Ajatelkaa, nyt on kolmaskymmeneskuudes raskausviikko käynnissä. Tarkalleen 35+5. Ihan kohta vauva on täysikokoinen ja saa tulla maailmaan koska vain. Jo nyt se on jo niin iso ja kehittynyt, että ei ole enää vaaraa jos synnytys käynnistyisi ajoissa.

Muistan hyvin tarkasti vieläkin ne hetket alkukeväästä. Kuinka koko ajan mietin, että vielä voi mennä kesken. En uskaltanut iloita asiasta yhtään, vaikka halusin. Mietin vain, että viikolle 12 kun päästään, niin kaikki on varmempaa. Ne viikot ja päivät siihen asti meni super hitaasti ja vielä pahoinvoiden.

Nyt ollan yhtäkkiä jo näin pitkällä. Että parin päivän päästä on jo ”se” lokakuu, jolloin on laskettu aika. Kuukausi, jota olen odottanut jännityksellä ja innolla jo oikeastaan sieltä helmikuusta lähtien. Että kun lokakuu koittaa, on jo kaikki riskit niin minimaalisia, että vauvan saapuminen meidän maailmaamme on oikeasti totta.

Me puhuimme Tuukan kanssa todella pitkälle, että ”sitten JOS kaikki menee hyvin ja vauva syntyy” jne.. Vielä pitkälle kesään aloitimme JOS-sanalla monet lauseet koskien vauvaa.
Se on todella outoa ja samalla kurjaakin, että sekä omien aiempien kokemusten, että ympärillä tapahtuneiden asioiden / kohtaloiden vuoksi olemme joutuneet jossittelemaan onnea. Vähän kuin pitämään sitä aisoissa.

Vaikka sekä minä, että Tuukka olemme optimisteja – tässä asiassa olemme ehkä tahtomattamme luisuneet ”pessimisti ei pety” -asenteeseen. Jotenkin se sellainen pakahduttava riemu vauvan syntymästä on vieläkin käsijarrulla. Koska edelleen voi tapahtua jotain. Kohtukuolema, synnytyksessä jotain kamalaa jne. Ja ehkä nämä ajatukset, sekä käsijarru päällä kulkeminen kertookin siitä, miten kovasti odotamme sitä hetkeä kun pikkuinen on meidän käsissämme. Sitä hetkeä, kun kohtukuoleman vaara on ohitettu, kun synnytys on ohi ja kaikki ovat selvinneet siitä hengissä.

Keskiviikkona kävin neuvolalääkärin vastaanotolla. Odotin käyntiä, koska en tiennyt mitä kaikkea jännää infoa sieltä saan. No, en sitten oikeastaan saanut kovastikaan mitään. Neuvolalääkäri vain toitotti useita kertoja, että ”kun sinä menet sitten vielä ensi viikolla sinne Kättärille”…

Synnytyspelkoisille tarjotaan yhtä ylimääräistä lääkärikäyntiä, jossa annetaan painoarvio ja muutenkin katsotaan kaikki asiat vielä tarkasti läpi. Minulla tällainen aika on ensi viikolla.

Odotin kuitenkin kovasti tätä eilistä neuvolakäyntiä, että minulle kerrottaisiin vaikkapa kohdunkaulan mahdollisesta lyhenemisestä, vauvan asennosta, tarjonnasta ym.
Mutta pettymyksekseni en oikeastaan saanut mitään tietoa neuvolalääkäriltä ilman, että itse lopuksi kysyin.

Lääkäri oli erittäin mukava nainen, mutta hän vain toitotti sitä kuinka sitten Kättärillä nämä asiat saat tietää kun siellä on paremmat ultra-laitteet sun muut. Mutta kun olisin niin kovasti halunnut jo nyt tietää. Siinä penkissä kuitenkin törötin haarat auki ja maha kuorrutettuna geelillä.

