jos lähtee? Ja lähteekö lapasesta usein?
Tai ihan vaan muita fiiliksiä tän asian suhteen?
Onko osalla muuttuneet kaveriporukat/kaverit kun alkoholinkäyttö on vähentynyt?
Onko tullut halveksuntaa lopettamisesta tai vähentämisestä?

-Monna <3

Tää aihe on mulla pyörinyt luonnoksissa jo jonkin aikaa.
Oon vielä pitänyt sitä siellä hautumassa, koska ehkä sohaisen tällä hiukan ampiaispesään..
Ottakaa siis hyvä asento ja lukekaa huolella loppuun asti, ennen kuin suututte. 😉
(varsinkin te armaat bloggajakollegat)

Alat missä on paljon naisia on usein aloja, missä myös kilpailua on paljon. Ja kateutta.
Pahoittelut yleistämisestä, mutta tähänastiseen ikääni mennessä olen saanut tämän kokea monessa eri työpaikassa.
Koko ajan enenevissä määrin huomaan myös, että blogimaailmassa kilpailu on kovaa.

Blogeja tulee lisää ja kilpailu kovenee.
Suomessakin alkaa olemaan jo ”kovan tason” bloggaajia, niin suosion kuin palkkansakin puolesta.
Sehän vain kasvattaa kilpailua. Toki siinä on hyvätkin puolet.
Kaikki haluaa kehittyä ja olla parempia, myös minä.
Mietin, että pitäisikö mun laittaa blogiin vain järkkärillä otettuja kuvia. Mietin, että pitäiskö mun kirjoittaa jotenkin eri tavalla? Pitäiskö mun yrittää olla jotenkin coolimpi? Mietin, että miksi mua ei kutsuta kaikenlaisiin kinkereihin, kekkereihin ja blogigaaloihin? Enkö ole tarpeeksi cool?

Suomessa blogimaailma on kuitenkin vielä suhteellisen pieni ja suosituimmat bloggaajat ja tämän genren ”kerma” koostuu aikalailla samoista ihmisistä.
Eri gaaloissa ja kinkereissä törmää samoihin naamoihin.

Kilpailu ja tarjonta on siis myös hyvästä. Bloggaajat haluavat tehdä paremmin, kirjoittaa paremmin. Näyttää paremmalta.

Se kaikki on hyvä. Ja kun pärjää ja menestyy saa olla ylpeä. Ja pitääkin. Mutta ylpistyä ei saa.
Mä en kestä ylpistyneitä ihmisiä. Sellaisia, jotka kulkevat nokka pystyssä ja lopettavat tervehtimisen, koska ovat nykypäivänä niin suosittuja blogisteja.
Tai kokevat olevansa Suomen parasta kastia ja unohtavat laittaa välillä ne jalat maanpinnalle.

Toki blogimaailmassa suurin osa kirjoittajista on suhteellisen nuoria ja äkillinen menestyminen ja suosionkasvu voi sihahtaa hattuun vähän väärällä tavalla.
Ehkä meillä yli kolmekymppisillä on ne jalat tukevammin siellä maanpinnalla muutenkin. 😉

Aistin herkästi asioita ja kilpaileminen ei ole mulle luontaista.
Kun mulle laitettiin sähköpostilla ilmoitus, että lukijat ovat valinneet mut 12:n finalistin joukkoon Sport & Wellness Blog Awardseissa olin iloinen, kiitollinen ja hämmästynyt.
Samalla sekuntilla mua alkoi kuitenkin ahdistamaan kilpailu. Ajattelin, että ei hitto soikoon siellä on mun kaks hyvää ystävääkin samoissa kategorioissa kilpailemassa.
Ja mitä sitten jos en pärjääkään? Samanaikaisesti halusin voittaa koko homman ja toisaalta jo finalistien joukkoon pääseminen oli mulle jo aivan super hieno juttu.
Mua ahdisti ja stressasi.
Kun voittoa ei tullut, olin sittenkin vähän pettynyt. Kiva oli kuitenkin kuulla, että olin saanut kolmanneksi eniten ääniä Sport-kategoriassa. <3

Tämän jälkeen ajattelin, etten halua enää mihinkään kilpailuihin. Vaikken tuohonkaan itse päättänyt osallistua, vaan minut siihen valittiin.
Mutta silti.
Halusin taas vähän enemmän pois blogiportaalista. Sielläkin aistin kilpailua. Moni muu ei ehkä niin aisti tai koe, mutta mulle se oli sitä.
Kuka kirjoitti milloinkin parhaimman pepputreeni-postauksen ja kenellä se vatsa oli littein kesällä..
Nyt koen, että olen itsenäinen ja saan ”rauhassa” kirjoittaa siitä mistä haluan, ilman paineita.

Viime syksynä osallistuin vieraana Aussie Blog Awardseihin.
Menin paikalle ystäväni Annan kanssa. Vähän jännitti. Siellä en ollut ehdolla. Mutta jännitti silti.
Tuntui taas, että tunnelma ei ollut aidosti rento. Kaikki halusivat näyttää paremmalta kuin toinen.
Kai se on ihan luonnollistakin. Mutta silti.
Rentoa meillä oli Annan kanssa ja muutaman muun tutun bloggaajan kanssa.

Näin tuttuja naamoja. Tuttuja bloggaajia, jotka ovat ennen tervehtineet. Nyt käänsivät pään pois.
Tuli sellainen tunne, että ok – en kuulu tänne.

Ylpistyminen lisääntyy.
Bloggaaja – kuumin ja trendikkäin ammatti heti personal trainerin jälkeen.. 😉

Ehkä minäkin olen kateellinen. Haluaisin olla siellä kuumimpien nimien joukossa.. En vain myönnä sitä.
Tai sitten en.
Ehkä haluan pitää ne jalat maanpinnalla ja olla ihan tavallinen tallaaja vain.
Niin kuin mielestäni on kaikki muutkin.
Mikä tekee toisesta ihmisestä toista paremman? Mikä antaa syyn nostaa itsensä jalustalle?
Mikä antaa oikeutuksen ylpistyneelle ja töykeälle käytökselle?

Sinä, joka tätä nyt luet, olet sitten bloggaja tai et:
Vaikka olisit kuinka hyvä jossain asiassa, muista aina että voi kehittyä. Jos ei sitten muussa, niin ainakin olemaan kohtelias ja laittaa sitä omaa leukaa edes sentin alemmas.
Vaikka olisit jo alasi taitavin ammattilainen, muista olla nöyrä. Ole ylpeä, mutta pidä ne jalat maassa.

Olkaa kohteliaita.
Tervehtikää tuttuja naamoja.
Hymyilkää.
Oppikaa uutta.
<3