Tylsistyminen on vaikeeta!
Kesälomaa on takana nyt reilu viikko ja huomaan, että tylsistyminen on vaikea ”tila”! Vaikka se oli myös mun ainoa tavoite kesälomalle: TYLSISTYÄ!

Loma täynnä tekemistä!
Helposti huomaa, että lomalla tulee tehtyä hirveästi kaikenlaista! Koettua, nähtyä ja tehtyä! Että varmasti on sellainen olo, että kesäloma oli kunnon loma!
Mutta lopulta parasta lomassahan olisi sellainen ihana tasapaino tekemisen ja löysäilyn välillä. Kun arjessa on aikatauluja ja menemistä ja tulemista, niin lomalla olis parasta, kun päivät ei täyttyisi kaikenlaisella seikkailulla.
Silti sen rauhallisen tahdin ja jopa tylsyyden toteuttaminen on vaikeaa!!

Tuukka ja Emma kalasti ahvenia Hyppykallio-mökin laiturilta.


Emma oppi uimisen alkeita. 🙂
Eka viikko Hyppykalliossa
Me oltiin meiän loman ensimmäinen viikko Juvalla vuokramökillä Villa Hyppykalliossa. Ollaan oltu samalla mökillä jo kerran aiemminkin. Se oli itse asiassa yhteistyö, jonka kautta tutustuttiin Laatulomat -yritykseen, joka vuokraa Juvan ympäristössä mökkejä.
Sen jälkeen ollaan käyty ihan omakustanteisesti Laatulomien mökeillä kolme kertaa. Tänä kesänä siis neljäs kerta heidän mökeillään. Me tykätään Juvasta sijaintina, koska siinä on lähellä monta kaupunkia, jotka on ihania päiväretkikohteita. Kuten Savonlinna!

Jo ekalla viikolla tylsistymisen tunteita
Vaikka käytiinkin ekalla viikolla Savonlinnassa, Juvan keskustassa, Sulkavalla ja Mikkelissä, silti ehdittiin saamaan mökillä ollessa myös tylsistymisen tunteita aikaan! 😀
Se on jännä, miten ensimmäinen reaktio tylsistymisestä on se, että nyt pitää äkkiä keksiä jotain tekemistä! Että APUAAA MITEN TYLSÄÄ!!! 😀 😀 Mutta sitten onneks ollaan osattu vaan olla ja jopa nautittu siitä.
Oikeastaan yksi ihana juttu minkä oon huomannut on se, että oon ollut loman ekan viikon aikana tosi väsynyt. Eli oikeasti oon pysähtynyt kuuntelemaan oloa ja väsymys on saanut tulla, kun ei oo tarvinnut sykkiä mihinkään. Ei oo ”pakko” mennä mihinkään ellei halua.

Loman toka viikko Nurmeksessa
Nyt me ollaan oltu jo pari päivää Nurmeksessa Tuukan vanhempien mökillä ja nautitaan täällä olosta ja päikkäreistä vielä muutama päivä.
Sen jälkeen suunnataan kotiin ja loma jatkuu siellä. Toivottavasti tylsistymisiä tapahtuu myös kotona! 😉
– Monna <3
Ahvenanmaa – vinkkejä lapsiperheille!
Multa toivottiin, että voisinko kertoa vinkkejä lapsiperheille paikasta nimeltä Ahvenanmaa. 😉 No minähän kerron mielelläni!
Me ollaan taas juhannukseksi menossa Ahvenanmaalle, kuten viime juhannuksenakin. Mun vinkit perustuu siis viime kesään. <3 Ensin pitää sanoa, että Ahvenanmaa on mun mielestä aivan ihana!! Maarienhamina on ihana ja koko Ahvenanmaa täynnä kauniita paikkoja, kyliä ja kaupunkeja.
Ahvenanmaan itsehallinto täytti 100 vuotta 9. kesäkuuta 2022, joten juhlahumua varmaan on Ahvenanmaa täynnä tänä kesänä.

Majoitus
Viime kesänä meillä oli ihana mökki varattuna Eden Stugor. Siellä yövyttiin koko juhannus. Rauhallinen paikka ja suht isot piha-alueet mökkien edessä. Mökit aika lähekkäin, joten jollekulle se voi tuoda turvan tunnetta ja toiselle sen fiiliksen, että oltiin liian lähekkäin. 😉 Mulle soi toi turvan tunnetta.
Käringsund on leirintäalue, josta voi vuokrata myös mökkejä. Me ei yövytty tuolla, mutta käytiin siellä juhannuspäivänä syömässä ja vuokrattiin polkuvene. Ihana paikka! Siellä oli tosi ihana uimaranta myös ja tosiaan vuokrattavana vaikka minkälaista vesilaitetta. 😉 Myös kiva leikkipaikka lapsille ja ravintolan pihalla uima-allas.
Maarianhaminan keskustassa on aivan upea Hotel Pommern, jossa oon yöpynyt muutama vuosi sitten.
Majoitusmahdollisuuksia on tosi paljon Ahvenanmaalla, tässä vaan ne joissa itse oon käynyt. 🙂

Eden Stugor

Käringsund


Tekemistä lapsien kanssa
Käringsundin leirintäalueen lähellä on Vilt Safari (Riistasafari). Siellä voi tutustua riistaeläimiin lähietäisyydeltä. Opastetulla kiertoajelulla näkee saksanhirviä, kuusipeuroja, villisikoja, strutseja ja laamoja. Kierroksen aikana pysähdytään ja hypätään vaunusta ulos ja saa nähdä eläimet läheltä ja osaa voi myös ruokkia.
Gröna Udden uimaranta löytyy ihan Maarianhaminan keskustan läheltä. Iso uimaranta ja muistaakseni tosi matala pitkälle rannasta. <3 Muita uimarantoja kandee tsekata vaikka TÄSTÄ.
Kastelholman linna on myös ihana paikka ja sen ympäristö on tosi kaunis.
Visit Ålandin sivuilla on tosi paljon hyviä vinkkejä, kuten tässä Ahvenanmaa on lasten suosikki -jutussa.

Vilt Safari


Vilt Safari

SYÖMISTÄ
Ahvenmaa on tunnettu mm. pannukakuista! 😉 Maarianhaminasta löytyy esim. yks ihana pieni kahvila, josta saa herkullista pannukakkua: Bagarstugan.
Me käytiin viime juhannusaattona syömässä illallinen Smakbyn ravintolassa ja ruoka oli super hyvää ja paikka niin kaunis! Tämä paikka on ihan Kastelholman linnan kupeessa.
Me syötiin viime kesänä tosi paljon vuokramökillä, eli ravintoloita / kahviloita en tän enempää osaa suositella. 🙂

Smakbyn


Toivottavasti sait jotain vinkkejä tästä! <3
Monna <3
* Viime kesän matka saatu PR-matkana


0