No, kyselyni jälkeen sain kuitenkin tietää, että vauva on laskeutunut ja pää kiinnittynyt (johonkin tuonne alas?!). Raivotarjonnassa pikkuinen siis on. Kohdunkaula oli vähän lyhentynyt, mutta mitään senttimääriä ei kerrottu. Muuta en saanutkaan tietää. Eli ensi viikon Kättäri-käyntiä odotellessa.

***

Joka tapauksessa nyt on enää tasan kuukausi laskettuun aikaan. <3

Raskauden puolivälissä kirjoitin postauksen 20.viikko ja painonnousu. No siitäkös syntyi kovaa kommentointia puolesta ja vastaan ja minä olin hämilläni, koska kerroin vaan omaa tarinaani. Nyt kun luen postausta, on pakko myöntää etten tiennyt silloin mitä kaikkea voi raskaus tuoda tullessaan loppua kohden. Mistä olisinkaan voinut tietää, ensimmäistä kun odotan. No, joka tapauksessa olin varmasti hieman naiivi ja sekös sitten kokeneempia äitejä kiehutti. 😀

Tämän kuvan julkaisin postauksessa silloin.

Olin tyytyväinen siihen, että en ollut alkuraskauden aikana juurikaan kerännyt kiloja. Vain 5kg oli painoa kertynyt puoliväliin mennessä. Toki olen edelleen tyytyväinen, että painoa ei siihen mennessä ollut ehtinyt kertyä enempää – sillä nyt loppua kohden sitä on kertynyt ihan kivasti, vaikka ruokailutottumukset on pysyneet lähes samoina.

Siispä syön sanani ja myönnän, että raskausajan painonnousuun ei itse pysty vaikuttamaan täysin. Mutta en silti sano, että se olisi kokonaan itsestä riippumaton asia. 😉
Vaikka syömistottumukseni on pysyneet lähes samoina koko raskauden ajan, on tässä raskauden vikalla kolmanneksella painoa vain kertynyt jostain kummasta prosentuaalisesti paljon enemmän kuin ekan ja tokan kolmanneksen aikana yhteensä.

Tällä hetkellä puntari sanoo 85kg! Näin on! 🙂 Eli painoa on kertynyt yhteensä 16kg. Ja kuka tietää, kuinka paljon kerään vielä nesteitä ja muuta turvotusta loppuviikkojen aikana.
Toisaalta, nyt asia ei enää harmita minua. Mitä sen on väliä paljonko kukin painaa raskauden aikana? Kenelle tulee 20kg ja kenelle 10kg, mitä sen on väliä. Niinpä niin, ei mitään. Mutta enpä minä sitä tiennyt vielä kesällä.

Kirjoittelin muutama päivä sitten siitä, että olen nyt armollisempi itselleni. Niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämä painoasia on varmasti aika hyvä konkreettinen merkki siitä. 😉
Toki mietin, että kuinka isoksi voin vielä kasvaa, ihan senkin vuoksi etten tiedä kuinka isoa mahaa pystyn enää kuljettamaan mukana. 😀

Nyt mietin, että on todella mielenkiintoista nähdä mitä omalla kohdalla kiloille tapahtuu synnytyksen jälkeen. En enää oikeastaan murehdi sitä, että apua kuinka monta kiloa painan sen ja sen ajan kuluttua synnytyksestä, vaan nyt odotan sitä muutosta ja matkaa mielenkiinnolla. On super kiinnostavaa seurata oman vartalon muokkaantumista. Ja sitä miten eri tavalla naisten kropat palautuvat raskaudesta.

Nyt on enää kaksi päivää mammaloman alkuun ja tämän ison mahani kanssa tulen sitten tallustamaan hitaasti, mutta varmasti kohti pienokaisen syntymää. <3

Ja sitten loppuun vielä tällainen kevennys.. 😀 😀

Nähtäväksi jää, milloin tulee ”ennen ja jälkeen” -kollaasi sitten toisinpäin. 😉